En se minä olisikaan, jos mitkään hammasasiat putkeen menisivät.

Taistelu rankaproteesin kanssa on kääntymässä jo farssin puolelle.
Pidin laitetta suussa suosituksen mukaan vaikka en kärsinyt purra mitään, sitkeästi uskoen, että kyllä se siitä asettuu kun vain jaksan  vempainta suussani pitää.

No ei asettunut.

Kun lopulta jo vedenkin juominen sattui suuhun, aloin tutkailla tarkemmin suuvärkkiäni josko ihan silmällä näkisin mikä siellä aiheuttaa kivut ja kyllähän sen näki: ikenen limakalvo oli täynnä ikävän näköisiä, erikokoisia rakkuloita ja haavoja.
YÄK ja ÄÄKS.

Sain ajan hammaslääkärilleni, joka tutkailtuaan rakkuloita ja limakalvojani totesi, että pahasti näyttää siltä, että kyseessä voisi olla akryyliallergia.
Akryyliallergia? Nevöhööd!

Mutta kas, kyseinen allergia voi esim. hammaslääkäreillä ja akryylikynsiä tekevillä ihmisillä  ilmestyä riesaksi, koska altistuminen  akryylimassan kemikaaleille voi  sen aiheuttaa  vaikka millekään muulle ei aiemmin allerginen olisi ollut. Vähän niinkuin kampaajat voivat allergisoitua kaikenmaailman hius- ja värikemikaaleille.
Minähän en sen enenpää hammaslääkäri kuin kynsiteknikko ole, mutta mahdollisesti tuo rankaproteesin materiaali olisi voinut allergian laukaista joutuessaan tiiviiseen kontaktiin ikenen limakalvon kanssa.
Niinpä tietysti. Meikäläisen tuuria tämä taas.

Limakalvolla oli myös haavoja/hankaumia ja hammaslääkäri totesi, että ehkä kaikki oireet johtuvat vain mekaanisesta ärsytyksestä!  Mutta sitähän ei voi tietää ennen allergiakokeita, joihin sainkin sitten lähetteen sairaalan ihopolille. Akryyliallergia on kuulema sen verran hankala kaveri, että asia on selvitettävä mitä pikimmiten. Ja hauskintahan on se, että mikäli minulla se todetaan, niin ne kolmisen tuhatta euroa, jotka olen tähän mennessä osaproteesiin käyttänyt olisin voinut käyttää vaikka vessapaperina, koska kuluja en mistään pois saa.

Kunnon markkinameinigin henkeen totean tässä välissä, että ”eikä tässä vielä kaikki!”.

Hammaslääkäri kehoitti minua proteesin hiomisens jälkeen käyttämään sitä silti. Hän  suositteli  että sivelisin akryyliosan ja ikenen eristeeksi vaseliinia tai  oliiviöljyä, että selviäisi ikenien nyt vähän rauhoituttua olisiko mahdollisesti sittenkin kyse tuosta mekaanisesta ärsytyksestä eikä allergiasta.
Valitettavasti en tätä kehoitusta pystynyt noudattamaan, koska kipu oli niin kova sitä yritettyäni.

Kuunneltuani kipua, särkyä ja sydämentykytystä ikenessäni soitin lopulta päivystävälle hammaslääkärille (omani oli jäänyt kesälomalle) ja sainkin ajan heti
samalle päivälle…

Terveyskeskuksen hammaslääkäri tutkaili ikenieni tilaa ja totesi, että limakalvo on auki kahdesta kohtaa ja LUU paistaa noista kohdista paljaana.

Että eipä ihme jos koskee ja kirvelee yritti mitä hyvänsä suuhunsa pistää.

Elämä on ihanaa!

Olen  nyt syönyt viisi päivää antibioottia ja tänään tiistaina menen kontrolliin. Jos limakalvo on rauhoittunut ja alkanut kasvaa paljastuneen luun päälle, all is fine siltä osin (no se allergiajuttu on vielä epäselvä), mutta jos hammaslääkäri ei ole tyytyväinen parantumisen tilaan, on edessä joku kirurginen toimenpide joka pitää tekemän sairaalassa, operaation ollessa liian suuri tehtäväksi terveyskeskuksessa.

Herra Murphy taas kierii naurusta haudassaan ja näyttää minulle luista keskisormeaan: ”jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen”.

JepJep.