Tiimihenki hakusessa

Olen nyt ollut etätöissä lääkärin suosituksesta pari viikkoa  (koronatilanteen mukaan, tällä hetkellä vuoden loppuun saakka) ja työt ovat teknisesti hoituneet oivallisesti.
Sitä en toki missään vaiheessa  epäillytkään, koska koko kevät ja kesähän me kaikki työt etänä hoidimme, eivätkä  mitkään oleelliset asiat hoitamatta jääneet.
Suurimman osan töistäni hoidan kotoa käsin ja parina päivänä viikossa käyn kampuksella off-hours-aikoina kun siellä on hiljaista ja rauhallista tulostaa ja postittaa tai hoitaa muita kotoa käsin onnistumattomia tehtäviä.
Kaikki siis oletusarvoisesti hienosti. Kenenkään toisen ei ole tarvinnut tehtäviäni hoidella ainakaan vielä ja toivottasti tilanne onnistuu myös jatkossa näin.

Mutta.
Minun ja toisen tiimimme työntekijän etätöihin siirtyminen on kuitenkin aiheuttanut niin hirmuisen älämölön kampuksella läsnäolevien kollegoiden joukossa, että välillä en tiedä nauraako, itkeäkö vai raivostua.
Olen tainnut tehdä kaikkea kolmea, onneksi en sentään samanaikaisesti. Vielä.

Kollegojen reaktiot ovat olleet sellaisia, että on hyvin vaikea kuitata niitä suopeasti toteamalla ”asiat riitelevät, eivät ihmiset
– olen päinvastoin kokenut osan kohtaamistani avautumisista henkilökohtaisena – sanoisinko jopa vihanpitona.

Konkreettisesti etätyöskentelymme aiheuttaa asiakaspalveluvuorojen kiertonopeuden nopeutumisen niin, että jokaiselle paikalla olevalle tulee yksi päivä viikossa asiakaspalvelua, kun se aiemmin määrä oli yksi päivä n. puolessatoista
viikossa. Tämän lisäksi yleisen etätyöpäivän perjantain lisäksi tulevien etäpäivien määrä on vähentynyt (ja tämä tuntuu oikeastaan olevan se ydinkysymys).
Sinällään alkuperäinen syy näiden ”lisäpäivien” takana oli väistötilojemme pienuus ja ratkaisulla pyrittiin  helpottamaan työskentelyä ahtaissa toimstoissa.
Nyt kun kaksi tekijää on huoneista poissa, ei välttämättä näille lisäpäiville edes tarvista, ainakaan  alkuperäisen syyn perusteella olisi, mutta saavutetuista eduistahan ei luovuta, ei sitten ikinä!

Se, että olemme poissa lähityöstä lääkärintodistuksella, ei merkitse Taisteleville Metsoille mitään  – useampaan otteeseen olen päinvastoin saanut kuulla, että jos olisin/olisimme sairauslomalla, niin tilannehan olisi tyystin toinen.
Eli jos olisimme sairauslomalla ja näin kokonaan pois henkilövahvuudesta, he mielinkielin hoitaisivat myös meidän tehtävämme.  Etätöissä sen sijaan me vain varmaankin laiskottelemme ja  on se aivan hirveää, epäreilua ja suosimista!
Eräs rouvista jopa kertoi (uhkaili) tekevänsä valituksen työsuojeluhenkilöllö  siitä että esihenkilö suosii minua ja kohtalotoveriani.

Voitte kuvitella miten loistava ilmapiiri ympäröi töiden tekemistä näinä päivinä.

On jotenkin vaikea uskoa että aikuiset ihmiset käyttäytyvät näin, mutta uskottavahan se on kun itse tässä tilanteessa elää ja töitään tekee.
Meillä on pariin otteeseen pidetty palaverintynkiä ilmapiirin parantamiseksi ja puhdistamiseksi, mutta ainakin itse pahoin pelkään, että ilman ulkopuolisen tahon puuttumista, ei tämä jumi tiimissämme aukene.
Henkilökohtaisesti pahoitin mieleni eniten varmaankin siitä, että kasvokkain on käytös mitä maireinta ja ystävällisintä, mutta kun Teamsin kautta kohdataan alkaa tykitys.
Aikamoista selkäänpuukottamista.

