Kirjavuosi 2024

Tulen muistamaan menneen kirjavuoden varsinkin alkuvuoden ärhäköinnistä Nextoryn kanssa ( part 1 ja part 2)! Loppujen lopuksihan päädyin vaihtamaan Storytelliin, missä ainakaan vielä ole alettu asettelemaan blokkeja lukemis-/kuuntelutahtini suhteen.
Rajaton mikä rajaton!

Storytellissä ehdin helmi-joulukuussa nautiskella 196 kirjasta ja tammikuussa Nextoryssa ehkä tusina lisää.

Lukeminen on ollut suurelta osalta rehellisesti sanoen pakoa arjen paineista, vuosi 2024 pysyy mielessä myös oman reisiluun rasitusmurtuman rasittamana, puhumattakaan Mr. Alzheimerin vaikutuksista vanhempien ja sitä kautta myös minun elämääni.
Olen paennut todellisuutta niin Anneli Kivelän Katajamäelle (ihanan moniosainen sarja!) kuin Frida Gråsjön Rosnäsiin, ratkaissut murhia ja rikoksia Denise Rudbergin Marianne Jidhoff-sarjan parissa ja kaikkea siltä väliltä.

Lukupiirimme vuoden kirjat olivat:
tammikuu:
Audreu Carlan:Calender Girl Lievästi sanoen koomisen vaivaannuttava teos, mutta tulipahan luettua.
helmikuu:
Suvi Laru: Lupasin sinulle rakastaa Sinällään rankka aihe, mutta ei kolahtanut minuun.
maaliskuu:
Annie Ernaux: Vuodet – upeaa tekstiä!
huhtikuu:
Karolina Ramqvist: Leipää ja maitoa – tylsätylsätylsä
toukokuu
Emma Straub: Tähän aikaan huomenna – tätä voi suositella, viihdyttävä, uskottava vaikka hiukka utopistinen!
kesäkuu
Ilona Tuominen: Normipäivä – kesään sopivan kevyttä
heinäkuu
Laura Suomela: Pioneja ja peitetarinoita – kevyttä kesäkivaa
elokuu
Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat – mukaansatempaava scifi-sarjan aloitusosa.
syyskuu
Mikko Malila: Kastanjasota – hienosti kirjoitettu, mutta itsellä jäi kesken kun ei vain saanut tuulta siipien alle.
lokakuu
sekoilun takia luin itse Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme – erinomaisen hieno kirja!
marraskuu
Emily St.John Mandel: Lasihotelli – kirja johon sai upota kunnolla.
joulukuu
Maija Kajanto: Kardemummajoulu – Kahvila Koivu-sarjan päätösosa(?), hyvän mielen kirja.

Elämä olisi kyllä kurjaa, harmaata ja tylsää ilman kirjoja!

Kulttuuri Kirjat

Jo riittää

Joulu on vuoden paras juhla, mutta nyt riittää.
Jotenkin ajattelin, että olen jo niin kehittynyt yksilö, että kestän ”perhe-elämää” 24/7 tämän pari viikkoa, mitä lomapäiviä ja tuntivapaita putkeen oli keräytynyt, mutta enpäs ole sittenkään.

En kestä.

Huomaan, että alan ärsyyntyä jo  rakkaan puolisoni tohvelien lompsotuksesta, kun hän siirtyy sohvalta keittiöön ja takaisin. Jääkaapin oven ääni ja rapistelu kun sieltä etsii hän jotain pikku purtavaa kun huikoo saa niskakarvani käpristymään kikkaralle ja verenpaineen kohoamaan pari astetta vähintään.

Ruokaa-telkkaria-lepoa-ruokaa-telkkaria-lepoa – välissä saunaan ja taas sama rimpssu. Säestyksenä ähinää, kun vatsa oireilee ja iho kutisee, koska ”kuka sitä nyt jouluna on niin tarkkana siitä mitä syö”.

Pikkumainen ja ilkeä olen, myönnän sen. MUTTA!! En sano mitään, hymyilen vain että joulu on kerran vuodessa ja puen uudet huopikkaani jalkaan ja lähden jäähylle ulos.
Ihanaa, että kärsin jo ihan normaalisti käydä pikku lenkkejä ilman että lonkka sinkoilisi kipunuolia sinnesuntänne.

Ensi vuonna, jos vielä töissä olen, en pidä näin pitkää lomaa, viikko riittää – kirjoitan tämän viisauden kalenteriin, ettei vaan vahingossakaan unohdu.
Ei se ole puolison vika, että hänen käsityksensä lomailusta on niin erilainen, viikon ajan jaksan hermostumatta viettää juhlaa hänelle iloa tuovalla tavalla ja toki nautin rentoilusta itsekin, en vain ihan sillä volyymilla ja niin kauan kuin hän.

Perhe Oma elämä Ajattelin tänään