Pitkään olen  pyöritellyt päässäni ja äänenkin pohtinut ajatusta nelipäiväisestä työviikosta, mutta pitkään se myös jäi vain ajatuksen, haaveen, unelman muotoon.

Kunnes sitten lokakuussa voimat loppuivat ja joudin jäämään sairauslomalle keskivaikean masennuksen diagnoosilla. Uupuminen ei missään nimessä johtunut pelkästään työstä ja työpaikasta, todellisuudessa varmaankin enemmän on vaikuttanut kaikki muu mitä lähiperheessä on tapahtunut ja tapahtuu. Sain vain huomata, että kun kaikki oikea elämä ja myös sen vastamäet hoitaa työn ohessa, ei kahden päivän viikonloppu enää riittänyt palautumiseen.
Kun arkityön ohessa yritää elää omaa elämäänsä ja auttaa aina vain enenevässä määrin vanhempiaan, niin eihän ne tunnit oikein tuntuneet riittävän kaikkeen. Varsinkin kun suuri osa siitä mitä vanhempien kanssa ja avuksi tekee, pitäisi tapahtua ”toimistoaikoihin”niin poissaoloja (ihanaa kyllä liukuva työaika!) tuli väkisinkin turhan usein.

Onneksi isällä on käytössä Evondos-lääkerobotti ja vähän siitä äitikin hyötyy kun samoilla aikahujakoilla hänenkin pitää omat lääkkeensä ottaa. Heinäkuu oli painajaismainen kun jouduttiin vastaamaan isän lääkkeiden otosta eli piilottamaan lääkepussit ja kolmesti päivässä soittamaan mistä lääke löytyy. Nythän se rumba jo naurattaa, mutta ei naurattanut kesällä.

Syksyn mittaan äidin altzheimer on pahentunut ja isänkin muisti ja toimet hetkittäin varsin arvaamattomia vaikkei hänellä muistisairautta olekaan. Ja sehän on totuus,  ettei tilanne helpottumaan tule, päinvastoin.
Ulkopuolista apua ei äiti suostu vastaanottamaan, joten sillä mennään. Ja vaikka väsyn, suutun, masennun ja mitä muita tunteita eteen on tullutkin ja tulee, apua annan veljeni kanssa niin pitkään kuin vain se meidän voimillamme ja taidoillamme on mahdollista. Voisi sanoa vaikka, että nyt on Payback-time ja tämä velka maksetaan rakkaudella takaisin <3

Palattuani töihin sairausloman jälkeen tein lopulta päätöksen ja puhuin esihenkilöni kanssa. Hän myöntyi työajanlyhennykseen ilmeenkään värähtämättä ja sain jopa itse vaikuttaa siihen palaseen, joka töistäni muiden taakaksi laskettiin. En tässä tilanteessa antanut omantunnon kolkutella takaraivossa ja syytellä minua epäreiluudesta kollegoja kohtaan, oma terveys, oli se sitten kehon- tai mielenterveyttä on etusijalla. Työnantaja harkitkoon onko tarpeen palkata uusia ihmisiä vai jakautuuko työnlisäys kollegoille niin, että he siitä selviytyvät.

Aloitan siis 1.1.2024 nelipäiväisen työskentelyn – teen neljä täyttä päivää ja perjantait pidän vapaana. Työaika pienenee  80 prosenttiseksi ja niin tekee palkkakin, käytännössä se tarkoitaa muutaman satasen vähemmän nettopalkkaa ja sen koen olevan pieni hinta jaksamisesta.
Palkan pienenemistä kompensoi myös auton käytön väheneminen ja kaikki ne kukkaroon jäävät eurot, joita en pääse tuhlaamaan kampuksen leipomokahvilassa.

Ja onhan tietoisuus KOLMIpäiväisestä viikonlopusta aivan tajuttoman ihana!