Löysin itsestäni reppuihmisen

Minä olen aina (kenkien lisäksi) rakastanut laukkuja.

Pieniä laukkuja, suuria laukkuja, nahkaisia laukkuja, kankaisia laukkuja jopa muovisiakin laukkuja! Minulla on pussukkaa, nyssykkää, käsilaukkuja ja olkalaukkuja kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta yhteen laukkutyyppiin en ole koskaan oikein syttynyt: reput eivät jotenkin ole istuneet olalleni, selkääni tai käteeni.

Mutta never say never.

Jouluna sain Turjakkeelta lahjaksi KAKSI reppua. Poltetun oranssin värisen Fjällrävenin Kånken-repun ja saman värisen mini-Kånkenin ja kyllähän ne olivat äärettömän söpöjä.
Niinpä siirsin maallisen omaisuuteni olkalaukustani Kånkenin uumeniin ja päätin rohkeasti testata elämää reppulaisena. Huomioita tähän mennessä:

Reppu on tosi kevyt.
Reppu ei kastu räntäsateessa läpimäräksi.
Repun sisällä olevat tavarat eivät kastu räntäsateessa läpimäriksi.
Reppuun mahtuu aivan tajuttomasti tavaraa!
Reppuun mahtuu tajuttoman määrän lisäksi aina vielä jotain lisää.
Repun sisälle mahtuu toinen reppu.
Reppu on helppo kantaa kädessä.
Reppu on helppo kantaa olkapäällä.
Reppu on helppo kantaa selässä.
Reppu on oranssi.
Reppu on kaunis.
Reppu on kauniin oranssi.
Oranssi ja kaunis ja reppu.

Työpäivinä Isoon reppuun pakkaan läppärin, kansioita, päivyri, muita tarpeellisia tavaroita , evääni ja Mini-Kånkenin missä kuljetan rahat, puhelimen,laturin, huulipunan ja rajauskynän sekä nenäliinoja + käsidesin.

Kuinka en ole ennen tajunnut kuinka kätevä reppu onkaan?
En olisi uskonut, että minun sisältäni kuoriutuu reppuihminen.

Mutta näin se kuulkaas on!
Minä olen reppuihminen!

Puheenaiheet Päivän tyyli

En sitten osannutkaan olla tummahiuksinen

Minähän päätin oikaista yli vääjämättömän hitaan harmaantumisen ja olen jonkin aikaa värjännyt hiuksiani suoraan harmaaksi. Joulun alla otin testiin Schwarzkopfin Dusty Silver-värin ja se osoittautui minun hipsuhapsuissani yllättävän tummaksi.

Vaikka väri ei nyt huono ollutkaan, niin jotenkin en vain kokenut sitä omakseni. Suunnitelin latvojen liukuvärjäystä vihreäksi, siniseksi tai violetiksi ja aina kauppaan eksyessäni vaelsin hiusvärihyllylle hypistelemään tarjolla olevia värejä. Kotikaapissakin on jos jonkinmoista sävyä ja väriä, mutta mikään ei sitten kuitenkaan natsannut niin paljon, että olisin toimeen tarttunut. Tummuushan ei niistä iloisen värisistä latvoista olisi mihinkään poistunut.Eilen nappasin lopulta hyllystä tämän Super Blonde cremen ja sen hiuksiini levitin. Oli muuten kerrankin väri/vaalennusaine, jota oli riittävästi. Joskus olen joutunut käyttämään jopa omaan liurulettiini kaksi pakkausta, kun aine on tupannut loppumaan kesken, mutta tämä pakkaus olisi riittänyt minun ja jonkun muunkin hiuksiin.
Aineen katku oli kylmäävä –  viikonloppuvieraileva Mörkö-kissakaan ei suostunut tulemaan paria metriä lähemmä minua mömmön vaikutusaikana, vaikka suihkumyssy päässäni kuljinkin.Lopputuloksena peilikuvassa näkyy taas hiusväri, joka ei särähdä silmään. Jospa jaksaisin olla blondina helmikuun, niin maaliskuussa voisi taas katsella mihinkä sävymaailmaan kevääksi sukeltaisi.
Ollako taas harmaakutri vai räväyttääkö vaihteeksi jollain iloisemmalla värillä…Blondes have more fun, I hope.

Kauneus Hiukset Päivän tyyli