Olen nyt ollut etätöissä lääkärin suosituksesta pari viikkoa  (koronatilanteen mukaan, tällä hetkellä vuoden loppuun saakka) ja työt ovat teknisesti hoituneet oivallisesti.
Sitä en toki missään vaiheessa  epäillytkään, koska koko kevät ja kesähän me kaikki työt etänä hoidimme, eivätkä  mitkään oleelliset asiat hoitamatta jääneet.
Suurimman osan töistäni hoidan kotoa käsin ja parina päivänä viikossa käyn kampuksella off-hours-aikoina kun siellä on hiljaista ja rauhallista tulostaa ja postittaa tai hoitaa muita kotoa käsin onnistumattomia tehtäviä.
Kaikki siis oletusarvoisesti hienosti. Kenenkään toisen ei ole tarvinnut tehtäviäni hoidella ainakaan vielä ja toivottasti tilanne onnistuu myös jatkossa näin.

Mutta.
Minun ja toisen tiimimme työntekijän etätöihin siirtyminen on kuitenkin aiheuttanut niin hirmuisen älämölön kampuksella läsnäolevien kollegoiden joukossa, että välillä en tiedä nauraako, itkeäkö vai raivostua.
Olen tainnut tehdä kaikkea kolmea, onneksi en sentään samanaikaisesti. Vielä.

Kollegojen reaktiot ovat olleet sellaisia, että on hyvin vaikea kuitata niitä suopeasti toteamalla ”asiat riitelevät, eivät ihmiset”
– olen päinvastoin kokenut osan kohtaamistani avautumisista henkilökohtaisena – sanoisinko jopa vihanpitona.

Konkreettisesti etätyöskentelymme aiheuttaa asiakaspalveluvuorojen kiertonopeuden nopeutumisen niin, että jokaiselle paikalla olevalle tulee yksi päivä viikossa asiakaspalvelua, kun se aiemmin määrä oli yksi päivä n. puolessatoista
viikossa. Tämän lisäksi yleisen etätyöpäivän perjantain lisäksi tulevien etäpäivien määrä on vähentynyt (ja tämä tuntuu oikeastaan olevan se ydinkysymys).
Sinällään alkuperäinen syy näiden ”lisäpäivien” takana oli väistötilojemme pienuus ja ratkaisulla pyrittiin  helpottamaan työskentelyä ahtaissa toimstoissa.
Nyt kun kaksi tekijää on huoneista poissa, ei välttämättä näille lisäpäiville edes tarvista, ainakaan  alkuperäisen syyn perusteella olisi, mutta saavutetuista eduistahan ei luovuta, ei sitten ikinä!

Se, että olemme poissa lähityöstä lääkärintodistuksella, ei merkitse Taisteleville Metsoille mitään  – useampaan otteeseen olen päinvastoin saanut kuulla, että jos olisin/olisimme sairauslomalla, niin tilannehan olisi tyystin toinen.
Eli jos olisimme sairauslomalla ja näin kokonaan pois henkilövahvuudesta, he mielinkielin hoitaisivat myös meidän tehtävämme.  Etätöissä sen sijaan me vain varmaankin laiskottelemme ja  on se aivan hirveää, epäreilua ja suosimista!
Eräs rouvista jopa kertoi (uhkaili) tekevänsä valituksen työsuojeluhenkilöllö  siitä että esihenkilö suosii minua ja kohtalotoveriani.

Voitte kuvitella miten loistava ilmapiiri ympäröi töiden tekemistä näinä päivinä.

On jotenkin vaikea uskoa että aikuiset ihmiset käyttäytyvät näin, mutta uskottavahan se on kun itse tässä tilanteessa elää ja töitään tekee.
Meillä on pariin otteeseen pidetty palaverintynkiä ilmapiirin parantamiseksi ja puhdistamiseksi, mutta ainakin itse pahoin pelkään, että ilman ulkopuolisen tahon puuttumista, ei tämä jumi tiimissämme aukene.
Henkilökohtaisesti pahoitin mieleni eniten varmaankin siitä, että kasvokkain on käytös mitä maireinta ja ystävällisintä, mutta kun Teamsin kautta kohdataan alkaa tykitys.
Aikamoista selkäänpuukottamista.

Muutamassa palaverissa olen menettänyt hermoni minäkin ja taisin viimeksikin porukan Puhetädille kirpakkaan sävyyn mainita, että olisin valmis koska vain vaihtamaan vaikka 7 päivää viikossa aspaa tähän psoriasikseen, jos vaihtokauppa olisi mahdollinen ja hän siihen suostuisi.
Taisin myös sähähtää, että jos tahti jatkuu samanmoisena, on heidän parempana näkemänsä sairauslomavaihtoehto  lähempänä kuin he uskovatkaan. Tälläinen jännitys, syyttely ja ymmärtämättömyys vie pian burn outtiin 🙁

Paitsi että minähän en luovuta.

This too will pass.