Isän tyttö
Kun olin pieni, Isäni teki pitkää päivää töissä ja äiti aina nalkutti sille siitä, että pitäisi olla enemmän läsnä ja lasten kanssa ja osallistua ja mitäkaikkeamuuta se halusikaan isän olevan.
En minä muista, että Isä olisi ollut poissa saatikka poissaoleva.
Minä muistan illat kun se tuli meidän makuuhuoneeseen kitaran kanssa ja lauleskeli meille itse säveltämiään iltasatuja.
Minä muistan keskiviikot kun maattiin Isän kainalossa veljen kanssa ja se luki meille Aku Ankkaa.
Minä muistan lauantai-aamupäivät kun se keitti meille makaronivelliä ja soitti keittiönnurkassa seisovalla xylofonilla Holvikirkkoa.
Minä muistan lehtienpolttonuotiot syksyisin ja pilkkireissut talvisin, automatkat Lappiin kesäisin, 4 henkeä kuplavolkkarissa, teltta katolle kiinnitettynä.
Minä muistan kun se opetti rakentamaan ongen ja laittamaan madon koukkuun.
Minä muistan kun se antoi vasaran käteen ja sahan ja puukon ja näytti miten niitä käytetään.
Minä muistan ettei se koskaan sanonut, että et sinä osaa tai ei tytöt tee noin, se sanoi että ”annas kun näytän”.
Kun minä olin kauheimmillani teini-iässä, Isä oli se rauhallinen ja tasoittava perusta minun ja Äitini leimahteville yhteenotoille.
Kun minä (tahallani tai epähuomiossa) myöhästyin viimeisestä bussista, Isä haki minut aamuyöllä milloin mistäkin.
Kun minä uhkasin vaikka liftillä lähteä katsomaan lempibändiäni sinne tai tänne, Isä lähti äidin kanssa kyytimieheksi ja istui aamuyöhön milloin minkäkin kuppilan parkissa
– että minä olisin turvassa ja tulisin elossa kotiin retkiltäni (niin ja että äiti pysyisi huolestumisiltaan hengissä…).
Olen oppinut Isältäni ihan älyttömän paljon!
Koska Isä on opettanut, Minä miljoonan muun asian lisäksi
osaan ajaa autoa
osaan tapetoida, maalata, laittaa laminaatit lattiaan, laatat kylppärin seinään
osaan rakentaa pergoilan ja pikkumökin ja pation
osaan valita oikean kiinnitysvermeen kuhunkin seinämateriaaliin
osaan laatia erilaisia asiakirjoja
ymmärrän asunnonvuokrauksen kiemuroita
ymmärrän yrityksen kirjanpidosta ja muusta jargonista yllättävän paljon
osaan perata kalat ja nylkeä mateen
osaan nähdä raakileessa sen, mitä siitä voi saada aikaiseksi pienellä työllä
Minun silmissäni Isäni on ollut aina paikalla kun olen tarvinnut, juuri sellaisena kuin olen tarvinnut ja vielä enemmänkin. Vielä päälle viisikymppisenäkään ei eteen ole tullut asiaa, jonka suhteen en neuvoa tai apua ole saanut sitä tarvitessani, joskin ilokseni olen jo pitkän aikaa pystynyt itsekin välillä olemaan se, joka neuvoo ja auttaa (olen Isänki henk.kohtainen ATK-tuki…).
Isäntyttö, aina ja ikuisesti.
PS: Äiti, rakastan ja arvostan sinuakin yli kaiken, meillä vain on vähän eri jutut kuin Isän kanssa ;)