Hyvinvointiviikko Imatran kylpylässä kuvina ja vähän sanoinakin
Komea oli keli kun sunnuntai-iltapäivällä kaarrettiin kylpylän pihaan.
Huonetta jouduimme odottamaan hetkisen, mutta mihinkäs meillä olisi kiire ollut. Odotus kasvatti mukavasti janoa ja kun rantauduimme huoneesemme, skoolasimme lasillisilla kuplivaa toivotellen toisillemme hyvinvointia ihan koko tulevaksi viikoksi.
Kylpylän puoli on tosi viehättävä – valoisa, siisti ja tasatunnein ilahduttava ”ukkosmyrsky” rytmittää altaissa lillumista mukavasti.
Koska hiihtolomaviikot ovat muistoa vain, ei kylpylässä ollut minkäänlaista tungosta, vain muutamia venäläisperheitä viihtyi altailla meidän ryhmäläistemme lisäksi.
Imatran kylpylässä on muuten ehdottomasti parhaimmat hierovat poreet mihin olen Suomen kylpylöitä kiertäessäni törmännyt. Herkkähipiäisimmät möyriintyvät niissä varmasti mustelmille asti, mutta itse vietin poresuihkujen möyhennyksessä vähintään puoli tuntia päivittäin. Ihanaa!
Maanantaiaamu alkoi omatoimisella kuntosaleilulla. Salilla oli yllättävän kattava laitevalikoima ja punttejakin näytti riittävän monitasoisille pumppaajille.
Kylpylästä löytyi myös erillinen, pienempi laitesali circuitille, mutta sitä en lähtenyt testaamaan vaan tyydyin ominpäin hyödyntämään isompaa salia.
Hyvinvointilomaamme kuului täysihoito ja ruokaa Imatralla riittikin. IHAN liikaa. Ahneena kun kaikkea piti tietysti maistaa ja jos kun se maistui hyvälle, niin lisäähän piti possunassun buffetista noutaa.
Portaita pitkin pääsi rantaan ja jäälle, joka viikon mittaan näytti haihtuvat tosi nopeaa tahtia.
Pääsimme ryhmänä tutustumaan myös keilauksen saloihin ja taas kerran löysin itseni miettimästä, miksi ihmeessä ei tätä hupia tule harrastettua enemmän. Kotikaupungista kun löytyy niin hohto- kuin peruskeilaradat!
Keilaamisen lisäksi pelasimme yhtenä päivänä Bocciaa, joka on petanquen ystävälle mieluisa peli myös.
Kylpylän viikko-ohjelmaan kuului tiistainen tanssi-ilta ja tokihan sinne piti lähteä tarkistamaan tilannetta, vaikka livebändi olikin tuikituntematon ja muutenkin arvelutti, josko tiistai-iltana meno kovinkaan hurjaksi yltyisi.
Ystävänpäivälahjaksi saadut kiharrusvempulat, superlonimansikat, pääsivät testiajolle hiuksiin. Näissä voisi helposti nukkuakin, eivät painaneet pätkääkään kun testailin tyynyllä fiiliksiä.
Mutta irtisaaminen/aukipurkaminen, ainakin jos pitkät hiukset näihin sormituntumalla ilman peiliä kieputtaa, oli tuskien taival. Onnekseni ystävättäreni omaa pitkän pinnan ja näppärät sormet, koska itse olisin saattanut napsia kittantuneet pampulat saksilla irti ja muuttaa kampaukseni pystäriksi, mikäli hän ei olisi apuun taipunut.
Joo ei ollut minun heiniäni humppavalssitangoilu.
Onneksi ei tarvinnut pelätä, että joku erheytyisi pokkaamaan tanssilattialle, koska tanssijat olivat lähinnä ”mustavalkokenkäisiä” pareja, joiden menosta oli ilo ja rytkytys kaukana.
En ikinä ole ymmärtänyt miksi näiden tanssinharrastajien meno on niin totista ja jäykkää, vaikka askellus kulkeekin tarkalleen sääntöjen mukaisesti. Minusta tanssin (tai minkä hyvänsä muunkin harrastuksen) pitää olla HAUSKAA!
Me ”tytöt” joimma sitten muutamat salmarit ja poistuimme huoneeseen katsomaan tv:tä. Elämää ja menoa löytyi sieltä paaaaljon enemmän.
Tädeillä oli myös kutimet mukana ja kilinä vain kävi, kun sukkia kudottiin joskus omassa huoneessa ja joskus kylpylän aulassa tai pelihallin puolella istuskellen ja samalla ympäristössä liikkuvia ihmisiä laiskasti katsellen.
Pelihuoneen kulmalta löytyy Pokestop ja muistin aina ohikulkiessani sieltä kerätä pallot ja boosterit. Muutama ennenpoimimaton Pokemonkin reppuun tuli kerättyä.
Söpöinen sammakko ilahdutti mieltäni, kun ystävättäreni oli kieltänyt minua hyppäämästä tyhjänä odottelevaan lasten pallomereen. Siellä EI ollut kieltolappua tai ikärajakylttiä!!
Jokos mainitsin, että ruokaa oli riittävästi? Ja että se oli hyvää, joskin hiukan mautonta. Mutta minähän en oikeasti haistamaista mitään muuta kuin chilin, suolaisen ja makean, niin jäävihän olen päätäni aukomaan.
Liikaa tuli syötyä silti.
Sää oli suurimmaksi osaksi aurinkoinen, joskin parina päivänä tuuli oli varsin kipakka. Alueella on mukavasti lenkkeilypolkuja ja kyllä me sinne jäällekin eksyimme, vaikka vähän sen kestävyydestä jo varoiteltiinkin.
Viimeisenä iltana kylpylän baarissa/pubissa oli karaokeilta ja sielläpä olikin ihmisiä paljon enemmän kuin tiistain tanssi-illassa. Laulajia riitti jopa jonoksi asti.
Itse en laula, mutta ystävättäreni kipusi estraadille useampaankin otteeseen ja mikä onkaan kiivetessä. Nainen laulaa oikeasti paremmin kuin moni tämänhetkisistä iskelmätähdistä. Ja tuttuun tapaan häneltä kyseltiinkin, että ”missä” hän laulaa ja ”kuka” hän on ;)
Itse nautiskelin tällaisen söpön minirosee-viinin, jota myytiin/tarjoiltiin hauskasta pikarista.
Hyvinvointia riitti jokaiseksi päiväksi ja samanhenkisen, tutun kaverin kanssa loma todellakin oli loma.
Sukkia valmistui kaksi paria, toiset kummipojalle ja toiset kummipojan isoveljelle.
Vaakalle en uskalla nousta, tukevoituneet humppakahvat vyötäröllä kertovat karua totuuttaan ilman kilomääriäkin.
Mutta kerranhan sitä vain (tai enintään kahden vuoden välein) pääsee tuetulle hyvinvointilomalle!
PS: Ehkä varren vankistuminen onkin vain hupipeilin luomaa harhaa?
