Kuka määrittää rajasi?

Kun lapseni olivat pieniä ja vielä otollista maaperää äidin opetuksille meillä kiukuttiin useasti siitä miten  ”miksen minä kun kaikki kaveritkin saa” esimerkiksi
– katsoa Salkkareita ekaluokalla
– pelata ikärajattomia pelejä
– viettää aikaa tietokoneella tuntikausia
– juosta ulkona vielä iltakymmeneltä (ala-asteikäisinä)
– syödä karkkia joka päivä

Yläasteelle siirryttyä, muuttuivat kiukkuamisen aiheet, mutta lauseen alku pysyi samana ”miksen minä, kun kaikki kaveritkin saa”, aiheina mm.
– lähteä yön yli bileisiin taloon, jossa ei ole ketään aikuisia lähimaillakaan
– juoda siideriä tai olutta
– pelata ikärajattomia pelejä
– viettää rajattomasti aikaa tietokoneella/Xboxilla/Pleikkarilla
– katsoa K18-leffoja

Minun, äidin, syytähän se kaikki oli.
Minä olin se, joka asetti rajat ja kertoi kiellot ja niiden noudattamista valvoi. Jokaisesta kiellosta kyllä keskusteltiin ja asia perusteltiin pohjamutia myöten, mutta myönnän – minä se olin se rankkuri/vanginvartija ja natsimutsi, joka ei antanut jälkikasvunsa tehdä mitä kaveritkin saivat. Ihmeellistä kyllä, molemmat lapset alkujurputuksistaan huolimatta lopulta ottivat asian ”coolisti” eivätkä olleet moksiskaan joidenkin kavereiden naljailuista. Ja muuten ovat nyt parikymppisinä jopa kiittäneet ”rajoistaan”.

Mutta oli yksi asia, minkä ylitse ei äidinkään valta riittänyt eikä riitä.

Lapsella ja vain hänellä oli ja on valta sanoa milloin toisen ihmisen sanat, kosketus tai käytös ylittää hänen sietokykynsä.
Kenelläkään ei ole oikeutta loukata häntä sanoin tai teoin ja nöyryyttää, satuttaa tai hyväkseen käyttää.

Opetin lapsille, kuten minulle itsellenikin oli opetettu, että hän määrittää itse sen, mitä tuntee ja kokee ja jos hänestä tuntuvat toisen sanat, kosketus ja teot pahalle, satuttavalle tai loukkaavalle, niin hänen vallassaan on olla hyväksymättä asiaa ja piirtää selkeä raja, minkä yli ei kenelläkään toisella ole asiaa.

Minä äitinä tein parhaani, että sekä poikani että tyttäreni oppisivat puolustamaan omaa fyysistä ja psyykkistä koskemattomuuttaan ja sanomaan sen yksinkertaisen, mutta myös niin vaikean sanan EI.
Sanoa se EI, vaikka eteen tulisi tilanne, jossa mieli tekisi vain sietää ikäviä asioita ”isomman edun” nimissä, tai siinä pelossa, että menettäisi jotain: ystävän, tilaisuuden tai jopa työtilaisuuden.
Pyrin opettamaan heitä huomioimaan itsensä ja muut, olemaan vaikenematta, kun he itse kohtaavat vääryyttä tai huomaavat toisten sen uhriksi joutuvan.

Tänään katselen parikymppisiä lapsiani ja tiedän, että vaikka hetkittäin he ovat omalla kohdallaan empineet sanoa EI, niin muiden kohdalla he eivät jää empimään, vaan astuneet puolustamaan. Olen ylpeä.

Minua surettaa (ja vähän suututtaakin) lukea lehdistä lööppejä, missä näyttelijät, muusikot, filmitähdet ja muut kuuluisuudet kertovat kuinka heitä on joskus kohdeltu väärin tai hyväksikäytetty.
Joskus menneisyydessä.  Tarinoita toistuvista ahdisteluista, ehdotuksista ja iholle tulemisista.
Monet näistä ihmisistä ovat pelänneet menettävänsä jotain ja olleet tilanteessa hiljaa ja kärsineet. Kärsineet, koska uhka menetyksestä on pelottanut. Eikä kukaan muukaan ole heidän puolestaan tehnyt tilanteessa mitään, ehkä peläten oman asemansa puolesta.

Mutta mikään ei muutu, jos aina pelkää ja väistää ja taipuu sillä hetkellä kun kohtaa vääryyttä. Yksin on vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan, mutta kaikista meistä yksinäisistä tulee yhdessä hemmetin iso joukko.

Pitää kaivaa sisältään rohkeus ja sanoa juuri siinä ja heti EI, minulle ei tehdä näin!
Tulee nousta ja seistä sen toisen vieressä ja sanoa heti EI, hänelle ei tehdä noin!

Pitää toimia heti!

Tommy Tabermann pistää homman hyvin sanoiksi runossaan Ohjeita Matkalle Epätoivon Tuolle Puolen, joka käy kyllä elämänohjeesta ja tsempistä joka ikiselle ihmiselle!

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.
Älä sano katsotaan huomenna
jos voit jo tänään sanoa ei.
Älä sano lintu kuin lintu,
sano pääskynen tai haukka.
Älä sano kukka kuin kukka,
sano keltavuokko, Anemone
ranunculoides, ja kissankello.
Älä sano, no olkoon, jos voikukista
aletaan keittää heikoille keittoa
ja kissankelloilla halutaan soittaa
muurahaisillekin sapeli kouraan.
Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla
että sinut heitetään vailla
vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.
Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se
on pelkkä tauko ennen loppusoiton
pitkää, kiivasta syleilyä.
Älä huokaa jos sinun on huudettava.
Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi
kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,
särkisi ikuisesti aran astiamme.

Älä, älä koskaan suutele otsalle
jos voit suudella suoraan suulle.