Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita-trilogia

Hector lauloi aikanaan, että tuulisina öinä kun en saa unta, lähden usein rantoja mittaamaan. Minä en lähde mittaamaan sen enenpää rantoja kuin kodin ulottuvuuksiakaan vaan kopeloin pimeässä hyllystä langattomat kuulokkeet ja napautan BookBeatista kirjan korviini.
Jos nukahdan, hyvä niin, jos en, niin enpähän ainakaan möyri synkissä sudenhetken ajatuksissa.

Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita-sarja viihdytti minua monen monena yönä ja useampana päivänäkin. Kertomukset kolmen eri sukupolven naisista ovat kevyttä ja viihdyttävää lukemista, mutta Lapin ihmisten ja luonnon kuvaus sykähdytti hetkittäin ja sai kaipaamaan pohjoiseen.

Aloitusosan Lapinvuokko päähenkilö on Rovaniemeläinen Annikki, jonka elämää seurataan 30-luvun lopun ylioppilaskevään kevyistä riemuista ja rakkaudesta sodan mukanaan tuomaan suruun ja elämänmuutokseen.
Saksalaisten tultua Pohjoiseen päätyy leskeksi jäänyt Annikki työskentelemään tulkkina ja sihteerinä Saksalaisten esikuntaan ja löytää uuden rakkauden esimiehestään. Kuinka rakkaustarina päättyykään?
Jääleinikissä hypätään 60-luvun puoliväliin ja päähenkilö on Annikin tytär, juuri sairaanhoitajaksi valmistunut Eliisa, joka löytää ämminsä jäämistöstä kirjeitä ja kuvan saksalaisesta miehestä – isästään?
Kun työpaikkaromanssi osoittautuukin harhaksi, Eliisa lähtee ystävättärensä innostamana töihin Saksaan ja päättää samalla etsiä isänsä käsiinsä. Isän lisäksi löytyy myös Baijerilaissuvun vesa, joka vie Eliisan sydämen.
Kultarikossa ollaan jo 90-luvulla ja Eliisan tytär Heidi työskentelee harjoittelupaikassa luksushotellissa Hongkongissa sekä seurustelee kyseisen hotellin johtajan, (naimissa olevan) esimiehensä kanssa. Kun vaimo saapuu paikalle, noudattaa Heidi enemmän kuin mielellään äitinsä pyyntöä (käskyä) matkustaa auttamaan kolarissa itsensä loukannutta ämmiä, Annikki-isoäitiä Lappiin.
Lapissa odottaa myös ämmin ystävättären Sinikan ja tämän lapsenlapsen Artun pyörittämä lomakylä, jonka asioihin Heidi päätyy osallistumaan varsin kokonaisvaltaisesti. Tokihan romantiikkaakin on tarjolla, mutta monet ovat koukerot matkalla kohti tyyntä ja toimivaa eloa.

Pidin sarjasta tosi paljon, vaikka hetkittäin tarina olikin, varsinkin kahdessa viimeisimmässä osassa imelähköä, mutta Lapin kuvaus ja oivallisesti murteella kirjoitetut Lappilaisten jutustelut tasoittivat turhaa imelyyttä niin ettei ikeniä kertaakaan kirvellyt.

Jotenkin vanhanaikaisen suloisia kirjoja <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *