Jaksaa jaksaa ja sitten tipahtaa
Tytär poti taudinpoikasen viime maanantaista keskiviikkoon – torstaina pöpö hyppäsi sitten minuun. Popsin Panadol Hottia, C-vitamiinia ja Carmolistippoja minkä kerkesin ja siinähän se meni.
Aattopäivän jaksoin vielä touhuilla ja nauttia kaikesta ihanasta, ruoka oli hyvää ja jouluvieraat rakkaita. Lahjojakin oli kuusen alle ilmestynyt, paketteja availlessa kuultiin hörönauruja ja nähtiin ilonkyyneleiltäkin.
Vieraat lähtivät iltakahdeksalta.
Ja sitten minä tipahdin.
En muista koska olisi ollut niin kamalaa yötä kuin viime yö oli. Koski sinne ja koski tänne, kolotti, vilutti ja hikoilutti. Kurkkua repi ja ohimot helisivät, henki pihisi ja nenä vinkui.
Sama hauskuus on jatkunut koko tämän joulupäivän. Makaan horroksessa, juon kuppitolkulla kuumaa teetä ja syön tulehdus-/kipulääkkeitä neljän tunnin välein. Lääkkeen oton jälkeen koittaa vajaan tunnin hengissäolohetki, milloin yritän syödä jotain kiinteämpää ja sitten taas mennään.
Lepoa ja rauhaa. Kirjaimellisesti. Kun ei olisi näin huono olo, niin mikäs olisi kelliessä.
Valoa päin kuitenkin mennään. Pakko uskoa näin.