Kuinka erilaisin silmin voikaan juttuja lukea: minä ja Toni Wirtanen
Tiedättekö sen tunteen, kun on vakaasti päättänyt, että nyt en työnnä lusikkaani tähän soppaan ja sitten hetken mietittyään syöksyy pää kolmantena jalkana korviaan myöten keittokattilaan?
No mie syöksyn just nyt…
Luin Minjan kommentit Toni Wirtasen naistenlehti-haastattelusta (vai pitäisikö sanoa henkilölehti?) ja näin Lilaa. Ja sinistä. Ja kaikkia sateenkaarenvärejä paitsi En vaaleanpunaista, koska sehän olisi miesten stereotypioima väri kohdun omaaville vauvakoneille.
Joku kytkentäkaavio aivoissani lienee pahasti virheellinen, kun usein Bluestockingin tekstejä lukiessani koen suurta ärtymystä. Siksipä usein skippaankin blogin lukemisen, vaikka tasa-arvon tärkeäksi asiaksi yhteiskunnassa koenkin. Verenpaineen syöksyhyppäyshän on vaarallista kaiken ikäisille, saatikka sitten +viiskymppiselle!
Minua surettaa, että ihminen pystyy tulkitsemaan lähes minkä hyvänsä asian joko sodaksi tasa-arvoa vastaan, kohdullisten halveksunnaksi tai pyrkimykseksi pitää pimpin omaavat ihmislajin edustajat hellan ja nyrkin välissä. (Anteeksi omituiset määreet, mutta yritän välttää sukupuolta korostavaa nainen-sanaa)
Silti kävi niin päivänä eräänä, että jostain syystä päädyinkin lukemaan postauksen Toni Wirtasesta.
Ja verenpaineeni nousi.
Ja päätin että antaa olla.
Mutta.
(MOLSKISTA, sopassa kroolaan)
Klikkasin bloggaria ärsyttäneeseen haastatteluun ja luin sen lävitse. Itselleni tuli kuva siitä, että Wirtanen on avautunut tunteistaan naiseutta kohtaan oman avioliittonsa tuomien tunteiden pohjalta, eikä julistaen penistään heilutellen yleismaailmallista totuutta XX-kromoseja kantavista ihmisistä. Mutta ehkä minut on aivopesty enkä ymmärtänyt haastattelun ydintä?
Minja toivottaa tulkinnassaan Toni Wirtasen:” lämpimästi tervetulleeksi 2010-luvulle, jossa naiset voivat epäilyksistäsi huolimatta olla kiinnostuneet esimerkiksi maalattavista pikkusotilaista ja kauko-ohjattavista lennokeista, mutta joita ei välttämättä kiinnosta istua deterministiseen äitiysjatkumoon”
Luettuani haastattelun kiinnitin huomiota siihen, kuinka kommentti pikkusotilaista ja lennokeista on postauksen hengen mukaisesti luettu kuin piru lukisi raamattua. Alkuperäisessä tekstissä ei ole vihjaustakaan siitä, että Wirtasen mielestä naiset eivät voisi mainittuja asioita harrastaa.
Haastattelussa kommentti menee näin ”Mutta kyllä minulla on iso kynnys lähteä puhumaan daamien kanssa esimerkiksi maalattavista pikkusotilaista tai kauko-ohjattavista lentskareista. Ne eivät anna kovin coolia vaikutelmaa.” – itse ymmärsin lausahduksen naureskellen niin, että Wirtasen mielestä lelut ja kauko-ohjattavat eivät antaisi coolia kuvaa hänestä miehenä. Naista halventavaa sävyä en tuosta pysytynyt löytämään. Mutta then again – minähän olen se aivopesty kotihengetär, joka ei feminismistä ymmärrä mitään.
Onneksi Suomi on vapaa maa ja me kaikki saamme mielipiteidemme ja ismiemme mukaan asioida kommentoida. Niin me xx-kromosomiset kuin ne XY-kromosomisetkin.
Minusta Wirtasen haastattelussa ei ollut mitään sellaista, miksi hänet häpeäpaaluun kiinnittää.
Minun feminismiini ei kuulu kenenkään halventaminen. Ei edes miespuolisten rokkareiden.