Vatsa sylissä

Olen täysin plösähtänyt etätyöskentelyjakson aikana. Työpisteeltä jääkaapille on 29 askelta ja ne askeleet ovatkin viime viikkoina olleet ne ainoat mitä on tullut otettua useampaan otteeseen päivän mittaan.
Suurisuuntaiset suunnitelmat päivittäisistä lenkeistä, jumpista ja venyttelyistä ovat hautautuneet ihanan Infinityn uumeniin, BookBeatin loputtomaan kirjatarjontaan ja Netflixin tai Canal Plussan hömppäsarjoihin ja -leffoihin.

Joka maanantaina sujautan kaksikymmpisen painonpudotusvetomme kassapussiin ja vilkutan sille surullisena – ei mitään toivoa päästä tavoitteeseen, paino ei todellakaan ole laskusuunnassa, päinvastoin. Perjantaiaamun punnitus saa sappinesteen nousemaan kurkkuun, mutta mitään konkreettista muutosta tapoihin viikottainen järkytyskään ei saa aikaan.

Kun istun tuoliin, minä tunnen vatsani reisilläni. Siis aivan oikeasti!
Istun oma vatsani sylissäni niinkuin joskus raskausaikana, mutta nyt ei sisuksissani kelli pienokainen vaan syynä on pizza, lämpimät voileivät, suklaa, salmiakkilakut…
Vatsarellukan lisäksi saan kokea vuosikymmenten takaisen tunteen kuinka reiteni hinkkaavat toisiinsa ja se on kuulkaas tunne jota en todellakaan ole kaivannut.
Olen kuin kahdella jalalla kulkeva pullataikina.

Ihan kamalaa, sietämätöntä ja raivostuttavaa.

Onneksi kesä tulee ja voi survoa kaikki puristavat, kiristävät ja kinnaavat farkut (stretchiä olevinaan, pyh!) kaapin perille ja kaivaa esiin hulmuavahelmaiset hameet ja mekot ja liihottaa ympäriinsä vatsamakkarat  ja reidet toisiinsa hinkaten.

 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään

Ettei vahingossakaan pääsisi hoikistumaan

Viime viikolla ruoka-ostoksilla tarttui matkaani hiukka ylimääräistä – nämä Tutti Frutti murotaikinat maksoivat euron paketti ja enhän minä
tietenkään pysty tuollaista tarjousta vastustamaan!
Tänään syötiin lohimedaljonkeja päivälliseksi ja samoilla uuninlämmöillä ajattelin testata yhden paketillisen taikinaa ja tehdä keksejä. Samalla sain
testiin myös nuo joskus ostamani ”keksileimasimet”.

Kaulittuani taikinan painelin viinilasilla siitä lähes leimasimen halkaisijan kokoisia keksejä ja painelin niihin kuvioita leimasimilla. Murotaikina oli ehkä ollut turhan kauan huoneenlämmössä, koska se oli todella pehmeää, mutta sain keksit ehjinä pellille paistumaan. Liekö se turhan sula taikina vai ei tarpeeksi kuuma uuni, mutta paistuessaan nuo taikinassa heinosti näkyvät kuvat/tekstit vähän kuin
katosivat – silti kyllä noista muutamista selvän saa! Testierähän tämä oli niin taikinan kuin noiden leimasimienkin suhteen, joten eihän eka kerta
koskaan ole täydellinen!

Keksien tuoksu oli hyvinkin TuttiFrutti, mutta maku jäi mielestäni vajaaksi. Mietin että joku sitruunakiille tuohon keksin päälle voisi olla se juttu, mikä tekisi kekseistä täydellisiä maun puolesta (oi nuoruuden lempikeksejäni olivat Fazerin sitruuna murokeksit, niitä ei enää saa ).

Koti Ruoka ja juoma Ajattelin tänään