Ketä sinä teitittelet?

Kävin tiistaina omalla terveysasemalla hakemassa labralähetettä ja odotustilassa istui pirteä ja puhelias, ehkä +kaksikymppinen miehenalku, joka iloisesti hymyillen kiskaisi reppunsa ja takkinsa viereiseltä tuolilta syliinsä ja tarjosi tuolia tokaisten ” Mie otan nämä romppeeni tästä, haluatteko istua?

Haluatteko istua? Teko? te?

Me emme halua mitään, mutta mie saattaisin istuakin, kiitos.

Olen miettinyt pitäisikö alkaa kulkemaan t-paidassa, jossa isoilla kirjaimilla lukisi EI TARVITSE TEITITELLÄ, koska siitä, varmaankin pohjimmiltaan kohteliaaksi tarkoitetusta tituleeraamisesta tulee minulle niin kovin vieras fiilis.

Kyllähän minä tiedän sen, että tietyissä palveluammateissa asiakaspalvelijat on suurinpiirtein ruoskalla koulutettu siihen, että asiakkaita teititellään iästä ja asemasta välittämästä, mutta itse kuulen hautajaiskellojen kumun ja aistin puuarkkuni silkkivuorauksen ihollani, kun joku minua teitittelee. Ihan sama, että edellä jonossa ollut teini-ikäinen saa osakseen aivan saman tuplapersonoinnin, ei auta minun fiiliksiini, ei ole koskaan auttanut. Parikymmpisenä tuo teitittely oli suorastaan vaivaannuttavaa, eikä sen vastaanottaminen ole helpottunut vaikka ikää olisi miten tullut lisää.

Maalaisjärki tässäkin käteen, on oma mottoni, jota suosittelen kaikille.  Itse teitittelen ihmisiä, joiden persoonasta ja omasta kontaktinottotavasta näkyy, että he teittielyä toivovat ja useimmiten myös selkeästi itseäni iäkkäämpiä, mutta jos  vaikka kohtaan (vähän kärjistetysti) kasikymppisen mummelin tai papan, jonka mustassa t-paidassa on Motörheadin logo tai joka silmät vilkkuen heittää moikkansa virnistellen tekohampaat välkkyen, niin ei tulisi mieleenkään teititellä.

Palveluammateissakin pitäisi mielestäni enemmän painottaa tätä tilannesilmää eikä orjallisesti ohjeistaa tuohon teitittelyyn.

UGH (Ja kukaan ei tästä sanasta ota nyt hernettä nenuliin kulttuurillisesta omimisesta, älkää jaksako _monikko_!), olen puhunut.