Jo riittää
Joulu on vuoden paras juhla, mutta nyt riittää.
Jotenkin ajattelin, että olen jo niin kehittynyt yksilö, että kestän ”perhe-elämää” 24/7 tämän pari viikkoa, mitä lomapäiviä ja tuntivapaita putkeen oli keräytynyt, mutta enpäs ole sittenkään.
En kestä.
Huomaan, että alan ärsyyntyä jo rakkaan puolisoni tohvelien lompsotuksesta, kun hän siirtyy sohvalta keittiöön ja takaisin. Jääkaapin oven ääni ja rapistelu kun sieltä etsii hän jotain pikku purtavaa kun huikoo saa niskakarvani käpristymään kikkaralle ja verenpaineen kohoamaan pari astetta vähintään.
Ruokaa-telkkaria-lepoa-ruokaa-telkkaria-lepoa – välissä saunaan ja taas sama rimpssu. Säestyksenä ähinää, kun vatsa oireilee ja iho kutisee, koska ”kuka sitä nyt jouluna on niin tarkkana siitä mitä syö”.
Pikkumainen ja ilkeä olen, myönnän sen. MUTTA!! En sano mitään, hymyilen vain että joulu on kerran vuodessa ja puen uudet huopikkaani jalkaan ja lähden jäähylle ulos.
Ihanaa, että kärsin jo ihan normaalisti käydä pikku lenkkejä ilman että lonkka sinkoilisi kipunuolia sinnesuntänne
.
Ensi vuonna, jos vielä töissä olen, en pidä näin pitkää lomaa, viikko riittää – kirjoitan tämän viisauden kalenteriin, ettei vaan vahingossakaan unohdu.
Ei se ole puolison vika, että hänen käsityksensä lomailusta on niin erilainen, viikon ajan jaksan hermostumatta viettää juhlaa hänelle iloa tuovalla tavalla ja toki nautin rentoilusta itsekin, en vain ihan sillä volyymilla ja niin kauan kuin hän.
