Marraskuisia lukumietteitä
Laura Lehtola, 270 sivua, 2017, Otava
Vaikka kirjassa seikkailevat hahmot ovatkin varsin karikatyyrisia arkityyppejä, saa Lehtola heihin särmää ja monipuolisuutta roppakaupalla. Aktiivisesti syrjäytyvästä Aleksista, hemmotellusta arjesta erkaantununeesta Elinasta, topakakasta sossutäti Tuulasta ja Aleksin tiukalla, mutta luovalla kädellä maailmaa kasassa pitävästä teräsmummosta Sahasen Elvistä jokaisesta paljastuu absurdihkon tarinan edetessä puolia ja piirteitä, toiveita, haaveita ja ajatuksia, joita ei alkumetreillä osaa ensivaikutelman perusteella kuvitellakaan.
Huumorilla kirjoitettua, mutta huumorin takana jämäkkä annos näkemystä tämäkämmästä tavarastakin.
Huolenpito läheisistä kuuluu arkeen eikä kaikkien avaimet onnelliseen elämään ole sorvattu samalla mallilla.
Eija Hetekivi-Olsson: Miira, 350 sivua, 2017, S&S
Miiran omaperäinen ajatuksenjuoksu ja tempaukset hänen pyrkiessään pois luuserielämästä ovat värikästä luettavaa. Teini-ikäisen Miiran tie kohti parempaa elämää ei ole ruusuilla silattu, mutta tytön ehtymätön usko ja yrittämisen polte kantavat silti eteenpäin.
Tarina avautuu Miiran omin sanoin, kieli onkin riemastuttavaa ja kääntäjälle iso kumarrus, että suomennettunakin teksti tuo teinin avautumiset niin iholle! Tässä on taas kirja, jonka haluan lukea ruotsiksi.
Karin Slaughter, Hyvä Tytär, 556 sivua, 2017, HarperCollins Nordic
Slaughter on yksi lempikirjailijoistani. Harva kirjailija saa enää nykyään aikaan suuria tunteita, mutta Slaughter ei vielä ole pettänyt. Jokaisessa kirjassa hän kuvaa jotain, mikä tunkee uniin. Ja ne unet ovat painajaisia.
Tavallaanhan on aivan sairasta lukea kirjoja, joista jossain kohtaa tulee fyysisesti ja henkisesti paha olla, mutta kuten aikaisemmatkin kirjansa, myös Hyvä Tytär pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti. Kaikki 556 sivua tuli luettua vuorokauden sisällä.