Helmet-lukuhaaste, kohta 36

36. Elämäkerta tai muistelmateos
Jeannette Walls: Lasilinna

Lasilinna on paikoittain rankkaa luettavaa, mutta lukukokemus kannattaa silti. Walls kertoo vuosia menneisyyttään hävettyään tarinansa ja tämän omaelämänkerta on kyllä aikamoinen selviytymistarina! 
Wallsin (kirjailija/journalisti) lapsuus kuulostaa enemmänkin mielikuvitukselta, mutta vaikka tarinan muistoja on kaunokirjallisesti paikoin täydennetty, on tarina niin raadollinen ettei se voi olla muuta kuin totta.

Erikoista ja ilahduttavaa, mutta myös ihmetystä herättävää on se, kuinka Walls pystyy kuvailemaan elämäänsä ilman katkeruutta tai syyttelyä, rakkaus perheeseen ja usko kaiken takana olevasta hyvästä tahdosta pysyy tapahtui mitä hyvänsä.

Alkoholisti-isän ja lievästi sanoen boheemin vapaa-ajattelija äidin kasvatusfilosofia ja sen käytännön ilmentymät saavat niskakarvat nousemaan pystyyn. Vaikka itsekin haaveilin Peppi Pitkätossu -maailman vapaudesta, niin kun luin realistista kuvausta elämästä, missä millään ei ole mitään väliä, tunsin välillä jopa raivoa vanhempia kohtaan. Kun vielä tapahtuma-aika on 60-luvun alusta eteenpäin, eikä joskus 30-40 -luvulla, niin tuntuu hullulta, että kuvaillun mukaista elämää on onnistuttu viettämään.

Tarinan kerronta on kaunistelematonta, Wallsin tyyli on sujuvaa ja  onkin helppo astua perheen elämään mukaan.

Neljän sisaruksen aluksi horjumaton usko vanhempiin ja erikoisen elämäntavan oikeutukseen karisee vähitellen ja yksi kerrallaan lapset muuttavat New Yorkiin jättäen vanhempansa jatkamaan omaa elämäntyyliään isän lapsuuden kotikaupunkiin. Loputa myös vanhemmat muuttavat tyylilleen uskollisina extempore New Yorkiin, mutta tekevät omat valintansa ja asuvat kauan jopa kadulla ja dyykkaavat.

Hurjahkon tarinan, selviytymistarinan, rujoimmatkin kohtaukset  kattaa läpi kirjan kulkeva ymmärrys ja anteeksiantaminen. Harvinainen, koskettava kirja!