Life is a rollercoaster (just gotta ride it)

Aikamoista vuoristorataa tämä elämä joskus.

Toukokuussa uusi työpaikka.
Kesäkuussa huhuja yrityskaupoista.
Heinäkuussa ostajaehdokkaitten visiitti ja vakuutukset työpanoksen tarpeellisuudesta.
Syyskuussa koeaika loppui ja toistaiseksi voimassa oleva työsoppari, roima palkankorotus.
Lokakuussa yrityskauppa ja samana päivänä irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Marraskuussa työt loppuu.

Tämä on toinen kerta elämässäni kun minut irtisanotaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Ensimmäinen kerta oli kolme vuotta sitten ja silloin läksin riemusta kiljuen ahdistavasta työpaikasta.
Tämä toinen kerta ei ole yhtä riemukas.
Minä todella pidin työstäni ja aloin juuri oppia sen moninaiset kiemurat, jokainen päivä toi jotain uutta ja työkaverit olivat hauskoja. En ollut aikaisemmin työskennellyt työpaikassa jossa ei muita naisia ole ja kokemus oli riemastuttava. Asiat sanottiin just niinkuin ne ovat ja välillä sai tuulettaa päätään ja kitarisojaan ihan kunnolla, hyvässä hengessä silti aina.

Löytyy tilanteesta positiivistakin: ehdin olla töissä yli 6 kk ja ansiosidonnaisen päivärahan päivät nollaantuivat. Ja jos kerta työn on loputtava, niin parempi että loppuu nyt, kun tämän vuoden puolella  työttömäksi jääneelle ansiosidonnaisen päiviä on 500, ensi vuoden puolella päivät putoavat 400:aan. Jos päätän lähteä omaehtoisen opiskelun tuella opiskelemaan, niin 100 extrapäivää on yksi lukukausi tuettua opiskelua.

Mikähän minusta tulisi isona?