30 vuotta yhdessä – juhlittiin Roadtrippaillen Ruotsin rannikoseudulla

               Meidän piti vietää vuosipäivää (30 vuotta yhdessä!!) risteillen sviittimajoituksella, mutta koska heinäkuu on hektinen reissukuukausi monelle muullekin, ei vuosipäivälle saanut sviittiä Viking Glorylta . Tästäpä sitten valaistuimme, että mitä sitä vain risteilemään, lähdetään Ruotsiin ja käydään viimeinkin tallaamassa Kurt Wallanderin askelin pitkin Ystadia ja ympäristöä.

Ilman muita isompia aikataulutuksia kuin autopaikka Helsinki – Tukholma 9.7. illalla pakkasimme auton ja lähdimme reissuun. Laiva oli Vikingin Cindarella. Saavuttuamme hyttiin totesimme, että siellä haisee virtsa ja ”puhtaissa” lakanoissa oli mustia hiuksia, joten marssimme respaan ja kyselimme josko voisimme vaihtaa hyttiä. Saman luokan koppia ei ollut enää vapaana, mutta saimme sitten luxushytin pienellä välirahalla ja se vaihto kyllä kannatti. Oli skumpat ja limpparit ja kuplavedet huoneessa ja aamiainenkin oikein premium-luokkaa. Kyllä kelpasi juhlia kuluneita 30 vuotta yhdessä!

Viking Line rantautuu Tukholman eteläpuolelle, josta oli varsin sujuva sujahtaa pois väljemmille vesille. Monena keväänä olen haikeana muistellut vuosiani Tukholmassa, mutta eipä tuo isommin kuitenkaan sielua väräytellyt enää kun Tukholmaan laivasta ajoimme. Mutta kun pyörähdimme Jordbrossa, missä asuimme heti Ruotsiin muuton jälkeen, herkisti ihan ihan pikkiriikkisen. Muistoja, niin hyviä kuin huonojakin välähteli mielessä vaikka paikka olikin muuttunut lähes tunnistamattomaksi. Ja miksi ei olisikaan muuttunut, hitto soikoon, asuin siellä 80-luvun lopussa!

Pyrimme ajamaan kolminumeroisia teitä, koska moottoritiellä ja muilla suurinopeuksillisilla teillä on t y l s ä ä  ajella. Ekan päivän aikana ajettiin vajaa 300 kilsaa, mutta päästiin vain 80 km Tukholmasta, jos linnuntietä mittaa 😀 Tien varrelta löytyi ah niin monta paikkaa ja mielenkiintoista rakennusta että ajeltiin sik-sakkia koko matka!

Pääsimme ajamaan upeita kiemuraisia teitä, joita ei todellakaan oltu viivottimella piirretty, niiden varrella kasvavat metsät ja maisemat räjäyttivät tajunnan! Monta kertaa tuntui kuin olisi matkannut keskellä satumetsää, niin epätodellisen upeita reittejä kohtasimme.

Ensimmäisen viikon yöpymiskohteet olivat Nyköping – Västervik – Kalmar – Karlskrona ja Malmö, missä viivyimme kolmen yön ajan. Kävimme Öölannissa ihan vain siksi, että pitihän se euroopan toisiksi pisin silta (6072m) ajaa ja visiteerata Sollidenissä, missä kuninkaallisetkin viihtyy.

Ihastuimme  Clarion Collection hotellikonseptiin, missä huoneen hintaan kuului majoituksen lisäksi päiväkahvi, päivällinen ja aamiainen. Oli tosi helppoa kun ei tarvinnut joka ilta alkaa arpoa mitä syödään ja missä syödään…minä haluan intialaista ja T. haluaa pihvin tai T. haluaa pastaa ja minä sushia jne jne. Hotellien päivälliset olivat simppeleitä mutta tosi maukkaita, köttbullar, potatismos, gräddsås, Panerad fisk, ris, gräddfilsås jne. Siihen salaattipöytä ja tuoreet leivät päälle, niin eipä valittamista.

Malmössa päätimme viettää kolme päivää – tarkoitus oli ollut yöpyä Ystadissa, mutta eipähän sieltä sijaa meille löytynyt. Onneksi välimatka Malmö-Ystad ei ole pitkä, niin teimme sitten päiväretken Ystadiin.

Viimeisenä iltana (sunnuntai)  Malmössa päädyimme hotellin skybaariin (25 kerros) ja nautiskeltuamme siellä muutaman drinksun iski hotellihuoneessa meihin idea lähteä lautalla Tallinnaan. Iloisessa laitamyötäisessä laskeskelimme, josko järjettömän hintaiselta tuntuva lauttamatka ja 3 yötä Tallinnassa tulisi kalliimmaksi vai halvemmaksi kuin viikko suhaillen poikki Sveamammaa ja laskelman loppusumman myötävaikutuksella varasimme liput heti ensimmäiselle vapaalle lautalle.

Rautapersepäivä autossa ja illalla auto lautalle. Tallinkin Baltic Queen oli uudempi kuin Hel-Sto -lauttamme Cindarella, mutta mielestämmeCindarella oli viihtyisämpi kuin tämä uusi laiva. Myös ravintolat ja varsinkin aamupala (vaikka tälläkin kertaa meillä oli se ”parempi” aamupala) huomattavasti korkeampitasoinen. Mutta ylipäästiin sujuvasti ja hyvin nukutti.

