Lokakuun luettuja

Lokakuussa jätin enemmän kirjoja kesken kuin mitä luin. Kuukausi olikin enemmän ”katson BB:tä ja kudon villapaitaa” -kuukausi, kuin ”käyn lenkillä ja kuuntelen kirjaa”/”istun sohvalla ja luen kirjaa” – kuukausi.

Jotain tuli läpikahlattua kuitenkin:

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä
Gummerus

En pitänyt Savonlahden esikoisesta ”Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu”(blogissa), mutta päätin antaa tälle toiselle kirjalle mahdollisuuden, koska vastenmielisestä päähenkilöstä huolimatta ykkösenkin kieli ja tyyli oli freshiä.

Kai minä halusin tätä on myös hyvin kirjoitettua ja sujuvaa tekstiä, mutta en vain lämmennyt kirjan päähenkilö, joten taiten kirjoitettu teksti ei pelastanut kirjaa.

Not my cup of tea.

Regina Raskin Paikka Auringossa (Otava/WWB)
aloittaa kolmiosaisen sarjan keski-ikäisestä toimittajasta Vappu Helanderista. Helander-trilogia on jo aika ”vanhaa” perua (2005, 2006 ja 2012), mutta ajan hammas ei  ole vienyt kirjojen luettavuutta eikä vähentänyt niiden viehättävyyttä.

Vappu on hommansa osaava, pitkä-aikainen  tv:n ajankohtaisohjelmien toimittaja, joka saa todeta ikääntymisen ihanuuden konkreettisesti, kun ”suoraan koulunpenkiltä” töihin tullut Nuori ja Kaunis radiotoimittaja päätyy ohi kokeneempien kollegogen himotulle juontajan paikalle.
Kateus puskee päälle ja samalla Vappu alkaa miettiä niin elämänsä yleensä kuin kaukosuhteensakin tyydyttämättömyyttä. Tässäkö tämä on ja onko tulevaisuudelta enää mitään odotettavissa.

Vappu on nasakka suustaan ja nautinkin suunnattomasti hänen kirpeistä kommenteistaan ja huomioistaan milloin missäkin tilanteessa.  Raskin oma historia toimittajana ja juontajana tekee tarinan tapahtumista ja juonenkäänteistä uskottavia ja taiten kirjoitettua tekstiä on ilo lukea.
Go Vappu Go!

Vappu Helanderin seikkailut jatkuvat kirjassa Puhtaalta pöydältä.
V
appu irtisanoutuu töistään televisiossa ja lähtee muille maille vierahille – tai no ainakin Norjaan asti. Uusi työ on Oslon suurlähetystössä, koti tredikkäällä asuinalueella ja ärhäkkä uusi VW beetle kuljettaa sinne minne pitääkin. Diplomaattielämässä on omat kiemuransa, kuten on Norjalaisissakin, suorapuheisella naiseläjän taival ja toimet romanssiyrityksineen ovat oivaa ajanvietettä.

Hyvä Naapuri tuo Regina Raskin sankarittaren Vappu Helanderin takaisin kotimaahan.
Vapun vanhemmat ajavat kolarin ja hän päättää pakata kimpsut & kampsut, jättää ihanan Beetlen, kauniin asunnon ja kimuranttiset Norjalaiset miehet ollakseen onnettomuudessa loukkaantuneiden vanhempiensa apuna. Vanhemmat paranevatkin vauhdilla ja Vapun auttamisen tarve minimoituu, mutta hän päätyy kuitenkin jäämään pohjoiseen muuttaneen sisarensa taloon. Keikkahommiakin riittää, vaikka teräväkatseisen ja -kielisen toimittajan näkemykset eivät välttämättä kaupungin päättäjiä miellytäkkään. Suurimmat mielenkuohut syntyvät kuitenkin exän kirjoittamasta dekkarista, jossa tutun oloiselle samettisohvalle murhattu naishenkilö on kuin hänen kuvajaisensa!
Metsän laidalla asustaa miellyttävä naapurin mies ja muutenkin Vapun ajatukset ja elämä alkavat asettua uomiinsa…
Anna Ekberg: Vaarallinen nainen (Den försvunna systern)
Suom. Katarina Luoma
380 s
Minervacrime

Anna Ekberg (pseudonyymi kirjailijoille Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich.) on jälleen kirjoittanut vetävän trillerin, mutta lopputulos on jotenkin hölmömpi kuin aiemmin lukemani, varsin vauhdikkaan Salattu nainen-opuksen.

Ibenin sisko Cecilie on kadonnut vuosi aikaisemmin eikä syyllistä, saatikka ruumista ole löytynyt. Tutkimuksissa on kuitenkin paljastunut Cecilien eläneen kaksoiselämää ja perheenäidin arjen hyläten toteuttanut eroottisia fantasioitaan nettideittipalvelujen kautta. Iben on varma että sisaren murhaaja löytyy neittipalveluiden maailmasta ja sukeltaa sekaan päämääränään löytää syyllinen.

En ihan syttynyt tälle tarinalle itse, mutta vetävää tekstiä, seksiä ja salaisuuksia riitti.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Golden years?

Nainen on kasikymppiseksi ”hyvässä kunnossa”, asuu puolisonsa kanssa kotona, ulkoilee  ja hoitaa kotiaskareet pieteetillä, jolla harva nuorempikaan samaan pystyy. Väsyy toki entistä helpommin, mutta mikäs hätä eläkeläisellä, ottaa päiväunet ja lepää, kun tarvis iskee. Toimeentulon puolesta ei tarvitse huolta kantaa, töitä on tehty koko elämä ja puolison menestyksekäs ura yrittäjänä varmisti huolettomat ”Kultaiset Vuodet” rahan puolesta.

Elämä ei aina kuitenkaan mene niinkuin tanssia vaan – nainen on sairastunut muistisairauteen.

Tämä on ollut lähiperheelle selvää ilman virallista diagnoosiakin viimeisen vuoden, kun ongelmat ovat kasvaneet ja muistisairauteen liittyvät masennus ja voimakkaat mielialavaihtelut ovat värittäneet elämää enenevässä määrin.

Elokuussa hän suostui viimein lähtemään muistihoitajalle ja vastaanottoaika saatiin sovittua asiallisen ajan päähän soitosta.
Ensimmäiselle vastaanotolle toivottiin mukaan läheistä ja tytär lähtikin kuskiksi, henkiseksi tueksi ja ulkoiseksi muistiksi mukaan, varmistamaan, että reissusta jäisi selkeät tiedot käteen.
Muistihoitaja oli todellakin luotu tehtäväänsä, jo puhelinpalvelusta paistoi läpi välittäminen ja halu auttaa  – myös varsinaisella vastaanotolla kohtaaminen oli lämmin ja  tilanteesta jäi hyvä mieli,  vaikka testitulokset kallistuivatkin pelätyn lopputuloksen puoleen. Toivoa nostatti kuitenkin se, että nyt asialle tehtiin jotain ja mahdollisella lääkityksellä ainakin muistisairautta saataisiin hidastettua.
Vastaanotolla elokuussa varoitettiin, että lääkäri ehtisi tuloksiin tutustua aikaisintaan lokakuussa, jolloin  voitaisiin odotella aikaa mahdollisiin lisätutkimuksiin ja lääkärin vastaanotolle.

Toisin kävi.

Lokakuu soittelee viimeisiä säveliään, eikä lääkäriajasta  tietoakaan.

Tytär soitti muistihoitajalle kysyäkseen missä mennään ja sai kuulla tämän:
– Suuri on alueella pula geriatreista(KIN) .
– ei toivoa, että tämän vuoden puolella aikaa saisi. Ei edes ”toimistoaikaa”, missä lääkäri testitulokset lukisi ja päättäisi mahdollisista lisätutkimuksista.

Vaikka miten järki ymmärtää, että tyhjästä on paha nyhjäistä, että jos lääkäreitä ei ole, niin aikoja on mahdoton jakaa, tunteista nousee pinnalle  suorastaan vihaa alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymää kohtaan.
Muistisairaus saa  edetä rauhassa etenemistään ja tehdä Naisen ja tietysti myös kaikkien läheisten  elämästä aina vain vaikeampaa ja ahdistavampaa. Pelko, epätietoisuus ja voimattomuuden tuska saa vapaasti tehdä heidän arjestaan aina vain raskaampaa.

Toki –  Nainen on jo 80-vuotias, eikä näin ollen enää tuottava yksilö tälle yhteiskunnalle, joten eihän hän varmaan ansaitsekaan enää panostusta sen eteen, että hänen loppuelämänsä olisi edes hetkittäin hyvää ja iloa antavaa.

Olkoon siis hänen elämänsä päivä päivältä pienempää, pelottavampaa ja rajoittuneempaa, mitä väliä, hänhän on vain vanhus.

Kohtele minua hyvin,
sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
sitten kun en enää ole tuottava yksilö,
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta,
antakaa rakkautta,
koskettakaa hellästi.
Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus.”


Tuntematon

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Terveys