Kirjainen toukokuu

IMG_4392.PNG14: Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Pete Suhonen: Koira joka kävi Coffee shopissa

En ole aikaisemmin lukenut Suhosen kirjoja ja tämäkin melkein jäi lukematta tyhmän nimensä takia. Onneksi vilkaisin kuitenkin kirjakauppavisiitillä takakantta ja luettuani ”esittelyn” latasin opuksen pädilleni.
Ja voi että minä nautin!
Aikamoista ilotulitusta koko kirja – päähenkilö Janin yritykset toteuttaa unelmiaan avustajanaan Ella-serkun Papa-koira ovat absurdiudessaan tajunnanräjäyttäviä…Papa ja stuntkoiransa Fred on kuvattu herkullisesti ja karvakorvien ajatuksenjuoksun kirjaukset ovat hyrisyttäviä.
Huumeita, väkivaltaa, kakkaa Kekkosen haudantakana, seksiaddiktinen eläinsuojan asiakaspalvelija…kaikkea suloisessa sekamelskassa mutta niin jouhevana nauhana, että et halua irroittaa otetta ennen viimeistä sivua.
Mahtava kirja!!

IMG_4397.PNG
1: Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Jan-Phillip Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Julia Winin Burmalaissyntyinen isä lähtee eräänä aamuna töihin, eikä palaa koskaan. Julia löytää isänsä tavaroista rakkauskirjeen, jonka myötä herää kysymyksiä isän lapsuudesta ja nuoruudesta Burmassa.
Julia matkustaa isän syntymäkylään Burmaan ja tapaa miehen, joka kertoo hänelle tarinan kahdesta rakastavaisesta, Tin-winistä, Julian isästä ja Mi-Mistä.
Tarina on kaunis ja taianomainen kaikkine käänteineen ja herkistää paatuneempaakin sydäntä, vaikka olikin omaan makuuni ehkä hieman turhan, no, imelä.
Rakkaus Burmaan ja burmalaisuuteen paistaa läpi tarinan – Sendker onkin vieraillut ja viettänyt siellä aikaa useampaan otteeseen elämänsä aikana.

IMG_4396.PNG18: Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääniä ei unohda

Itsenäinen jatko-osa kirjalle Sydämenlyönneissä ikuisuus jatkaa taianomaista tarinaa Julia Winistä ja Burmasta.
Julia kuulee päässään äänen, joka saa hänet lopulta lähtemään takaisin Burmaan (nyk Myanmar), etsimään vastausta kuulemansa äänen naisen tarinaan. Ja löytämään myös itsensä?
Tarinaan liittyy osaltaan Burman sisällissota ja armeijan julma pakkovärväys, jonka seurauksena juuri Julian kuulema nainen on joutunut tekemään sydäntäraastavan valinnan…
Ja tässä kohtaa minulla tökkäsi. William Styronen Sofien valinta on kaivertanut jälkensä niin syvälle minuun, että tämän teoksen kopioitu (toki eri vivahtein) kohtaus pilasi lukunautinnon. Mutta jos et ole lukenut Styronea tai katsonut leffaa, niin taatusti herättää tunteita.
Pidin kirjasta kuitenkin.
 

 

IMG_4393.PNG

10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
Anna Jansson: Vääriin käsiin

Maria Wern tutkii jälleen, Vääriin käsiin on jo kuudestoista kirja Wernin seikkailuista.
Tällä kertaa katoaa nuori mies, vanhuksia pahoinpidellään, videoita pahoinpitelystä ladataan nettiin ja jopa Maria itsekin pääsee nakuilemaan salakuvaajan uhrina.
Murhiakin tietysti tapahtuu, onhan tämä dekkari! Vanha kouluvalokuvaaja murhataan ja valokuvaaminen osoittautuukin oleelliseksi motiiviksi tapahtumiin…
Sujuvaa kesälukemista vaikka loppupuolella kirjaa iskeekin aivan kuin pikakelaus – turhan paljon niputetaan kasaan turhan nopeasti.

IMG_4395.PNG

16: Ulkomaisen kirjallisuupalkinnon voittanut kirja
Lauren Beukes: Zoo city, Eläinten valtakunta
(Arthur C. Clarke award)

Siitä on aikaa kun edellisen kerran olen ollut totaalisen hengästynyt luettuani jonkun kirjan.
Lauren Beukesin Zoo cityn jälkeen olisin tarvinnut happilaitteen.
Ruma. Kaunis. Räävitön. Sydämellinen. Sydämetön. Järkyttävä. Pysähdyttävä.
Helvetti – tämä kirja oli kuin Stonesin Sympathy for the Devil stadionilla ämyrin vieressä seisten.
Orgastinen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *