Essi ja Sirkka apuna masennukseen

Kaksi viikkoa sairauslomalla takana ja toivottavasti vain kaksi enää edessä.
Päivät on vain kuluneet, olen yrittänyt joka päivä tehdä jotain iloa tuottavaa ja käydä ulkona, mutta aika matalalentoa meno on ollut. Joululeffoja olen katsellut jo useita, pari tv-sarjaakin bingettänyt ja kirjojakin lukenut sekä kuunnellut. Tidalista olen kuunnellut vanhoja suosikkejani, kuten Genesistä, Jethro Tullia, Eva Dahlgrenia (no joo…ja Rammsteinia ja Motörheadia ja Stranglersiakin) master-tasoisina ja haikaillut vinyylin rahinoita vaikka äänijälki onkin ollut loistavaa.

Matkalla pois masennuksesta minua tukevat kemialliset rouvat Essi (Escitalopram) ja Sirkka (Circadin), joiden seurassa toivottavasti kulku jouhevoituu.

Lääkäri mainitsi, että Essin myötä voi kaveriksi ilmaantua myös päänsärkyä ja pahoinvointia, mitkä ovat kuulema yleisimmät sivuoireet ennen kuin olo muutamassa viikossa tasoittuu. Päänsärystä kärsin parina ensimmäisenä päivänä, mutta en sen enenpää. Pahoinvointia en ole kokenut lainkaan.
Onneksi jätin googlettamiset väliin niin en kehittänyt itselleni muitakaan sivuoireita. Lähipiirissä on jokunen kova googlettelija ken kärsii jokaikisestä sivuoireesta, jonka googlella löytää ja jättää sitten lääkkeet syömättä, oli ne sitten tulehduksiin, kipuihin tai närästykseen…

Vaikka elämä tällä hetkellä tuntuu enemmän ruusunpiikeillä kuin ruusuilla tanssimiselta, niin jotain apua Essistä on kuitenkin ollut. Kun kävin perjantaina lääkärissä niin en enää itkenyt koko aikaa vaan vaikka pala olikin usein kurkussa ja muutamaan otteeseen kyyneleetkin silmissä, vastaanotto meni ihan järkeviä jutellessa.

Unettomuus on kuitenkin öitteni riesa ollut edelleen. Nukahtamisen kanssa minulla ei ikinä ole ollut ongelmia, mutta aamuyöllä herääminen ja sen jälkeen valvominen ei kyllä kauheasti virkistä eikä lepoa suo. Mieto melatoniini ei apua tähän tuonut ja niinpä lääkäri kirjoitti minulle pitkävaikuitteisemman depot-tabletin Circadinin, kavereiden kesken Sirkan.

Muistelen äitini saaneen samaa lääkettä unihäiriöihinsä, mutta se piti lopettaa kun hän alkoi nähdä kauheita painajaisia joka yö. Myös ystäväni isällä oli ollut sama ongelma. Lääkäri varoitti myös minua tästä sivuvaikutuksesta ja sanoi että lopeta käyttö jos alkaa vaivaksi asti öisiä kauhuja ilmetä.
No onhan nuo unet villejä olleet, mutta ei vielä sillä tasolla, että en antaisi pillerille vielä mahdollisuutta unen parantamiselle.

Villein uni on ehkä ollut uni jossa jouduin kannibalismin uhriksi ja mattoveitsellä minusta viilleltiin pannulle paistettavaa. Kauhu- ja vähän splatterfilmienkin suurkuluttajana visiot eivät kuitenkaan ole mieltä järkyttäneet ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Tiedä vaikka saisin ideoita kauhunovelleihin ja päätyisin Suomen naispuoliseksi Stephen Kingiksi!

Hankalinta on pitää työasiat pois päästä, koska tämä sairausloma kuormittaa sitten sijaistajiani ja kollegoitani niillä minun töilläni heidän omiensa lisäksi. Pelkään, että palatessani töihin on vastassa todella nuiva työyhteisö, jonka mielestä olen heikko paska lusmuilija, koska ”kaikillahan meillä on vaikeaa!”…
Mutta joskus on vain asetettava itsensä ja oma hyvinvointinsa muiden edelle. Kai?

Päivä kerrallaan.

 

 

Hyvinvointi Oma elämä Terveys

Keskivaikea masennus, what a fuck??

En nyt osaa ihan ajatella tätä kriisinä, mitä mietin edellisessä postauksessani mutta onhan tämä yllätys.

Kävin työterveyslekurilla ja TAAS itketti (on se kumma!!) ihan huolella. Lääkäri täytätti pari lomaketta ja kun aloin mietiskellä siinä täyttäessä, niin hän sanoi minulle, että älä järkeile, vaan täytä sen mukaan miltä nyt tuntuu. Terävänäköinen täti oli hän, koska todellakin aloin siinä pohtia, että mihinkäs kohtaa rastia tuuppaan, että ”oikea” vastaus tulisi…

No, koska lääkäri oli huomannut pähkäilyni, niin tein työtä käskettyä ja rastin kohdat just niinkuin tällä hetkellä tuntui. Ja pisteitä ropisi 27.

0–12 normaali
13–18 lievä masennus
19–29 kohtalainen tai keskivaikea masennus
≥ 30 vaikea masennus

Keskivaikea masennus pätkähti diagnoosiksi, lääkäri kirjoitti reseptin mielialalääkkeeseen, pisti putkeen lähetteen psykologille ja  kirjoitti sairauslomaa ensiviikon loppuun.

Käytyäni määrätyt pillerit istahdin kahvilaan sulattelemaan saamaani diagnoosia. Tavoilleni uskollisena, hölösuu kun olen, niin oitis asian postasin niin Instaan kuin Faceenkin – en halua enkä jaksa salailla tai keksiä jotain kiertoilmaisua tilanteelleni:  masentunut olen ja mielialalääkeitä alan popsia, olkoon se ystävä- ja tuttavapiirille heti alkuun selvää.

Muistan lukeneeni monessa yhteydessä vuosien mittaan kommentin, että masennus ei aina näy päälle.
Ei se taida todellakaan näkyä päälle, kun en itsekään asiaa omalla kohdallani peilistä nähnyt. Päivissä ja viikoissa on ollut hyviä hetkiä ja nauru on raikanut usein, olen käynyt siellä ja täällä ja tuolla ja tehnyt ja kokeillut kivoja sekä uusia asioita jne jne.
Toki tiedostin/tiedostan olevani kärttyinen ja kiihtyväni nollasta sataan alle aikayksikön (toisaalta en ikinä mikään lehmänhermoinen ja tasainen tyyppi ole ollutkaan) ja herkistyväni  kyyneliin jopa lällyistä elokuvista ja kirjoista, mutta jotenkin ajattelin kaiken johtuvan vain väsymyksestä.
Että kunhan nukun kunnolla muutaman ajan, niin elämä taas hymyilee.

Mutta tunnustan, minäkin voin olla väärässä.

Iloitsen siitä, että kukaan ei ensikommenttinaan ole alkanut esitellä ihmeitätekeviä luonnonmukaisia helpotuskeinoja lääkityksen tilalle tai kehoittanut vaan reippaasti lenkille lähtemään (koska ulkoilu on parasta lääkettä!).
Ulkoilu todellakin on piristys ja henkireikä moneen tilanteeseen ja ulkoilen sään mukaan normaalistikin säännöllisesti ja  varmaan nyt sairausloman aikana enemmän kuin työarjen aikana, silti vähän epäilen etteivät kengänpohjani kestäisi sitä ulkoilun määrää, minkä pääni piuhojen suoristamiseen juuri nyt vaaditaan.
Luontaistuotteista, yrteistä ja tipoista monet saavat apuja mitä erilaisempiin vaivoihin, mutta joskus aikoinaan erinäisillä vaihtoehtoterveysvalmisteilla melkein maksani posauttaneena olen hieman skeptinen niiden voimaan varsinkin ilman vahvaa uskopohjaa.
Niinpä aion ihan apteekin pilleripurkin napsauttaa auki ja antaa kemialle mahdollisuuden.

Otan ensimmäisen pillerin tänään.
Yleisimpiä sivuvaikutuksia tässä lääkkeessä ovat päänsärky ja pahoinvointi, mutta niiden pitäisi mennä alkuviikkojen jälkeen ohitse. Lääkärin mukaan menee ainakin pari viikkoa siihen, että pillerit alkavat varsinaisesti vaikuttaa, mutta mikäpäs kiire sitä valmiissa maailmassa. Toivon vain, että jonkinmoinen teho ehtisi potkaista päälle ennenkuin kustannuspaikalle pitää palata.

Saas nähdä kuinka eukon käy.

PS: ja EN ole muuten googlettanut  lääkettäni!

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Terveys