Ihan eskimoina eli yö lasi-iglussa Hankasalmella

Varasimme yön Hankasalmella sijaitsevan lomakeskus Revontulen lasi-iglussa jo viime vuonna, taisi olla alunperin varattu syntymäpäiväkseni, mutta korona otti ja riehaantui silloin ja siirsimme varausta helmikuulle. Helmikuussakaan emme reissuun päässeet ja varausta siirrettiin vielä kerran tähän elokuulle, kun täysikuukin olisi komeimmillaan.

Ja varmastihan se täysikuu komea olikin, mutta taivaan peitti paksu harmaa pilvimassa kun lauantaiaamuna läksimme kohti Hankasalmea ajelemaan. Jaksoimme kuitenkin toivoa, että pilvet hälvenisivät, optimistin vikaa kun molemmissa on.
Saavuimme Hankasalmelle iltapäivällä ja Revontulen parkkipaikka oli yllätys-yllätys, tupaten täysi. Päätellen autoista purkautuvista golf-bageistä alueen 18-reikäinen golf-rata on varsin suosittu!
Hyvä harrastus, sanovat, mutta itseäni se ei ole koskaan kiinnostanut, vaikka isäni aivan lajin lumoissa olikin ja olisi minullekin kurssit ja kortit maksanut. Ei tullut golfaajaa minusta ei. Niinpä pujottelimme  bägien ohitse kohti vastaanottorakennusta tehdäksemme check-innin ja päästäksemme tutustumaan omaan igluumme.

        Päärakennus, missä vastaanotto ja aamiaisravintola sijaitsevat toi minulle mieleen lapsuuden autolomat 70-luvun puolessa välissä ja rippikouluikäisenä tehdyn Leningradin matkan…hieman edesmenneen Neuvostoliiton henkeä oli tyylimaailmassa aistittavissa.
Respassa meidät otti vastaan miekkonen, jonka maski oli vedetty leuan alle ja joka ei edes katsettaan nostanut siitä mitä nyt sitten koneelleen naputteli, eikä vastannut tervehdykseenikään ennen kuin vasta toistettuani oman tervehdykseni.
Palvelu jatkui yhtä ystävällisenä ja alttiina koko kohtaamisemme ajan ja pakko sanoa, etten vastaanvanlaista ole vuosikausiin joutunut kohtaamaan missään.
Kaikin puolin nihkeä sisään kirjautuminen ei nostanut lomafiiliksiä taivaisiin, mutta saimme kuitenkin avaimen ja läksimme kohti igluamme tunnelmaa nostatellen. Saimme auton iglun viereen parkkiin ja astuimme laukkujemme kanssa sisään.Iglu osoittautui söpöksi ja viehättäväksi – pienihän se oli, mutta ei siellä latotansseja olekaan tarkoitus järjestää. Etuosassa oli jopa pikku keittiötila mikroineen, kahvin- ja vedenkeittimineen sekä pari keittolevyä! WC ja sen yhteydessä oleva suihku saattavat oikeasti isolle ihmiselle olla ahtaanlaiset, mutta ajavat kyllä asiansa.
Makuutila on katettu lasilla ja maisemat avautuvat ikkunoista mukavasti rantaan päin. Alaosan ikkunat voi peittää kaihtimilla, mutta katto on ”avoin” katsella tähtiä ja kuuta silloin kun pilvet eivät niitä peitä. Sateenkin katselu ja kuuntelu oli varsin viihdyttävää.Itse sängyt olivat todella mukavat, peitto pehmoinen ja sopivan mukautuva, tyynyistä minä lättäpää kuitenkin taas natisen kun ne ovat hotelleille tyypilliseen tapaan liian paksuja omalle niskalle (Turjake kyllä tykkäsi).
Iglumökissä on ilmalämpöpumppu, millä lämpötilan saa mieleisekseen, sateella sen suurin hyöty taisi  kyllä olla kosteuden poisto, nihkeähköksi ilmatila muuttui äkkiä jos pumpun sulki.

Iglut sijaitsevat varsin lähekkäin, kuusi mökkiä kahdessa rivissä näitä ”perustason” yksilöitä – ne tyyriimmät lyx-mallit sijoittuivat ehkä vähän väljemmin, osa rannalle ja osa hieman ylemmäksi aluetta.
Perusigluista meidän pömpelimme oli numero 1 ja siitä taivaan ihailua rajoitti lähellä kasvavat suuret koivut, jotka peittivät ison osan taivasnäkymää. Koska meidän lisäksemme ei muita majoittujia vielä ollut paikalla kävelimme takaisin respaan ajatuksena kysyä, josko avarammalla taivaalla varustettuun igluun voisimme vaihtaa, mutta tiskin takana oli taas se sama asiakaspalveluihme, ystävämme Mr Charming, joka kysymykseemme totesi vain, että kaikki on varattu ja väisti takavasemmalle.
Emme tainneet olla todellakaan hänen mieleensä asiakkaina, liekö ärsyttänyt asu, naama vai onkohan hän kaikille yhtä tympeä?

Alueena Revontuli ei ainakaan sateisenharmaana päivänä ollut kovin hehkeä ja houkutteleva – ehkä meidän olisi pitänyt varata sauna- ja paljuvuoro, mutta iski pihiys eikä haluttu niistä enää extraa maksaa. Kiertelimme alueella ja ympäristössä sekä kellimme taivasta katsellen kunnes nälkä alkoi vaivata.

A la Carte-ravintolaan olisi pitänyt olla ennakkovaraus, mutta emme innostuneet parittoman päivän ainoasta ateriakattausvaihtoehdosta (parittomina ja parillisina päivinä omat 3 ruokalajin päivällisensä), päädyimme aterioimaan Keilahallin amerikkalaishenkiseen, varsin kalsaan ja meluisaan ravintolaan.
Ruoka ei makuhermoja räjäyttänyt, mutta talon viini oli hyvää. Jälkiruoaksi otin annoksen RockyRoadia ja T. Valitsi Amerikkalaiset pannukakut vaahterasiirapilla ja kermavaahdolla.
Koko aterian parhaimman makukokemuksen sai juurikin noista pannukakuista.Summasummarum:

Itsellä meni naama norsunvaginalle jo heti sisäänkirjautumisen myötä enkä ihan päässyt hehkutusfiilikseen missään vaiheessa, kun mitään todella upeeta ei visiitin aikana koettu.
Keski-ikäiselle piiiiiitkässä parisuhteessa elävälle pariskunnalle tärkeää on palvelu, hyvä ruoka ja kaikin puolin viihtyisä ympäristö ja ilmapiiri ja vaikka itse iglu olikin söpöistä söpöin, niin se söpöys ei ihan riittänyt kun vähän kaikki muu tökki (en edes aloita aamupalasta…) ja hintaa yöllä on kuitenkin 300 euroa.

En minä kuitenkaan kadu että lähdettiin, tulipahan nähtyä tämäkin majoituksen malli ja  matkan varrella nähtiin ja pysähdyttiin useammassakin mukavassa paikassa ja meillä oli kivaa pitkästä aikaa ”reissunpäällä” kahdestaan!

Suosittelisinko paikkaa?
Voisin suositellakin jollekin golfin harrastajalle, saunafanille (extrahintaa) ja turbopupusteluvaiheessa oleville pariskunnille (onhan se lasikattoinen iglu kovin romanttinen ympäristö kuherteluun).