Hömppähurrikaani

Olen lukenut parin viimeisen viikon aikana enemmän hömppää kuin edellisen vuoden aikana yhteensä. Olen nimiittäin huomannut, että illalla nukkumaan mennessä nautittu chicklit-annos rentouttaa ja unikin uskaltautuu astumaan makuuhuoneeseen.

Kevyen haihattelevat kertomukset neitojen mies-/opiskelu-/työongelmista, jotka aina ratkeavat onnellisesti kuin ihmeen kautta tosirakkauden voittoon vievät loistavasti ajatukset pois kuntoutuksesta, höseltävästä ja panikoivasta äidistä, vastuista ja vastamäistä.
Veera Vaahtera (alias Pauliina Vanhatalo) osaa myös tämän tyylilajin kiitettävästi. Ei maailmankirjallisuutta, mutta ihana pako arjesta.

Sari Luhtanenkin osaa kieputella päähenkilönsä elämää niin, että sekaan on sujuvaa hypätä ja mukana pyöriä kirjan mitan verran. Hieman minun on vaikea välillä ymmärtää näiden kirjojen naisihmisten aivotoimintoja, mutta eivätpä nämä elämäntapaoppaita olekaan.

Liane Moriarty on suht laadukasta tarinankerrontaa ja kirjailija yrittää jopa vähän syvempiäkin pohdintoja kirjoihinsa upottaa. Hyvä aviomies ei aivan onnistu uskottavasti tarinaansa kertomaan, mutta viihdyttävä opus on joka tapausessa.

Nappasin Melba Escobarin kirjan  hömppäputkeni jatkoksi nimen perusteella, joka antoi ymmärtää, ettei kovin vakavasta opuksesta olisi kyse, mutta kauaksi jää kirja chicklit-genrestä.
Kolumbialainen maailma on outo ja ihmeellinen, trilleriksi muodostuva kudos on kutkuttava ja hienosti kirjoitettu. Rujohkosta maailmastaan huolimatta hienostunut kirja, joka kietoo taikapiiriinsä napakasti.
Jouduin lukemaan kirjan viimeiset kappaleet kahteen kertaan, niin toisenlainen oli ratkaisu siitä mitä olisin olettanut.

Summasummarum: kirjat ovat ihana apu rentoutua, nollata päätä, paeta arkea, saada hetki lepoa ja rauhaa – lukublokkini on siis ohitse!