Kemialla parempi elämä?
Eilen aamulla astelin reumapolille hiukka sekavin ajatuksin. Toisaalta olin innoissani ja onnellinen, toisaalta pelotti: biologisen lääkityksen aloituspäivä oli tässä ja nyt.
Ensiksi menin erikoistuvan lääkärin pakeille – hän tsekkasi nivelet yksi kerrallaan, syynäsi ihopsorin tilaa ja kartoitti korvien väliäkin siinä samalla kysellen ja jutustellen. Lonkkiin ja oikeaan olkapäähän pistettiin kortisonia. Olkapään osalta ei mennyt varmaankaan ihan oikeaan paikkaan, koska pistos koski irvistyttävän tujakasti ja koko kättä särki sitten loppupäivän…
Lääkärin vastaanoton jälkeen odottelin aulassa kunnes sairaanhoitaja tuli kutsumaan huoneeseensa, missä sain jos minkälaista lippua, lappua, kirjasta ja ohjeistusta. Päätin jo etukäteen, että en ala suurennuslasin kanssa tihrustaa lääkkeen tuoteselosteen sivuvaikutuksia, koska nehän satavarmasti järkyttäisivät herkkää sieluani suuresti ja en ehkä uskaltaisi aloittaa koko lääkitystä.
Sairaanhoitaja pisti minut kuitenkin kaivamaan selosteen paketista esille ja siihen tutustumaan edes ylimalkaisesti.
En IKINÄ ole missään lääkkeessä nähnyt sellaista parisängyn lakanan kokoista tuoteselostusta, och samma på svenska. MYRKKYÄ on tämä (jätin silti lukematta ne kaikki mahdolliset kuolemaan johtavat tai muuten rampauttavat mahdolliset sivuvaikutukset, mitä paperissa luetetltiin…)
Minähän olen pistänyt Metoject-kynällä jo pidemmän aikaa, mutta Simponin esitäytetty kynä oli kyllä aikamoinen mötikkä verrattuna Metojectiin. Hyvä kun käteni ylsi ympärille. Hyvin miehekäs esine!
Harjoittelin neulattoman treenikynän kanssa mötikän käyttöä ensin ja kun sain siihen jonkinlaisen tuntuman, niin eikun tuulta päin! Napakka ote vatsamakkarasta ja NAPS.
Taisi olla vähän turhankin napakka ote, koska kun nostin ruiskun pois iholta, oli lääkettä isohko pisara iholla, mutta olenpa ensi kerralla viisaampi ja pidän vähän hellemmin läskistä kiini, että lääke onnistuu ihon alle tunkeutumaan ja siellä pysymäänkin.
Simponi pistetään kerran kuukaudessa, mikä on mielestäni miellyttävää, koska neulat, vaikka ne olisivatkin sijoitettu ”automaattikyniin” eivät ole lemppareitani. Tosin viikottainen Metoject säilyy Simponin rinnalla ainakin nyt alkuun, joten piikkien kanssa joudun jatkossakin touhuamaan viikottain.
Piston jälkeen sain mennä istuksimaan tarkkailuhuoneeseen. Kaivoin Ipadin esiin ja jatkoin aamulla aloittamani Eve Hietamiehen Hammaskeijun lukemista, Pasasten parissa aika kuluikin nopeasti, jossain vaiheessa eteen tarjoiltiin kahvia ja voileipiäkin (arjen luksusta), joten mikäpäs siellä oli istuskellessa.
Sairaanhoitaja kävi muutaman kerran mittaamassa verenpainetta ja kuumetta, kunnes reilun kahden tunnin tarkkailun jälkeen sain luvan lähteä kotiin.
Lähtiessäni sain vielä mukaani mahdollisia ulkomaan matkoja varten todistuksen, minkä kanssa saan kuljettaa nuo ruiskuni matkustamossa mukana.
Nukuin yöni hyvin. Olo on muutenkin mitä mainioin, pistospaikkaan ei ole ilmestynyt punoitusta, henki kulkee eikä päähänkään koske, kuumettakaan ei ole, joten näyttää siltä, että biologisen lääkkeen aloitus on onnistunut ilman suurempia ongelmia.
Turvaverikokeissa käyn seuraavat kolme kuukautta kahden viikon välein ja kolmen kuukauden päästä on kontrolli reumakeskuksella, jossa katsastetaan onko saavutettu toivottu hoitovaste.
Odotettavissa keskittynyttä itsensä tarkkailua siis:
Tuntuuko missä ja jos tuntuu niin hyvälle vai pahalle?
Koenko uudestisyntymisen vai onko lääke yhtä tyhjän kanssa?
Näihin tunnelmiin, torstai on toivoa täynnä.