Iloista ikääntymistä, synttäriviikko aluillaan.

Minulla on synttärit tällä viikolla!
Ja voi kuinka mie rakastankaan synttäreitä.

Leivoin lauantaina puolukkapiirakkaa ja feta-purjopiirakkaa ja kutsuin suvun ”vanhukset” sunnuntaina kahvittelemaan – viime vuonna ei synttärikahveja yhdessä nautittukaan, joten olipas mukava istua pitkästä aikaa saman pöydän ääressä.
Molemmat piirakat maistuivat niin omalle väelle  kuin vieraillekin, eikä niistä jäänyt kuin muruset tarjoilulautasille.

Vaikka vanha sanonta kieltää, ettei naiselta saa koskaan kysyä ikää ja toinen mainitsee, että 25 vuotta täytettyään nainen ei siitä enää ikäänny, ovat nämä molemmat sanonnat minusta ihan täyttä sontaa.
Jokainen meistä ikääntyy ja numeroissahan ne ikävuodet lasketaan, kun muutakaan tapaa ei ole vielä keksitty. Ja aika surkuhupaisaa on tekopirteästi toivotetut 25-v. onnittelut eläkevuosiaan viettävälle naisoletetulle.
Tuollaisella ”vitsailulla” vai korostetaan sitä ajattelutapaa, ettei nainen saisi ikääntyä vaan hänen tulisi säilyä Forever young (Who wants to be?).

Mie en ole ikinä  osannut kriiseillä kertyvien vuosien kanssa vaan riemulla kompuroinut kohti jokaista uutta ikävuotta – ikääntyminen on ILOINEN asia ja sitä ilosanomaa olen kyllä kailottanut myös ympäriinsä milloin positiivisemmalla, milloin negatiivisemmalla vastaanotolla.
Aina kun on mahdollista kerron myös todelliset vuoteni ääneen ja olen vielä ylpeästi juuri sen ikäinen kuin olen:
tänään olen 57 mutta keskiviikkona täytän 58.

Yhtenä päivänä peilistä katsoo vastaan arkinen toimistotäti, toisena tyrmäävän upea, kuuma pakkaus, kolmantena ärtsy anarkisti, neljäntenä räjähtänyt ruppana ja muina päivinä kaikkea tuolta väliltä.
Ja tuo peilikuvien skaala on ollut samanlainen riippumatta siitä onko elettyjä vuosia ollut 15, 25, 45 tai 57.

En yritä olla vuosiani nuorempi enkä vanhempi (joskus teininä kyllä varmaan yritin tuota vanhempaa ainakin joskus…)  mutta olen oikeasti sitä mieltä, että tässä ja nyt on juuri oikea ikä elää ja olla.
Tässä ja nyt.
Täysillä.