Lasit hukassa

Ensin kävelin hyllyn ohitse, en ollut etsimässä lasitavaraa, sitä lajia oli kotona kaapit täynnään. Muutaman askeleen otettuani käännyin kuitenkin takaisin ja otin hyllystä käteeni muhkean ja painavan juomalasin, vai viinilasiko tuoli oli?

Lasi oli painavaa ja rosoisesta ulkonäöstään huolimatta sileänsileää sormieni alla kun kokeilin ovako kaikki neljä lasia ehjiä. Vihreä väri tuntui juuri oikealta keväiseen päivään ja lasi istui käteeni kuin mittatilaus hansikas, en saattanut laskea lasia kädestäni takaisin hyllyyn. 
Pakkohan ne oli kotiin ottaa, viiden euron kappalehinta tuntui olemattomalta  kun ihastuneena lasejani hipelsin.

Mieskin ihastui jykeviin juoma-astioihin joiden vetoisuus on sitä luokkaa, ettei koko ajan tarvitse olla täyttämässä. Oli lasiin kaadettava neste sitten vettä, maitoa, viiniä tai olutta, niin nämä tuntuvat juuri oikealta valinnalta käyttöön. 

Materialisti minussa rakastui ja ahneus iski sydämeeni. Neljä ei riitä! Tarvitsen enemmän. Lisää! Lisää!

Yli vuoden olen etsinyt ja etsinyt ja etsinyt. Aivan kuin näitä laseja ei olisi useampia koskaan maan päällä ollutkaan!

Keväällä näin myynti-ilmoituksen saman oloisista, mutta sinisistä laseista ja kädet täristen laitoin viestiä että MINULLE!
Sain kaksi sinistä lasia kotiin – eivät ne ole samaa sarjaa kuin vihreät, sinisten pinta on oikeasti niin epätasainen miltä se näyttää ja kokokin on hippusen suurempi, mutta hyvin ovat viihtyneet keskenään.

Kahden look-aliken  saaminen tasoitti hinkuani joksikin aikaa, mutta taas (voi taas!) tunnen himon ja kaipuun täyttävän sydämeni.
Missä olette ihanuudet?
Missä piileskelette unelmani?

Come to mama!

Tämä vuodatus on rakkaudentunnustuksen ohessa myös etsintäkuulutus: jos joku tietää mistä näitä sydämeni valtiaita löytyy, niin kerro oi kerro, astiakaapissani olisi ainakin neljän mentävä kolo tyhjyyttä kaikuen, uusia yksilöitä odottaen.