Kulttuurin äärellä

Nykyinen työpaikkani on kyllä nostanut aktiivisuuttani kulttuurinkuluttajana suuresti. Toki olen koko ikäni viihtynyt niin taidenäyttelyissä, konserteissa, festareilla kuin teatterissakin, mutta kun tarjonta on viitenä päivänä viikossa joka viikko edessä koko komeassa kirjossaan, niin kyllähän niitä lippuja tulee itselleenkin ostettua siinä sivussa kun muillekin myy.

Viimeisen kuukauden aikana olen käynyt teatterissa kaksi kertaa:
Toissa viikolla katsastettiin aivan mahtava Paavo 1,5, jossa Martin ja Jaakon, keski-ikäisen avioparin luo tupsahtikin adoptiolapseksi ihan pienen pilkkuvirheen takia homokammoinen ongelmateini Paavo 15vee eikä palleroinen puolitoistavuotias. Poika jää ”pyhien yli” perheeseen, koska asiasta vastaavaa sosiaalihenkilöä ei tavoiteta korjaamaan virhettä. Ennakkoluuloja on puolin ja toisin, mutta aina voi oppia katsomaan asioita uudesta vinkkelistä! 

Viime viikolla kulutimme taas teatterin penkkejä Niin kuin taivaassa -esityksen äärellä. Jos nimi kuulostaa tutulta, niin oikeassa olet: näytelmä perustuu Kay Pollacin saman nimiseen menestyselokuvaan, joka oli peräti Oscar-ehdokkaanakin!
Elokuvaa en ole nähnyt ja ehkä se on hyväkin niin, näin saatoin nauttia suuresti kaupunginteatterin versiosta  menestyneen kapellimestarin Daniel Dareuksen paluusta lapsuuden kotikylään, missä hän päätyy johtamaan kyläkuoroa ja muutenkin osallistumaan kylän ihmisten elämään. Paikallinen Laulutuuli-sekakuoro osallistuu näytelmään vahvistuksena kuoroesityksiin, mutta ei tarvitse omien näyttelijöidenkään suorituksiaan hävetä.

Teatterivisiittien välissä kävimme kuuntelemass järjettömän hyvää jazzia! 23. helmikuuta Carelia-salilla esiintyi trio Blicher-Hemmer-Gadd toisella Suomen keikallaan, ensimmäinen oli (tietysti) Helsingissä.
En ole hirveä jazz-fani, mutta konserttiin halusin superhypermahtavan rumpalin Steve Gaddin takia, sekä HAMMOND-urkusaundin suurena fanina. Itse konsertissa rakastuinkin tulisesti fonisti Blicheriin, joka kertoili biisien välillä tarinoita niiden synnystä ja omasta elämästään. Ja se saksofoni…valehtelematta pernanikin, ohutsuolesta ja munuaisista ja sydämestä puhumattakaan värisi sen soidessa.

Tulevalla viikolla, 6.3. estradille astuu Pate Mustajärvi Teatterin kummitus-kiertueen saavuttaessa Joensuun. Kun säestäjänä on (grrrrr) karismaattinen kitaristi  Ari “Kankku” Kankaanpää, niin epäilen testosteronin määrän huippaavan päätä.

Seuraavan viikon torstaina kaupunginorkesterin solistina soittaa Olli Mustonen ja pääsemme kuulemaan Mustosen oman Triptyykki-teoksen sekä Beethoveni ja Mozartia. Tähän konserttiin hankin liput Turjakkeen pyynnöstä, Olli Mustosen kun kuulema haluaa kuulla livenä soittavan.

Millä kaikella sitä ehtiikään tänä keväänä vielä itseään ”sivistää”!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *