Ateneumissa ankkajahdissa

Aku Ankan maailmankuulun 313:n johdattelemana on hyvä syöksyä taiteen maailmaan ja tutustua ANKALLISGALLERIAAN:Taidemuseossa harvemmin törmää lapsi- tai teinilaumoihin sunnuntaipäivisin, nuoremman ikäluokan museovisiitit kun tuppaavat usein olemaan koulun järjestämää pakkopullaa.

Mutta Ateneumissa kaikki on toisin ainakin ensi helmikuun 25. päivään asti. Siellä nimittäin on tarjolla Ankallistaidetta!

Ankallistaiteen mestareiden kokemusmaailmasta voi löytää yllättäviä yhtäläisyyksiä Suomen 100-vuotisen historian maailmaan - vai mitä olet mieltä näistä helmistä:

Akseli Kala-Kallelan teoksesta Aku Ankan setä, henkii, jos ei nyt aivan samaa tuskaa kuin Gallen-Kallelan
Lemminkäisen äidistä, niin varsin Roopemaista ärtymystä asioiden kuvanhetkisestä tilasta.

Siinä missä Gallen-Kallelan Kullervon kirous kuvastaa Kullervon kivisen leivän kirvoittamaa katkeruutta, niin Kala-Kallela tulkitsee yksinäisen ankan taistelua avaraa maailmaa vastaan taulussaan Ankervon kirous.

Albert Edelfeltin Pariisin Luxenbourgin puistossa maalaus on seesteinen ja auvoinen kuvaus kesäpäivästä, mutta Alpertti Aatelviltin Ankkalinnan raatihuoneen torilla maalauksen ensisilmäyksellä kepeä tunnelma on tulvillaan jännitteitä - katso vaikka Iineksen sylissä istuvan ankanpojan ilmettä tai Riitan kaihoisaa Roopen tuijotusta.

Nantti Vonriktin teos Taistelevat Ankat kuvaa loistavasti Akun ja Hannun ikuista taistelua ihanan Iineksen suosiosta. Dramaattinen hetki syksyisen maiseman siimeksessä, juuri ennen käsirysyn alkua on vangittu rohkein siveltimenvedoin. Huomionarvoista on Iineksen perinpohjin kyllästynyt ilme.
Ferdinand von Wrightin joka kodissa tunnettu teos Taistelevat Metsot on tunnelmaltaan hieman vaisuhko eikä tavoita kolmiodraaman jännitettä läheskään samalla sykkeellä.

Albert Edelfeltin Kunigatar Blankassa on kieltämättä paljon yhteistä Alpertti Aatelviltin Isoäiti Mummo -taulun kanssa ja molemmissa on äidin/mummon rakkaus yhtä käsinkosketeltavaa. Aateliviltin ote kuvaan on kuitenkin hieman enemmän huumorilla sävytetty, koska tauluun on otettu mukaan rempseä photobombaava Ammukin!

Antti Favénin maalauksen kohde Taiteilija Fahle Basilier  muistuttaa asenteeltaan ja persoonaltaan suuresti Altti Fasaanin Elämäntaiteilija Hannu Hanhi- teoksen mallia. Myös Altti Fasaani on vanginnut loistavasti Hannun, elämännautiskelijan ja onnenhanhen asenteen herkin siveltimenvedoin ja täyteläisin värein.

 

Eino Maininkisen Kylpyankka on yksikertaisesti sulokas. Ja jälleen kerran herättää ihmetyksen siitä, miksi ankat pukevat uimahousut, kun muuten juoksentelevat peräpää paljaana?
Samanmoista suloutta löytyy myös Wäinö Aaltosen Graniittipoika 1 -veistoksesta, mutta itse taivun ihailussa enemmän Maininkisen tyylin puoleen.

Akseli Gallen-Kallelan Poika ja varis on mielestäni herkkyydessään helmi, mutta Kala-Kallelan Ankanpoika ja varis-taulun tarina Roopen TOISESTA lantista antaa maalaukselle profetiaalisen hehkun.

Huuko Simpuran Iltaa ja Köyhyyttä lähestyy vanhuutta jokseenkin synkästi, jos sitä vertaa Hugo Simberin Iltaa kohti teokseen. Molemmista löytyy kuitenkin yhteys vanhuksen, menneisyyden  ja lapsen, tulevaisuuden välillä.
Aina ei taidekaan ole iloa täynnä!

Suomen kansallistaiteilija Albert Edelfelt seurasi Pariisin esimerkkiä siirtymällä ihanteellisista sankarimaalauksista realistisempiin, aistivaikutelmia tavoitteleviin maalauksiin, siitä esimerkkinä Leikkiviä poikia rannalla.
Myös ankallistaiteilija Alpertti Aatelviltti eteni taiteessaan arkisempiin aiheisiin ja maalasi mm. tämän alla näkyvän Leikkiviä ankanpoikia rannalla.

Valos Ankkalinnan perustajan, Julle Ankanpään kädestä (räpylästä?). Tätä kättä/räpylää olisi ollut kunnia puristaa.
Suuri mies. Eikun Ankka.

Arvi Liljaluntin Hansu Hanhi työssään vie taiteilijan rennon työotteen esittelyn vieläkin pidemmälle kuin Arvid Liljelund omassa maalauksessaan Ferdinand von Wright työssään

Molemmat teokset osoittavat, että taiteen tekemistäkään ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti.

Vaikka Ateneumissa oli tooooosi lämmin ja hetkittäin teoksien edessä ruuhkaakin (!!!) on visiitti Ankallisgalleriassa ehdottomasti matkan väärti. Eikä ne muutkaan taulut olleet yhtään pahan näköisiä, joten mikäli sinut valtaa fiilis "mitähän tänään tekisi", niin mars-mars kulttuurin äärelle ja Ateneumiin. Ota lapset mukaan.

 

 

Kommentit

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Hienoa että tämäkin näyttely on vielä Ateneumissa paikallaan. Von Wrightien näyttelyyn mun on pakko päästä, joten reissulauantai on valmiiksi katsottu joulukuun alkuun. :)

Kommentoi