En sitten osannutkaan olla tummahiuksinen

Minähän päätin oikaista yli vääjämättömän hitaan harmaantumisen ja olen jonkin aikaa värjännyt hiuksiani suoraan harmaaksi. Joulun alla otin testiin Schwarzkopfin Dusty Silver-värin ja se osoittautui minun hipsuhapsuissani yllättävän tummaksi.

Vaikka väri ei nyt huono ollutkaan, niin jotenkin en vain kokenut sitä omakseni. Suunnitelin latvojen liukuvärjäystä vihreäksi, siniseksi tai violetiksi ja aina kauppaan eksyessäni vaelsin hiusvärihyllylle hypistelemään tarjolla olevia värejä. Kotikaapissakin on jos jonkinmoista sävyä ja väriä, mutta mikään ei sitten kuitenkaan natsannut niin paljon, että olisin toimeen tarttunut. Tummuushan ei niistä iloisen värisistä latvoista olisi mihinkään poistunut.Eilen nappasin lopulta hyllystä tämän Super Blonde cremen ja sen hiuksiini levitin. Oli muuten kerrankin väri/vaalennusaine, jota oli riittävästi. Joskus olen joutunut käyttämään jopa omaan liurulettiini kaksi pakkausta, kun aine on tupannut loppumaan kesken, mutta tämä pakkaus olisi riittänyt minun ja jonkun muunkin hiuksiin.
Aineen katku oli kylmäävä –  viikonloppuvieraileva Mörkö-kissakaan ei suostunut tulemaan paria metriä lähemmä minua mömmön vaikutusaikana, vaikka suihkumyssy päässäni kuljinkin.Lopputuloksena peilikuvassa näkyy taas hiusväri, joka ei särähdä silmään. Jospa jaksaisin olla blondina helmikuun, niin maaliskuussa voisi taas katsella mihinkä sävymaailmaan kevääksi sukeltaisi.
Ollako taas harmaakutri vai räväyttääkö vaihteeksi jollain iloisemmalla värillä…Blondes have more fun, I hope.