Minä olen Kotka

En muista olenko aiemmin asiasta isommin maininnut, mutta olen saanut perheeltäni lempinimen, oikein kauniin ja rakastavan, jo vuosia-vuosia sitten.
Minä olen Kotka.

Kauniisti kuvailtuna lempinimeni on tietenkin muodostunut siksi, että kotkankatseellani olen pitänyt laumani suojassa ja vartioinut lapsiani ja kotiamme levittäen laajat siipeni kattamaan omieni kulkua liidellessäni heidän yllään. Oih kuinka lyyristä ja romanttista, eikös vaikka?
Tai sitten minä vain olen kauhea petolintu…

Kummin tahansa, olin totaalisen riemastunut löytäessäni kuusen alta aattoiltana raskaan käärön, jonka sisältä paljastui huimaavan ihana betonista valettu Kotka (voi tuo joku muukin petolintu olla, mutta minulle se on KOTKA!)!
Tämä ihanuus päätyy talven ajaksi etukuistin eteen istumaan pienen pylvään päähän ja kunhan ensi kesä koittaa löytynee sille arvoisensa paikka puutarhasta.