Kun rakkaus loppuu, aka Karvahatun tarina

Syksyn ensimmäinen disco ammattikoulun tiloissa, minä seiskaluokkalainen ja ystäväni kasiluokkalainen, oltiin menossa sokkotreffeille parin amislaisen kanssa ja naureskelimme etukäteen,että minkähänmoisia hemmoja siellä oli vastassa…

Varsin söpöt pojat sisäänkäynnin pielessä meitä odottikin ja alun ujostelun jälkeen kiersimme salia käsikädessä jutustellen joutavanpäiväisiä. Discon loputtua pojat saattoivat meidät bussille ja sovittiin treffit seuraavalle viikolle keskustaan.

Niin kului syksy, sunnuntaisin vapaaopiston teatterikerhon jälkeen odotti amispoikanen milloin missäkin päin keskustaa ja kävelimme, kävelimme ja kävelimme. Voi miten viatonta ja herkkää kaikki olikaan. Nuorta sydäntä polttavasta ensirakkaudesta ei kuitenkaan ollut kyse, oli vain kiva kun oli poikaystävä ja vieläpä pari vuotta itseään vanhempi. Ylkä oli maalaistalon poika ja eihän meillä paljon yhteistä ollut, musiikkimakukin aivan eri planeetalta – hän kuunteli humppaa ja tangoa ja minä taas rokkia ja ensimmäisiä punk-bändejä.
Silti sovittiin aina uudet treffit ja jossain vaiheessa poika antoi luokkasormuksensakin ketjussa pidettäväksi, koska mehän seurusteltiin.

Satoi ensilumen ja ihailimme sen leijumista alas käsikkäin, isot hiutaleet sulivat molempien hiuksiin ja silmäripsiin. Kohtaus kuin romanttisesta elokuvasta.

Talvi ja pakkaset saapuivat. Aloin kyllästyä nyhjäämisemme ja prinssi alkoi muistuttaa enemmänkin sammakkoa silmissäni, puhumattakaan siitä, että en enää oikein jaksanut hänen vakavansorttisia tulevaisuudensuunnitelmiaankaan kuunnella. Hitto nuoriahan me olimme!

Olimme taas yhtenä sunnuntaina sopineet tapaavamme keskustassa erään tavaratalon edessä,ulkona pakkaslumi narisi kulkijoiden saappaiden pohjissa ja nenät punoittivat kylmästä, pakkasta oli varmaan reilut 20 astetta.Koska harjoitukset olivat loppuneet normaalia aikaisemmin olin odotellut treffiaikaa kaupan lämpimässä eteisessä ja näin kun ylkäni saapasteli kohti sovittua tapaamispaikkaa.

Syvälle hänen päähänsä vedettynä keikkui kammottava karvahatunrehjake.
Sellainen mikä on Mielensäpahoittaja-leffassa Heikki Kinnusen päässä.

Teini-ihastukseni viimeisetkin rippeet tipahtivat sydämestäni ja säntäsin kaupan sivuovesta ulos ja pikavauhtia bussipysäkille, missä hyppäsin sopivasti kohdalle ajaneeseen bussiin ja ajoin kotiin. Bussin ohittaessa tavaratalon kulmalla odottelevan sulhasehdokkaan painoin pääni verhon taakse ettei hän minua näkisi.

Siihen karvahatunrehjakkeeseen loppui ensimmäinen seurusteluni. En viestinyt tai tavannut nuorukaista enää koskaan.
Ystävättäreni sai hänen kaveriltaan kiukkuisen viestin, missä minut ja halpamainen käyttäytymiseni haukuttiin maanrakoon, mutta siinä vaiheessa näin silmissäni vain sen hatun ja pinnallinen sieluni värisi kauhusta sitä ajatellessaan.

Olen kertonut tämän tarinan omille lapsillenikin ja molemmat ovat olleet tyrmistyneitä törkeän käytökseni takia, mutta ei voi mitään, olen hirveä ihminen kun minua tämä edelleenkin naurattaa aivan poskettomasti.

Onneksi olen kuitenkin kasvanut henkisesti vuosien mittaan edes vähän enkä enää ole NÄIN pinnallinen.

PS: anteeksi näin vuosikymmenien jälkeen,  herra X, toivottavasti ei käytökseni traumatisoinut sinua pitkäaikaisesti!