Esileikki keväälle

Aurinko on näyttäytynyt jo useampana päivänä ja suojan puolella sen säteet jopa lämmittävät! Mitä siitä että aurinkoisia päiviä useammin lunta tulee taivaan täydeltä ja jääkylmä viima repii ihoa ulos uskaltautuessa.

Nyt on aika.

IMG_7603.jpg

Rakastan kelloköynnöstä,  vaikka sen kasvattaminen on aina vähän Venäläistä rulettia.
Jos kesä on kylmä, se ei kukoista ja köynnös jää aavistukseksi upeudestaan eikä välttämättä edes ehdi kukkia.
Mutta jos kesä on lämmin ja kaunis, Kelloköynnös palkitsee upeasti. Se kasvaa silmissä ja täyttyy lapsen käden kokoisista kellokukista jatkaen kukoistustaan pitkälle syyskuulle. Upeaa!

Pidän haasteista, joten pientä lisäjännitystä saadakseni ajattelin kasvattaa köynnökset itse alusta alkaen.
Onneksi olin ajoissa liikenteessä ja sain ostettua siemenpussin heti vuodenvaihteen jälkeen,  kun ne puutarhakaupan hyllyyn ilmestyivät. Kohta siemeniä ei enää kaupoista löydy, jos vanhat merkit pitävät paikkansa!IMG_7600.jpgJa nyt on siis aika käydä puuhaan.
Siemeniä pitää liottaa tovi ennen kuin ne tuupataan multaan ja siitä alkaa pitkä odotus ja jännitys. Itämisaika siemenille on 12-18 vuorokautta 20 asteen lämmössä, eikä kaikkien itämisestä ole todellakaan takeita. Viime vuonna 12 siemenestä lähti kasvamaan vain kolme!

IMG_7605.jpg

IMG_7606.jpg

Tuossa ne nyt saavat aloitella elämäänsä, patteri lämmittää ja ajastettu kasvilamppu takaa riittävän valon jahka siemenet itävät. Tsemppiä kasvun ihmeeseen antavat Carolina Reaper-chilit, jotka (koputan puuta) näyttävät selviytyneen pimeimmästä talvesta uuteen kasvukauteen!

IMG_7608.jpg

 

Kauneus Sisustus DIY

Gastropanel-tutkimuksen tulokset

Kävin joulukuussa verikokeessa Gastropanel-tutkimusta varten ja olen tyystin unohtanut jouluhörhelöinnin ja uudenvuoden kiemuroissa palata asiaan takaisin. Kiitos muistutuksesta sinä vieraskirjaan asiasta huikannut vierailija!

Tuloksen postilaatikkoon saapumiseen meni kolmisen viikkoa.

IMG_7597.JPG

SEURAA MAALLIKKOTULKINTAA!!

Pepsinogeeni I pitoisuus veressä kuvastaa mahalaukun runko-osan limakalvon rakennetta ja toimintaa. Jos runko-osan limakalvo olisi surkastunut (hapoton/vähähappoinen maha) putoaisi tuo arvo alle 30. Jos taas siellä jylläisi joku tulehdus, olisi arvo koholla. Oma arvoni turvallisesti raja-arvojen sisällä.

Pepsinogeeni II kertoo koko mahalaukun rakenteesta ja toiminnasta. Tulehduksissa se nousee. Tämäkin raja-arvojen välissä vaikkakin yläpäässä.

PepsinogeeniI/II-suhdetta käytetään mahalaukun runko-osan surkastumisen diagnosoinnissa. Yli 10 arvot viittaavat usein tulehdukseen.

Gastriini 17bn selitys oli niin monimutkainen, että maallikolla meni kyllä sormi suuhun. Jos en ihan metsään mennyt ymmärrykseni kanssa, pitoisuus laskee mahan sisällön happamuuden lisääntyessa tai jos ihmisellä on antrumin limakalvon atrofia (????). Onneksi arvoni ei alittanut tai ylittänyt rajoja, niin en tarvinnut asiaa tarkemmin alkaa ymmärtämään.

H.pylori.igG ilmaisee Helikobakteerin oleskelun suolistossa. Ei ole sellaista minun sisuksissani. Mikä on hyvä juttu. Isälläni se oli ja aikamoisen hevoskuurin lääkkeitä joutui syömään hän. Huh.

Summasummarum: ei tarvista ainakaan tällä kertaa ängetä letkua nielemään, suolistovaivat joita silloin tällöin ilmenee ovat toiminnallisia ja johtunevat vääränlaisista aterioista 😀

Mitäs mieltä te olette? Jos olette käyneet gastroskopiassa, mitä tykkäsitte?
Eihän se sinänsä paha ole, mutta jos vaakakuppiin laitetaan yksi neulanpisto ja toiseen muutama metri letkua, niin ainakin oma valintani on helppo 😀

Hyvinvointi Terveys