Ilomantsi paratiisi on, voittaavoittaa television…
Lauantaina 26.8. olis Joensuusta päässyt aikamatkalle rautateitse – Karhufestivaalien kunniaksi olisi Ilomantsiin päässyt puksuttelemaan ihka oikean höyryveturin vetämissä vanhoissa matkustajavaunuissa!
Matkan järjesti Höyryraide Oy, kumppaneinaan Ilomantsin kunta, Karhufestivaali ja Villiruokafestivaali. Siinä on voinut hiki tulla otsalle, kun noita halkoja on uuniin heitellyt, vaikka matka alle 100 kilometriä onkin.
Kävimme ihailemassa rautahepoa vaunuineen asemalla, mutta itse ajelimme Ilomantsiin proosallisesti omalla autollamme, ei siis rautatieromantiikasta tietoakaan.
Minä olin esittänyt idean ”Suomen Itäisimmällä festivaalilla” vierailusta jo alkuviikosta, mutta olinpa silti yllättynyt kun lauantaiaamuna mies alkoi lähtöä valmistella. Turhia kyselemättä vedin vaatteet niskaan ja hyppäsin kyytiläisen penkille autoon ja eikun nokka kohti Ilomantsia..
Karhufestivaalia on Ilomantsissa järjestetty jo vuodesta 2014 ja se sijoittuu elokuulle, karhunmetsästyksen alkupäiville. Festivaalin ohjelma koostuu puunveistokilpailuista, ITE-taiteesta ja karhuun liittyvästä kulttuuriohjelmasta. Puunveistokilpailu on kansainvälinen ja tänäkin vuonna osallistujia oli Suomen lisäksi oli Virosta, Venäjältä, Mongoliasta ja Kanadasta. Voittajaksi taituroi Mongolian osallistuja, kenen veistosta emme me onnistuneet edes bongaamaan! Näitä muita nähtiin sentään:
Hienoja olivat kyllä kaikki veistokset!
Ja koska kyseessä olivat juuri Karhufestivaalit teemalla ”Metsän kansaa”, näkyi otsolainen myös jossain muodossa kaikissa veistoksissakin.
Henkilökohtainen suosikkini oli tämä, Markku Tuomisen Metsän kansaa.
Varsinkin alaosan majavat herättivät helliä tunteita sydämessäni!
Tämän voisin ottaa kotipuutarhaankin, toteemieläimeni ja kutsumanimeni perheen sisällä kun on Kotka :)
Lauantaille oli myös sijoitettu Maailman Suurimmat Villiruokafestarit – joita oli pohjustettu jo toukokuussa järjestetyillä villiruokakoulutuksilla Ilomantsissa, Lieksassa ja Valtimolla. Villiruokafestivaali järjestetään osana Suomi 100 – vuotta juhlallisuuksia ja Elo- Säätiön toteuttamaa Syödään Yhdessä -hanketta ja se totetutettiin pop-up-ravintolatyylisenä Ilomantsin keskustassa. Olisikohan paikka ollut joku tori?
Telttoja kierrellessä en kauheasti ehtinyt kuvailla ruokakojuja, kun piti jonottaa ja maistella ja jonottaa taas ja maistella lisää ja jonottaa…
Nämä tapakset olivat erinomaisia – varsinkin tuo mustatorvisienitahna maistui jopa minun makurajoitetun suussa erinomaiselle!
Maistelimme ainakin nuo tapakset, nokkosliebuskoja kuusenkerkkävoilla, perunaliebuskoja muikkutahnalla, raparperijuomia, makeita raparperi-vuohenputki-nokkosleivonnaisia ja mitähän muuta?
Ilomantsin keskustasta läksimme ajelemaan kohti Petkeljärven kansallispuistoa.Minä olen käynyt Petkeljärvellä ala- ja yläasteella koulun kanssa ainakin pari kertaa – joko luokkaretkellä tai sitten osana jotain historian opintoja. Ajoreitti sinne on osaltaan kuin pienois Punkaharju – tie kiemurtelee harjun päällä ja vettä lainehtii molemmin puolin.
Nähtävää alueella on mm. jääkauden jäljet: harjut, supat ja kirkkaat kuikkalammet. Kangasmetsät aihkimäntyineen, jatkosodan aikaiset taisteluvarustukset ja Petkeljärven puistonvartijan maja. Kansallispuistossa on myös useampi vaellusreitti, alkaen parin kilometrin mittaisesta pidempiin. Taitajan taival-reitin lähtöpiste sijaitsee myös Petkeljärvellä.
Ala-aste aikojen lahonneet ja lähes romahtaneet juoksuhaudat oli näköjään paranneltu ja korjailtu.
Pienessä korsussa liene tositoimien aikaan yöpynyt mies jos toinenkin…
Rantamaisemat hivelivät silmää ja sielua.
Mies ei ollut ikinä käynyt Ilomantsissa sen enempää kuin Petkeljärvelläkään, mutta hän alkoi jopa pyöritellä ajatusta, että tulisimme uudemman kerran paremmin varustautuneena, majoittautuisimme ja kävisimme jonkun reitin kävelemässäkin. Maasto ja metsä ovatkin alueella tositosi kauniita!
Ei paskempi tapa käyttää lauantaipäivä, vai mitä?