Satasella suklaata

Pari viikkoa sitten vastaanotin tilaamani 11 kilon suklaapaketin Norwichistä. Ihan älytön määrä, mutta kun ulkomailta tilaa, niin turha sitä yhtä levyä on parinkympin postimaksuilla itselleen kannattaa.

Joten kerralla sitten enemmän!

Nämä Gnawin suklaat, joita ennen sai Punnitse ja Säästä -kaupoista, ovat lähinnä minun ja tyttären ykkösherkkuja, perheen miespuoliset kun syövät ihan mitä tahansa, kunhan on suklaata. Siksipä heille tarjotaankin lähinnä maistelupalat ja syököön sitten Fazerin sinistä isompaan suklaanhimoonsa kun me hienostelemme näillä ulkomaanherkuilla.Tyttären mielestä paras näistä on tuo Salted Caramel, mutta minä taivun ehkä tuon Fudge Crunchin suuntaan, tosin eivät nuo muutkaan kauas meidän henkilökohtaisista suosikeistamme jää!

Onneksi levyt ovat (vain!) 100g, siinä on riittämiin useammaksi herkuttelukerraksi tai jos nyt sattuu koko levy uppoamaankin ihan huomaamatta, niin ei tule niin kauhea kalorimorkkis.
Ja ihanaa on myös se, kuinka levyn aloitettuaan saa lukea suklaan alta paljastuvia kannustavia lausahduksiakin… Rocky Road olikin yllättävän hyvä, harmi kun en tilannut useampaa levyä.Kuinka kannustavaa! Puolivälissä! Eihän sitä nyt enää kenellekään jaeta? Lauloihan se joku jäätelöstäkin, että se on hyvää kun yksin syö? Ihan totta – yksinäiseltä näytti viimeinen rivi pakkauksessa. Aivan orpona se siinä odotteli, että eikö kelpaakaan kenellekään? Pakkohan se oli pelastaa. Onneksi ei tarvitse ihan heti ostaa lisää, suklaalaatikko on visusti tallessa minun sänkyni alla ja sieltä riittää vielä moneen herkutteluhetkeen. En sano että pitkäksi aikaa, mutta MONEEN herkkuhetkeen kuitenkin 🙂 Jos satut törmäämään tähän suklaaseen jossain, niin maista ihmeessä – tämä on kuitenkin vain minun oma henkilökohtainen mielipiteeni. Suklaan olen maksanut itse tienaamillani euroilla eikä kyseessä ole minkäänsortin kaupallinen mainospostaus.

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Suosittelen Ostokset

Soili Pohjalainen: Valuvika

Pidän Soili Pohjalaisen hersyvästä tyylistä kertoa arkisista asioista ja ihmissuhteista.

Valuvika -kirjassa freelancer Maria polttaa kääminsä kesken Nuuksioon menoa ja jättää vauvakuumeilevan puolisonsa kävelemään ympyrää tienposkeen. Hän ajaa yhtäsoittoa Pohjois-Karjalaan Arttu-isoisänsä luo. Omapäisen Artun toilailut ovat hieman huolestuttaneet tämän tytärtä, Marian äitiä, mutta koska äiti asettaa työnsä aina etusijalle, on hän onnistunut tuuppaamaan tyttärensä isoisän vointia tarkistamaan.

Anna-mummon ja naapurin Martti-ystävän on kuoltua voisi sivustakatsoja ajatella Artun elämän menneen vähän hunnigolle ja Mariankin on vaikeaa asettua rapistuneeseen lapsuudenmummolaansa ilman pientä nikottelua ja hän yrittääkin pistää asioita paremmalle tolalle oman katsantokantansa mukaan.
Mutta  Arttullapa on ihan omat mietteen, joita ei hevillä muuteta.

Muistot lapsuudesta, yhteiset hetket ja nykypäivä sekoittuvat hellyyttävän humoristiseksi keitokseksi, mistä ei puutu luunkappaleita eikä herkkupalojakaan. Jääräpäisen isoisän ja elämisen/aikuistumisentuskaa potevan Marian yhteiselo ja arjen pyörittäminen on leppoisaa luettavaa, josta tulee nostalginen olo – ja ikävä omia isovanhempia.

Valuvian Pohjois-Karjala ei tosin ihan oman kokemukseni kaltainen ole, mutta fiktiotahan tämä kirja on, viihdyttävää sellaista!

Soili Pohjalainen: Valuvika
Sivuja 250
Kustannus ATENA
Julkaisuvuosi 2019

PS: kannattaa lukea myös Pohjalaisen Käyttövehkeitä!

Kulttuuri Kirjat Suosittelen