Liian onnellinen elämä

En voi koskaan voittaa  Idolsia, X-factoria tai Voice of any fucking country, enkä mitään muitakaan kanavia myöten tule kapuamaan kuuluisuuteen musiikin alalla.

Minussa on yksi perustavanlaatuinen vika: Minulla on ollut onnellinen ja hyvä elämä.

Jo syntyessä minulle jaettiin liian hyvät kortit: Vanhempani eivät juoneet viinaa, käyttäneet huumeita tai kohdelleet minua kaltoin henkisesti tai pahoinpidelleet fyysisesti. Naimisissakin olivat eivätkä edes eronneet herkkien lapsuusvuosieni aikana.
Asuimme omakotitalossa, minulla oli oma huone ja minua rakastettiin ja kannustettiin ehdoitta. Koulussakin meni hyvin. En ikinä ollut mikään kaverimagneetti, mutta aina oli edes yksi, hyvä sellainen.
Haukuttiin kyllä läskiksi ja tonnikeijuksi, mutta siitä ne hiljeni kun joko vastasin puolta törkeämmällä tekstillä tai sen yhden kerran vedin pahinta ääliötä kupoliin. Ja velipoika "suojeli" koko ajan siinä vieressä.

Teinivuosina pääsin opiskelemaan sinne minne halusin, poikaystäväksi sain sen kenet halusin eikä yksikään niistä pahoinpidellyt tai muuten rääkännyt. En tullut edes teiniäidiksi, kun osasin ehkäisyn salat.

Vanhemmat pysyivät edelleen naimisissa ja rakastivat ylenpalttisesti.

Okei - nelitoistavuotiaana olisin voinut kehittää suuren draaman sairastuttuani psoriasikseen, joka joillekin (varsinkin naisille) tuntuu olevan järisyttävän kamala kohtalo. Läiskiä iholla, iik ja ääk. Ei voi pistää hihatonta paitaa ja säärissäkin rumia länttejä.
Paskat niistä. Ei haitannut ihottumat menoa ja sukseeta. Kun ei itse osannut hävetä, niin ei toisiakaan huvittanut asiaan tarttua. Asiallista infoa psoriasiksesta olen kyllä ikäni jakanut. Mutta en siis elämändraamaa tästäkään irti saanut.

Vuosia ja vuosikymmeniä kertyi ja kertyy lisää. Kiitollisena koputan puuta että onnelisuus rintamalla kulku on ollut isoilla linjoilla tasaista. Toki notkahduksia on tullut ja paskaakin niskaan satanut, mutta kaikki tämä ruusuilla tanssiminen estää sen etten, vaikka hyvän mielikuvituksen omaankin, pystyisi uskottavasti seisomaan minkään tuomariston edessä ja kehittämään nyyhkytarinaa elämäni kurjuudesta.

Siis sellaista tarinaa siitä kivisestä ja jäisestä tiestä läpi miljoonien vastoinkäymisten, jonka vuoksi/ansioista nyt seisoisin siinä kärsimykseni ylevöittämänä. Että vain ja ainoastaan tämä soittaminen/laulaminen/esiintyminen piti yllä elämänhalua ja jaksamista. Ja että tämä tilaisuus tässä ja nyt on minulle kaikki ja vielä enemmän!
Ja tietysti tirauttaisin muutaman kyyneleen silmäkulmasta, mutta ah, niin varovasti ettei taidokas meikki leviäisi.

Tätä tarinaa, jonka saan kuulla joka hemmetin wannabe-tobe-artistin suusta.
Helvetti.
Kunnon muusikoista tuli ennen tähtiä kovalla työllä ja vasta sitten ne pistivät omaisuuksia pilatakseen elämänsä ja tuhotakseen terveytensä, nykyään taas pitää olla nyyhkystoori jokaisen itseään kunnioittavan tähdenalun menneisyydessä!

Joo, olen kyyninen ja kylmä ja ihan paska akka, mutta kun sen periaatteessa saman itkuvirren vähän eri mausteilla kuulee sen sadannen kerran kostea silmäisen ja leuka väpättävän tulokkaan suusta, niin ei kosketa enää tätä kivisydäntä ei sitten pätkääkään.

Eikö jumankekka enää esiintyväksi taiteilijaksi ala kuin huono-onniset ja onnettoman lapsuuden omaavat ihmiset?

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tai ehkäpä juuri siksi sua ei jaksa koskettaa kovan elämän kokeneet "kostea silmäiset ja leukaansa väpättävät tulokkaat" koska olet itse elänyt helpon ja suojatun elämän. Just a thought ;)

Suttastiina

Helppo ja suojattu ei elämäni ole ollut, mutta onnellinen. Se on ihan eri asia.
Vahvemmaksi olen varmasti elämäni ansiosta kasvanut ja kestän sitä paskaakin paremmin.

