Asioita, joista ehdin aina ärsyyntyä Vol 2.

Niinhän se on, että antaa mennä kun on alamäki, vai miten se mummovainaa totesikaan. Eli sen sijaan, että ihastelisin loppukesän taianomaisia hetkiä, jatkankin purpatusta asioista, jotka nostavat verenpainettani. Sinänsähän se on kyllä ihan hyvä juttu, että niitä nostattajia löytyy, koska se verenpaineeni on turhan matala normivedossa.

Mutta asiaan!

On paikkoja, joissa ei ole mahdollisuutta käyttää ”tavallisia” portaita, vaan joihin siirtyäkseen on käytettävä liukuportaita tai liukukäytäviä. Turvallisuuden vuoksi näiden nopeus pidetään suhteellisen hitaana ja tämän ymmärrän sekä sitä kannata täysin, koska käyttäjissä on runsaasti liikuntarajoitteisia.

Mutta. ISO MUTTA.

Sitten kun itsellä sattuu olemaan hoppuhoppukiirekiire ja haluaisi painaa portaat tai käytävän isommalla vaihteella, niin joutuukin jumittamaan kaveriporukan, perheen tai pariskunnan taakse, koska nämä jääräpäisesti täyttävät koko väylän. Joko omalla persoonallaan tai kärreillä, laukulla tai muulla esteellä.

MITEN VOI OLLA NIIN VAIKEAA TAJUTA, ETTÄ PORTAISSA PYSYTÄÄN OIKEASSA REUNASSA?

Kun kiireettömät asemoisivat itsensä liukuväylän oikeaan reunaan, kulku sujuisi jouhevasti, kun kaltaiseni hoppuhousut pääsisivät porhaltamaan näiden kanssaihmisten ohitse, ketkä mieluumin ottavat matkan alas/ylös seikkailuna ja ihailevat maisemia etananvauhtia.

Viimeksi eilen Prismavisiitillä olin paiskoa perheellisen shoppailijoita yli liukukäytävän kaiteen, kun rentoileva lomalaisperhe täytti käytävän totaalisesti, eikä edes väistänyt vaikka ihan nätisti ja kohteliaasti (oikeasti!) sitä kiireessäni pyysin.

Ääliöt.