Eri-ikäiset ystävät
Kanssakäyminen eri-ikäisten ihmisten kanssa antaa elämään hienoa monimuotoisuutta ja estää ajatusten ja asenteiden luutumisen yhteen ja samaan muottiin.
Olen aina viihtynyt eri-ikäisten ihmisten seurassa, mitä nyt vauvoja ja pikkulapsia karsastin kolmekymppiseksi ja välttelin molempaa ihmislajia parhaani mukaan. Mutta teini-iästä asti on ystäväpiiriini kuulunut ihmisiä nuoremmista vanhuksiin enkä minkään ikäryhmän parissa ole itseäni tai seuraani kokenut vääränikäiseksi.
Pikkutyttönä viihdyin aikuisten seurassa yhtä hyvin kuin muiden lastenkin, kaikista parhaiten viihdyin kuitenkin yksin mielikuvitukseni tai kirjojen kanssa.
Teininä kaveripiirissä pyöri kaikenikäisiä eikä siitä tehty sen isompaa numeroa,mitä nyt joskus jouduttiin ystävättären kanssa jäämään ulkopuolelle kun muut menivät baariin/ravintolaan – tai jos totta puhutaan niin kyllä me taidettiin jo nelitoistavuotiainakin portsarin ohi sisään livahtaa…
Nykypäivän katsantokannan mukaan ensimmäiset poikaystäväni leimattaisiin varmaankin pahasti kieroutuneiksi ja pedofiliaan taipuvaisiksi rikollisiksi, mutta itselleni oli aivan normaalia kulkea neljätoistavuotiaana reilusti yli kaksikymppisen miehenalun kanssa. Ainakin silloin sain pitää impeyteni helpommin kuin samanikäisten hormoonihöyryissään mylvivien teinipoikien kanssa tapellessa. Yli parikymppinen uskoi kun sanoi ei, mutta teinipojan kanssa sai muutaman kerran otella oikein kunnolla. Vanhempien kumppaneiden kanssa pystyi myös puhumaan järkevämmistä asioista kuin samanikäisten.Pikkuvanha olin ollut jo taaperona, joten kai sitä teininä oli (omasta mielestään) ihan aikuinen. Ei siis yhtään tuntunut yhtenä päivänä istua pohtimassa politiikkaa ja maailmantilannetta ja toisena kirmailla alakouluikäisten kanssa pitkin metsiä pelaten ”rosvoa ja poliisia”.
Jotenkin tuo ikäkysymys on vain aina jäänyt muiden tärkeämpien seikkojen varjoon. Kaksi-kolmekymppisenä saatoin istua iltaa eläkeikäisten seurassa, teinimestoissa tai ikätoverieni kanssa milloin missäkin. Keskustelun aiheet antoivat ajateltavaa monelta kantilta ja uskon suuresti, että kiitos ystäväpiirin moni-ikäisyyden , -kulttuurisuuden ja -luokkaisuuden olen kasvanut hyvinkin ennakkoluulottomaksi ihmiseksi.
Jos olin viihtynyt ja yhä viihtyisin vain itseni ikäisten ja kaltaisten seurassa, olisin satavarmasti huomattavasti köykäisempi sisimmältäni!
Olen ylpeästi 55-vuotias omalla tavallani, enkä mieti miten minun ikäiseni pitäisi olla, puhua ja käyttäytyä tai minkä ikäisten kanssa minun kuuluisi aikaani viettää. Joskus se herättää ihmetystä, joskus ylenkatsetta, toisinaan myös huvittuneisuutta, mutta mitäpä siitä, jokaisella on oikeus elää halumallaan tavalla ja miettiä mitä lystää.
Mutta kokeilepa joskus sinäkin – juttutuokio/kohtaaminen aivan eri-ikäisen ihmisen kanssa voi yllättää ja avartaa sinunkin horisonttiasi!