Maneerit joita itse ei aina edes huomaa

Suljin juuri telkkarin, koska en kestänyt katsoa sieltä tulevaa Big Brother-lähetystä VAIKKA olen maksanut Ruutu plussan kuukausimaksua voidakseni ohjelmaa oikein perusteellisesti kytätä!

Ai miksi sitten suljin tv:n?
En kestänyt katsoa yhden asukkaan tauotonta parranhipelöintiä, sivelyä ja nypintää (onkohan sen naamakarvat täynnä saivareita tai muita öttiäisiä?).

Saatuani mielenrauhan tv:n sulkemisella aloin pohdiskella omia ja muidenkin ihmisten maneereita. Pienet tavat, sanat tai eleet kuuluvat esiintymiseemme ja viestintäämme eikä niistä sinällään ole mitään haittaa elleivät ne toistu liikaa. JOS ne toistuvat liikaa, kiinnittyy toisen huomio vain ja ainoastaan niihin ja kaikki muu jää maneerin varjoon.

Itse tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi omistani, kun opaskoulussa meitä sekä nauhoitettiin että kuvattiin. Nauhoituksia kuunnellessa ehdin jo hyristä tyytyväisenä, koska en hokenut mitään tyypillisimpiä  väli- ja täyttösanoja kuten
niinku
siis
eli
jees
tuota/tota, tuotaniin/totaniin
ja mitä muita niitä onkaan?

Videoinnissa kiinnitin itsekin huomiota käsillä puhumiseen – sehän on vain piristävä tehoste, jos käyttö pysyy aisoissa, mutta minähän heiluin kuin heinämies! Ja silloin kuin en huitonut käsilläni sinne sun tänne, siirtelin pitkiä etuhiuksiani hyvinkin ärsyttävästi sivulle.
Kun nämä näki itse screeniltä niin seuraavan kerran esiintyessä taisin seisoa kuin halvaantuneena ja hiuksetkin olin laittanut ponnarille, etten niitä huiskautellut  – onneksi harjoittelemalla löytyi se kultainen keskitiekin, koska se tumput suorina toljottaminenkin näytti hölmölle.

Nykyisistä maneereistani tiedostan yhden: pitkähiuksisena ”teen hattuja”(eli kieputan suortuvaa sormieni välissä) aina kun keskityn johonkin. Näyttää muuten tosi pöhkölle.

Turjakkeella oli pitkään puhessaan tuo ”Jees” – varsinkin puhelimessa sen käyttö korostui, puhe oli yhtä jeessiä niin että sivukorvallakin kuullen alkoi häiritä. Jeessin hokeminen loppui kuin seinään kun Turjake keskusteli erään kollegansa kanssa ja jopa minäkin kuulin kun tämä vahvakeuhkoinen miekkonen pitkän puhelun puolessa välissä karjaisi ”MIKÄ VITUN JEES JEES!?

Muita asiasisällön seuraamista häiritseviä fyysisiä maneereja ovat itselleni olleet esim. puhujan tauoton kynän napsuttelu, jatkuva keinuminen kantapäiltä varpaille, huulien nuoleskelu ja korvanlehden venyttely.
Puheeseen liittyvistä häiriköistä tulee aina mieleen opiskeluaikainen  opettaja, jonka tunneilla suurinta hupiamme oli herran lausumien ”Niinku”-hokemien laskeminen. En paljon muista tuntien aihepohjaisesta sisällöstä, mutta sen muistan varmaan loppuikäni, että oppituntikohtainen ennätys oli 115 Niinkua…

Uskallatko tunnistaa ja tunnustaa  omat maneerisi?

 

 

 

 

 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Beaujolais Nouveau 2020

Viime torstaina oli taas se viininharrastajien odottama marraskuun kolmas torstai, milloin vuoden Beaujolais Nouveaut, eli kuluvan vuoden sadosta valmistetut viinit tulevat myyntiin. Tokihan niitä oli kotiin noudettava meidänkin.

Tänä vuonna hyllyiltä löytyi kaksi Ranskalaiselta AOC-viinintuotantoalueelta Beaujolais’ta käsinpoimituista Gamay-rypäleistä valmistettua Beaujolais Nouveau -viiniä: Beaujolais Nouveau ja ja Beaujolais-Villages Nouveau.

Alkon sivulta lainattua tietoa: Nuorena nautittavat uuden sadon beaujolais’t ovat makumaailmaltaan raikkaan punamarjaisia, vähätanniinisia sekä kevyen mausteisia. Näin ollen ne kantavat hyvin esimerkiksi välimerellisen illallisen: quiche lorraine , kevyet juustot, salaatit, pasta, grillattu kananrinta sekä mausteiset makkarat ovat klassikkoja beaujolais’n kyljessä. Kevyen tanniinisuutensa ansiosta myös kalaruokien kanssa nautittuna nuoret beaujolais’t pääsevät oikeuksiinsa.

No, koska emme oikeasti ole mitään viinihifistelijöitä vaan yksikertaisesti pidämme viinistä ja mielellämme niitä juomme ja maistelemme, emme alkaneet välimerellistä illallista laatimaan, vaan paistoimme karppipizzaa (Hiilareita 2,2/100g) ja avasimme viilennetyn Beaujolais-Villages Nouveaun sen seuraksi.

Maistettuamme ensimmäisen suullisen heti avatusta pullosta oli maku oli jopa hiukan metallisen kotiviinimäinen, joten dekantoimme viinin ja annoimme sen hetkisen hengittää. Maku pehmenikin mukavasti ja lopullinen makutuntuma jäi raikkaan hapokkaaksi.

Netflixin leffan Rebecka (katso mieluumin Hitchcockin versio, uudelleen filmatisointi on ihan lälly) ja  pizzan myötä imaisimme kitusiimme ensimmäisen viineistä ja jälkiruokaan siirtyessä korkkasimme sitten sen toisenkin pullon.Tämä Beaujolais Nouveau maistui paremmalle kuin tuo Village-viini, mutta liekö syynä se, että ensinnäkin älysimme heti dekantoida viinin ja toiseksi juotuamme jo useamman lasillisen tuota toista ennen tämän maistamista, ei arvio liene ole täysin lahjomaton.
Mutta kuten sanoin, emme me ole varsinaisia viininharrastajia muuta kuin määrällisesti 😀

Ja onhan tämä Beaujolais Nouveaun markkinoille saapuminen aina yksi lisäsyy nauttia viiniä, jos sille jotain sivistyneenpää perustelua tuntee tarvitsevansa pelkän mielihalun lisäksi.

Puheenaiheet Ruoka ja juoma