Mitä en ole oppinut 55 vuodessa
Täytän parin viikon päästä 55 vuotta ja joku ilta sitten kun olimme herra 20veen kanssa katselleet vanhoja valokuvia, aloin mietiskellä, että hitsipilli, miehän olen jo yli puolivälin satavuotistaipaleella!
Luonteeniomaisesti päädyin kuitenkin mielessäni tekemään omituisia listoja sen sijaan, että olisin zen-henkisesti pohdiskellut elämän tarkoitusta ja suunnitellut ”vanhuuteni” varalle yleviä päämääriä ja miettinyt askelia kohti tasaista senioritulevaisuutta.
Päätinkin jakaa teille kaksi-kolme-nelikymppisille untuvikoille lohdunsanoiksi taisteluissanne ”aikuistumista” vastaan asioita, joita en näihin vuosiin mennessäkään ole ehtinyt oppia tai tavoikseni ottaa. Ikävuosilla kun ei aikuistumisen kanssa ole mielestäni kauheasti tekemistä keskenään, aikuistuminen tulee vastuunottamisesta ei vuosista.
Vuodet ei kyllä myöskään tuo välttämättä (ikinä) järkeä päähän, jos luonne on sellainen että hilipatihippaarallallei…
Älkää siis peljätkö, aina voi tyhmiä tehdä ja tollontöitä toimittaa, oli ikä mikä hyvänsä!
Mutta asiaan! Tässäpä kymmenen kohdan omakohtainen lista asioista, joita en vieläkään ole oppinut tekemään tai tekemättä jättämään.
1) En ole oppinut vieläkään sitä realiteettiä, että jos avaa juustonaksupussin niin sen syö tyhjäksi ja inhoaa itseään ja oloaan sen jälkeen. Ei auta vaikka miten kuvittelisi, että tällä kertaa osaan lopettaa ajoissa. En osaa.
2) Mites suklaa? Katso edellinen kohta.
3) En pysty vieläkään kumartamaan kuvia tai pokkuroimaan titteleitä. Se mikä ennen ehkä kirjattiin nuoruuden hölmöydeksi ja ylimielisyydeksi on hioutunut keski-ikäisen kovapäisyydeksi, jonka myötä osoitan kunnioitusta vain ihmisten teoille, en ovenpielessä tai käyntikortissa lukevalle tittelille tai asemalle.
4) En ole oppinut miettimään mitä sanon ennenkuin sen sanon. Tämän taidon haluaisin oppia (ehkä?) ennen kultaista vanhuutta, ettei minusta tule se naapuruston v**tumaisin mummeli, kuka terrorisoi kaikkia hiihdellen rollaattorillaan ympäri korttelia aukomassa päätään kaikesta ja kaikille. Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa sanoo sananlaskukin (ja katin kontit, mie tasan just haluan tulla sellaiseksi terroristikurpaksi!)
5) En tunnista käsitettä ”age appropriate” (mitä se on suomeksi?) omassa tyylissäni. Pukeudun niin kuin itseäni miellyttää, pillifarkkuihin, ylipolvensaappaisiin, nahkatakkiin tai vaikka sitten pokemonhuppariin! Pidän pitkät hiukset vaikka ne ohenevat ja ovat kauheat hipsuhapsut vaikka miten naisia opastetaan iän myötä muuttamaan hiustyyliä ettei naaman roikkuminen korostuisi. Värjään hiuksiani aivan minkä väriseksi päähäni vain juolahtaa, en peittääkseni harmaita vaan piristääkseni päiviäni.
6) En ole oppinut jumppaamaan, pumppaamaan tai edes hölkkäämään, vaan sitkeästi ylläpidän ”kuntoani” pihatöillä ja arkiliikunnalla. Ehkä itken 20 vuoden päästä kun en kykene kyykkäämään ja kulku on muutenkin huteraa, mutta se on sen ajan murhe se.
7) En osaa istua kaupunginorkesterin konserteissa vaan mieluumin kuuntelen musiikkini väljemmissä vesissä ja kaikista mieluiten vapaana kulkien enkä istua pönöttäen penkissä (tiesittekö että joissan klassisen musiikin konserteissa on kuvin merkitty ohjelmaan kohdat, joissa taputetaan?)
8) En pysty ohittamaan vesilätäkköä tai lehtikasaa niissä kahlaamatta.
9) En kykene ohittamaan ilmaisia ilmapalloja missään, vaan minun on totaalisen pakko käydä sellainen itselleni hakemassa. En edes selittele, että lapsille ottaisin…
10) En ole onnistunut kehittämään minkäänlaista ikäkriisiä näihin vuosiin mennessä. Kailotan ilomielin jokaisessa mahdollisessa tilanteessa ikäni ja olen ylpeä jokaisesta kantamastani vuodesta.
Olisihan näitä vaikka kuinka, mutta minusta 10 kohdan lista on sopivan mittainen silmäiltäväksi, joten jääköön näihin kohtiin.
Mitäpä sinä et ole ehtinyt oppia omien vuosiesi aikana?