Muutamassa palaverissa olen menettänyt hermoni minäkin ja taisin viimeksikin porukan Puhetädille kirpakkaan sävyyn mainita, että olisin valmis koska vain vaihtamaan vaikka 7 päivää viikossa aspaa tähän psoriasikseen, jos vaihtokauppa olisi mahdollinen ja hän siihen suostuisi.
Taisin myös sähähtää, että jos tahti jatkuu samanmoisena, on heidän parempana näkemänsä sairauslomavaihtoehto  lähempänä kuin he uskovatkaan. Tälläinen jännitys, syyttely ja ymmärtämättömyys vie pian burn outtiin 🙁

Paitsi että minähän en luovuta.

This too will pass.

Työ ja raha Oma elämä Työ

Lokakuussa lueskeltua

Lokakuussa luin ristiinrastiinpoikkijapinoon tusinan kirjoja, joista en muista enää mitään. Suurin osa niistä oli unikirjoja, joita pistin pyörimään korvanapeista kun kellahdin sängynpohjalle, mutta muutamaa keskityin ihan ajatuksen kanssa lukemaankin.

Kolme eniten mieleen jäänyttä kirjaa:

Stina Jacksonin esikoinen Hopeatie ja toinen kirja Erämaa ovat erillisia kirjoja, mutta ainakin minusta niissä elettiin samaa todellisuutta. Tapahtumapaikka molemmissa on pohjoinen Ruotsi, köyhä ja tyhjenevä maakunta, pieni kyläyhteisö yksinäisinen, ahneine ja rujoine asukkaineen. Jääräpäisiä ihmisiä, pinttyneitä tapoja, salaisuuksia ja kirjoittamattomia sääntöjä riittää. Elämässä on paljon rumaa ja vähän kaunista mitä vaalia parhaansa mukaan. Kerronta on kovin visuaalista ,on kuin katselisi leffaa, minkä soundtrackinä soi Nälkämaan laulu ja käsikirjoittaja on Mikko Niskanen fani, joka myös rakastaa Maa on syntinen laulu-elokuvaa.

Hopeatiessä katsellaan maailmaa kahden erillisen päähenkilön silmin. Toinen on Lelle, jonka 17-vuotias tytär katosi bussipysäkiltä kolme vuotta sitten ja siitä saakka Lelle on etsinyt tytärtään Hopeatien (muinainen kauppareitti) varrelta, sivuteiltä ja autiotaloista. Toinen on epävakaan äitinsä pohjoiseen tuppukylään uuden miehensä luo raahaama teini-ikäinen Meje, jonka elämä ei ole ollut sekoilevan äitinsä kyydissä ruusuilla tanssimista.

Erämaa vie lukijan taas pohjois-ruotsalaiseen ”korpeen”, missä pienen kylän sisäiset kyräilyt ja keskinäiset vihanpidot värittävät elämänkulkua harmaaksi. Liv asuu pian aikuisen poikansa kanssa alistavan ja määräilevän isänsä kanssa ja pakenee öisin isänsä vuokralaisen syliin. Sitten isä katoaa ja kun hän löytyy surmattuna, epäilykset suuntautuvat myös Liviin.

Molemmat kirjat ovat trillereitä, jopa psykologisia sellaisia. Vanhanaikaisen hidasta tarinankehitystä ja paljon pähkäiltävää, kun yrittää miettiä kuka lopulta teki mitä ja kenen syy, jos kenenkään.

Kumpikaan ei ole mitään hyvänmielen lukemista, mutta hienoja lukukokemuksia ne ovat, joten suosittelen rohkeasti tarttumaan!

Stina Jackson: Hopeatie
Alkuteos: Silvervägen
Kääntäjä: Jaana Nikula
284 s.
Otava, 2019

Stina Jackson: Erämaa
Alkuteos: Ödesmark
Kääntäjä: Jaana Nikula
Otava, 2020

Aivan totaalisen toista on tämä Jenny Fagerlundin herttainen, sydämellinen ja täydellinen JOULUKIRJA 24 pientä ihmettä Emmasta, joka menetti miehensä kaksi vuotta aikaisemmin jouluaattona.
Ai miten herttainen ja sydämellinen sopii tuohon skenaarioon?

No Emma päättää tehdä joulukuussa joka päivä yhden hyvän työn ja…

Suklaarasia käden ulottuville ja eikun herkuttelemaan.

Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä
Alkuperäisteos: 24 goda gärningar
Kääntäjä Antti Saarilahti
269 sivua
Gummerus, 2020

 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen