Niin se silmälasien hajoaminen…
Eli ensimmäisenä aamuna, perjantaina, herättyäni hamusin silmälasejani yöpöydältä kuten jokaisena aamuna sitten ekaluokan olen joutunut tekemään…KOPS!
Lasit putosivat ehkä 40 sentin korkeudesta, niin kuin ovat jo sata kertaa aikaisemminkin tehneet, koska usein aamuisin olen niin tökkeröinen, että haparoidessani ne pudotan. Tämän tietäen, kotona onkin yöpöydän vieressä pehmoinen matto ja koskaan ei vahinkoa ole tapahtunut.
Mutta nyt tapahtui. Toinen sanka makasi parikymmentä senttiä loppusangoista nyrpeässä yksinäisyydessään ja minä vinkaisin kuin pieni possu ruuvipenkissä tajutessani tämän.Asettelin sankapuolet lasit silmilleni ja kirosin huonoa tuuria, tietenkään minulla ei ollut toisia laseja mukana, koska eihän tuommoista vahinkoa osaa ajatella tapahtuvaksi.
Mitäpä sitä muuta kuin soittamaan opaspäivystykseen ja kysymään mahdollisimman hyvän optikkoliikkeen perään. Deturilla olikin ”luotto-optikko”, johon opas sanoi ottavansa yhteyttä. Hetken päästä hän soittikin takaisin ja kertoi optikon tulevan hotellille reilun tunnin päästä ja katsovan josko voisi auttaa asiassa.
Ajattelin että ostaisin piilolaseja – menisin lomaviikon niiden kanssa – ja korjauttaisin sankani vasta kotikaupungissa omalla optikollani. Sangat kun nyt sattuvat olemaan elämäni kalleimmat (ja rakkaimmat) käsintehdyt Alain Miklit. Soittelin omalle optikolleni ja hän oli myös sitä mieltä, että en yrittäisi korjauttaa laseja Turkissa, heillä olisi tarvittavat osat, joten ainakaan mihinkään liimausoperaatioihin ei pitäisi lähteä.
Optikko päräyttikin hotellin eteen sovittuna aikana ja ajelimme hänen liikkeeseensä Kumköyn keskustaan. Nainen oli todella eläväinen ja puhelias, matka kului naurun säestyksellä ja melkein unohdin harmistukseni sankavahingon suhteen.
Perillä näytin sankojani optikolle joka hetken ihailtuaan totesi, että hänellä ei ole Miklin edustusta, eikä sopivia osia, mutta hänpä vähän soittelee…
Ajauduin kuin itsestään silmäilemään seinillä olevia kehysrivistöjä ja kokeilinkin muutamia kasvoilleni…annapa pirulle pikkusormi ja…
Päädyin kyselemään hintoja aurinkolaseille vahvuuksilla.
Ja löydettyäni hurmaavat JOOPin kehykset päädyin myös sellaiset tilaamaan.
Voi apua.
MUTTA! Nyt tulee selitystä (joojoojoo): olen jo pitkään haaveillut aurinkolaseista vahvuuksilla, mutta kun minun miinuksillani niillekin tulee hintaa se tuhannen euroa, niin enpä ole raaskinut.
Tilaamilleni laseille, ohuimmalla hionnalla, heijastuksen estolla ja kovapinnoitteella varustetuilla linsseillä tuli Turkissa hintaa alle puolet Suomen hinnasta!
Epäilin hieman miten hionta osuu kohdilleen, koska mitään mittauksia siellä ei tehty, vaan arvot katsottiin vanhoista laseista. Miklit ovat vielä niin uudet, ettei näköni ole ehtinyt muuttua mihinkään suuntaan. Ja kun optikko vielä lupasi, että jos kokeiltuani laseja päivän ne eivät tunnu oikeilta, minun ei niitä tarvitse ottaa ollenkaan, uskaltauduin aurinkolasit tilaamaan.
Tällä välin oli löytynyt optikko kenellä oli Miklin edustus ja siellä piti oleman tarvittava, rikkoutunut osa laseihini. Sain kyydin hotellille ja Miklini lähtivät optikon kanssa ajelulle. Itse haparoin seiniä pitkin huoneeseeni, vaihdoin bikinit päälleni ja siirryin partsille aurinkoon.
Optikko palautti korjatut lasit hotellille illalla ja maailma kirkastui taas edessäni. Loistavaa palvelua!
Tiistaina sama optikko haki minut hotellilta ja ajoimme taas Kumköyhin hakemaan uusia aurinkolasejani.
Jotka ovat ihanat.
Aurinkolasit olivatkin sitten ainoa asia mitä itselleni reissusta ostin, muut tuliaiset olivat perheelle ja ystäville.
Kylpytakki ja rantapyyhe saivat siirtyä aamua odottamaan, kun väsyneenä romahdin punkkaan unille.
Heti ekana aamuna sain aamiaisseurakseni tämän kattipalleroisen. Hellyydenkipeä, herkästi kehräävä ja äärimmäisen seurallinen oli se. Ja kyllä, vaikka sitä ei suositeltu ja monet inhoavat näitä kisuja pyörimässä jaloissaan, niin kyllä, minä sujautin lautaseltani leikkeleen jos toisenkin sille natustettavaksi. Ja siitä hyvästä se joka aamu minua tervehtikin iloisella kehräyksellä.
Minä vietin oikean ”Retriitin” lomallani. Keskityin olemaan itseni seurassa, luin kirjoja, kuuntelin kirjoja, kuuntelin merta ja tasaisinväliajoin minareeteista kajahtelevia rukouskutsuja.
Illalliskattaus oli joka ilta vähän erilainen ulkoisestikin.
Jälkiruokapöydät olivat aina nähtävyys. Esille panoon ja annosten ulkonäköön oli panostettu oikein urakalla ja makukin oli kohdallaan. Jokaiselle löytyi omanlaisensa herkku taatusti, oli ylimakeita, hunajaisia baklavanyyttejä tai sitten raikkaita sitruunaisia macaroneja, puhumattakaan tajunnanräjäyttävästä tarjonnasta erilaisia pikkukakkusia!
Köynnösruusut kukkivat täydessä loistossaan ympäri hotellin pihaa ja kylän aitoja. Kukintojen koko oli hurja!
Eläintarhan alueelta löytyi myös idyllisiä polunpätkiä, pieni puro, jossa sammakot kurnuttivat kilpaa ja allas jonka varjoissa laiskasti uiskentelivat isot kultakalat. Kissoilla ja kaneillakin oli siellä myös omat tarhansa.
Aamupala merinäköalalla. Oi autuutta.
Allasbaarilta sai iltapäivisin jäätelöä. Sitruuna- ja mansikkajäätelö päätyivät suosikeiksini.
Huomiota herättävää koko viikon aikana oli se, että todellakin aamuisin allasalueen aurinkotuolit olivat tyhjillään. Yleensä joka paikassa missä olen aikaisemmin ollut, tuolit täyttyvät pyyhkeistä, kirjoista, pussukoista kaaaaauan ennekuin ainoatakaan ihmistä paikalla näkyy. Nyt aamiaisaikaan allasalue oli autio ja sai huoletta mennä vaihtamaan biksut päälle ja ilman kiirettä astella altaille – aina löytyi tyhjä aurinkotuoli.
Hauska yksityiskohta ”pelihuoneesta” – kaikki tuolit olivat päällystetty tällaisella Kummisetä-kankaalla 😀
Ensimmäinen kerta aurinkolomalla itsekseni oli oikein onnistunut. Sain ladattua akkuja, tyhjättyä pääni arkisista murheista ja ajatuksista, nukuttua hyvin, syötyä (liian) hyvin ja nautiskeltua viiniäkin tarpeeksi.
Lentokentällä oli taas näitä loukkuja minulle heikolle addiktille…