En kuitenkaan saa itseäni ymmärtämään, mitä tekemistä on esim. talentti- tai laulukisassa sillä, millainen tausta yrittäjällä on. Jos kyse on laulukilpailusta, niin laulu ratkaiskoon ja jos talenttikisasta niin talentti ratkaiskoon. Osaamisella sinne "jatkoon" pitäisi päästä eikä säälipisteitä kerjäämällä.
Kaikki muu on toisarvoista.
Sitten jos pääsee oikeasti artistina itseään elättämään, voi aiemmasta kurjuudestaan kertoa ja toimia myös muiden hyväksi, koska omaa kokemusta heikommistakin eväistä.

Kovaa elämää eläneet kyllä koskettaa ja osani teen auttamiseksi niillä rahkeilla mitä pystyn, mutta "hyväntekijyyden" esilletuominen Somessa ei sekään kuulu omaan arvomaailmaani :D

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hmm. Aika helpolta ja suojatulta elämäsi ainakin tämän postauksen perusteella vaikuttaa. Ymmärrän toki että yksi postaus ei ihmisestä kaikkea kerro :)

Suttastiina

Niinpä.

Toisaalta kun en missään tilanteessa muutenkaan ole taipuvainen piehtaroimaan hankalissa asioissa ja tilanteissa niin kaipa elämästäni varsin ruusuisen kuvan saisi vaikka lukisi jokaisen postauksen mitä olen kirjoittanut. 

Optimisti heinäseiväs perseessäkin tai sit vain lääkitys kohdillaan ;)

HPöllö (Ei varmistettu)

Niin no, kyllä sulla sen verran helppoa on ollut, kun joka rivin tosta päivityksestä ajatuksella lukee, että kyllä säkin jo noilla saisit säälipisteitä kerättyä, kun oikein yrittäisit vielä sitä itkua tiristettyä ;)

Eiköhän lähdetä seuraavaan TVOF:iin; kyllä multakin sen verran kurjuutta elämään löytyy, vaikken jaksa kaikesta valittaa ja vänistä. Ja kun elämä nyt vaan on: jotkut syntyy kultalusikka suussa ja jotkut tuo sun mainitsema heinäseiväs perseessä ;)

(Jaa sehän on kohta lääkedosetin täytön aika... - ett pysyy se lääkitys kohillaan täällä PÄÄSSÄ)

Suttastiina

Niin - TVOF:iin (ja Talenttiin!) ei ole edes ikärajaa!
Lähetäänkö ihan Duona?

 

HPöllö (Ei varmistettu)

Mä tuun sun taustalaulajaks :)

Yhtä sirkusta!

Kuulostaa kyllä unelma lapsuudelta ja nuoruudelta. Minuun lapsuus alkoi vanhempien erolla ennenkuin osasin kävelläkään...siitä se jatkui aika lailla karuna ja karikkoisena ja selkäänkin tuli, niin että selkä oli turvoksissa monta päivää tai sellaiset juovat selässä oli turvoksissa... isossa kaupungissa asuttiin ja avainkaulalapsi olin. Kavereita, niitä oli kyllä paljon :). No ehkä tuo kaikki on tehnyt minusta sen, joka nyt just olen.

Suttastiina

Kaikki tosiaan vaikuttaa kaikkeen, tottahan se on. Kaverit pelastaa monta paskaa lapsuutta!

Enkä mie siis halua vähätellä kenenkään ikäviä kokemuksia vaan tarkkaan kohdennetusti olen ärtynyt näiden tähdeksi tahtovien korostamalla korostetuista "karuista" elämäntarinoista. Vaikka tiedänkin, etteivät ne tarinat aina itse kertojan aloitteestakaan esille nosteta vaan että niitä tuotantopuoli aina hakemalla hakee ja taustalta kilpailijoita kannustaa niistä nyyhkimään.

Pax
Liikehdintää

Draamaa, draamaa, draamaa, sillä rakennetaan katsojan mielenkiintoa ja sitoutetaan hahmon tarinaan (koska ne laulajathan eivät ole oikeita, moniulotteisia ihmisiä). Mut en mää tiiä, musta olis kyllä aika mielenkiintoista nähdä tuollainenkin insertti, että on oikein onnekas ollut tämä tyyppi ja jos olisi vielä hyvä laulajakin...! Samaa kaavaa on monesti helppo toteuttaa, eikä lähteä miettimään muita tapoja tehdä.

Suttastiina

Draamaapa hyvinkin. Ja toisten surkuttelu/myötäeläminen tuo lisää katsojia ja siten lisää mainostuloja ja siten lisää rahaa ohjelmaformaatin omistajille.

Mutta joo, mie haluaisin edes kerran katsoa jotain tuollaista talentin hakua niin, että lavalle astelisi tyyppi jonka tarinan tarkoitus ei olisi heruttaa katsojien kyyneleitä.

Kommentoi