Ei leipää nurinperin pöydälle ja muita elämääni sääteleviä uskomuksia.

Voi sitä kauhistuksen määrää, jos leipäkorissa kellottaa leipäpussi pohja ylöspäin! Hui kauhistus, äkkiä pitää se kääntämän oikeinpäin ja virtuaaliset suolat heittämän vasemman olkapään yli (ai miksi juuri vasemman? No koska paholainen ilkeine temppuineen asustaa juurikin siellä – saatuaan suolaa silmiinsä se pakenee!).
Ja sitä suolaahan ei todellakaan saa ottaa kenenkään kädestä, vaan pöydän kautta, koska jos erehdyn suorilta sen nappaamaan, niin siinäpä meni sukset ristiin suolan antajan kanssa (useimmitenhan se on Turjake ja kyllä hänen kanssaan hiihtäminen on välistä hankalaa ilman tahallisia ongelmien imurointia). Skoolatessa muistan myös katsoa toista silmiin, etten vain joutuisi seitsemää vuotta surkeaa seksiä sietämään. Siinä olisi jo avoero lähellä, vaikka takana miten olisi takana lähemmä 30 vuotta yhteistä eloa. Tai sitten pitäisi alkaa nunnaksi – Lintulan nunnaluostariin ei ole kuin 80 kilsaa kotiovelta, piankos tuonne hurauttaisi.Kun kädestä lipsahtaa aterin lattialle, tiedän pistää kahvit tulemaan ja teen hautumaan – jos pudotin veitsen, on ovella pian miespuolinen vieras, haarukka kertoo naisvieraasta ja lusikka taas ilmoittaa lapsen visiitistä.

Vieraan saapuessa en ikinä tervehdi kynnyksen yli vaan annan hänen astua sisään ennenkuin halaan tai kättelen, koska en halua riitaantua saapujan kanssa.

Meillä ei ikinä tapeta kotiin eksyneitä hämähäkkejä, vaan ne kannetaan hellästi takaisin pihalle. Hämähäkin surmaaminen toisi tosi huonoa onnea ja muita ikävyyksiä elämään, joten miksi tieten tahtoen niitä itselleen kasaisi?   

Keväisin lasken tarkkaan käen kukunnat, kun sen ensi kertaa kuulen, kukuntojen määrä nimittäin kertoo edessä olevien hyvien vuosien määrän ja onnekseni meidän metsässämme asustaa toki kukkuvainen käki, koska lukemat pyörivät useissa kymmenissä joka kevät. Onpahan yksi huoli vähempänä ja jotain mihin tukeutua huonoina hetkinä, malliin että kyllä tämä menee ohi kun käki lupasi 20 hyvää vuotta…

Tosin jos vaikka olisin rakentamassa jotain ja saisin sen valmiiksi juuri viimeisellä ruuvilla tai leipoessa jauhoja ja sokeria olisi purkeissa tasan tarpeellinen määrä, ei yhtään yli, niin sepä olisi sitten siinä.
Viimeistä kertaa kyseistä askaretta olisin tekemässä ja siinä ei auttaisi varmaan edes käen kukunnat.

Tai ehkä se suolan viskaus kuitenkin.

No viimeistään kolme sylkäisyä pelastaisi elämälle takaisin!