Tallinnassa majoituimme vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Meriton Old Town Garden-hotelliin, jonka sijainti on loistava. Huone oli siisti ja sänkykin ok, mutta katutasossa respaa vastapäätä sijaitseva huone oli vähän meluisa. Ilmastointia ei huoneessa ollut, mutta ikkunan sai auki. Viikonloppuna ikkunan edessä oli viereisen ravintolan terassi, joten…
Mutta lillukanvarsia tuollainen, onneksi ei ollut hikihellepäiviä, niin oikein mukava ja miellyttävä majoitus kyllä ja menen kyllä toistekin ilman isompia irvistelyjä.

Tallinnassa lähinnä huuhailimme pitkin poikin vanhaa kaupunkia, vain eläintarhassa kävimme yhden aamupäivän viettämässä. Eläintarhat on hiukkasen kaksitahoinen paikka käydä – toisaalta on hienoa nähdä erilaisia eläimiä ja saada niistä tietoa, mutta sitten kun kohdalle sattuu  yksilöitä, jotka selkeästi ovat stressaantuneita ja joiden eläintarhaympäristö on lähinnä kammottava vitsi, niin ristiriitaiset fiilikset jäi siitä visiitistä.

Kaksi viikkoa ja reilut 3500 kilometriä hujahtivat ohi vilauksessa. Emme riidelleet kertaakaan eikä toisen naama alkanut ärsyttämään isommin missään vaiheessa (olen tullut vanhaksi ja vaisuksi!), mutta kyllä oli ihana kun kotiuduttuamme putkeenajetun Hel-Joe matkan jälkeen T. sanoi lähtevänsä mökille ihan itsekseen 😀

 

Puheenaiheet Oma elämä Matkat

Aatelin linna Vuokatissa – because I´m worth it!

Midnight Balloon Meetingin kuumailmapalloreissuun oli varattu muutama päivä, että jäisi pelivaraa mikäli heti keskiviikkona ei lentoon päästäisikään. Varasin ensin varman päälle majoituksen Vuokatin Sokos-hotellista 2 x 2hh, mutta surffailin muitakin vaihtoehtoja ja onnekseni näytölle napsahti Aateli Castlen/Aateli Linnan mainos…

”Linna” näytti komealle ja sijaintikin oli sopiva, hinta oli hulppeista puitteista huolimatta reilusti edullisempi kuin Sokoshotellin tarjoama. Niinpä varasin majoituksemme Linnasta.

Majoituimme Erik-huoneistossa, jonka kapasiteetti on kuusi henkilöä, joten meidän nelihenkinen perheemme mahtui sinne ruhtinaallisesti.
”Linnan” edessä on varattuna kaksi autopaikkaa per huoneisto, autopaikat kuuluvat majoitushintaan.

Sisään astuttaessa eteisestä menee ovet vessaan ja sitä vastapäätä olevaan saunaan/suihkuun. Saunatilassa on myös pesukone ja kuivauskaappi. Jatkettaessa peremmälle on edessä avoin keittiö/olohuone. Keittiö on hyvin varustettu, myös astiat ja ruoanlaitto välineet löytyvät. Keskellä tilaa on takka!
Alakerrassa on myös lasitettu parveke ja kattamaton terassi. Parvekkeelta löytyy kaasugrilli.

Tiukat kierreportaan toiseen kerrokseen ja sieltä löytyy kaksi makuuhuonetta, joista toisella on oma lasitettu parveke. Toisessa kerroksessa on myös wc ja JACUZZI!

Portaat jatkuvat kolmanteen kerrokseen, missä sijaitsee tornimakuuhuone. Makuuhuoneessa on ledtähtiä katossa!

Jokaisesta kerroksesta löytyy ilmalämpöpumput, mitkä olivat tarpeen viilentämään varsin helteistä viipymäämme. Jokaisesta kerroksesta/makkarista löytyi myös oma telkkari, myös kylpyhuoneessa sellainen oli. Saunassa taasen viihdytti radio…
Käytössä oli myös cd-soitin sekä blueray- ja dvd-soittimet.Ei sentään VHS-videota enää!        

Yöpymiseen ei sisältynyt  aamupalaa, mutta sen olisi voinut käydä nauttimassa läheisessä Hoteli Aatelissa 19 euron hintaan per henki. Me päädyimme kuitenkin käymään aamiaistarpeet lähikaupasta ja valmistamaan sen itse. Aamiainen katetulla parvekkeella vain oman porukan kesken päihitti satavarmasti buffetaamiaisen jonottamisen. Ja säästöäkin syntyi, neljän hengen aamupala – croissantteja, appelsiinimarmeladia, juustoa, vuohenjuustoa, tomaattia, tuorepuristettua appelsiinimehua , keitettyjä kananmunia ja tietysti kahvia kustansi yhteensä about 35 euroa verrattuna hoteliaaamupalan  76 euroa. Helppo valinta 🙂

Jokainen meistä testasi jacuzzin, T. kävi saunassa ja juuri ennen lähtöä poltettiin pari roskaa takassa, ihan vain siksi, että kaikkea tarjolla olevaa tuli kokeiltua.
Ympäristöstä löytyy oivalliset liikuntamaastot kesälläkin, saatikka sitten talvella, kun Vuokatin rinteet ovat kivenheiton päässä. Tällä kertaa seurue ei ollut kovin liikuntahenkistä, mutta sain sentään Turjakkeen houkuteltua kävelylle.

Ainoa huomauttamisen aihe majoittumisen suhteen oli meistä jokaisesta liian pehmoiset sängyt ja ei-niin-loistavat-tyynyt. Yleensä minä otankin oman tyynyn aina reissuun matkaan, mutta nyt hyperventiloin kuumailmapallolennon suhteen niin paljon, että jäi kyydistä. Ja itse ratkaisin sänkyongelmaa parempaan suuntaan poistamalla ylimääräiset petarit sängystä ja nukkumalla pelkällä joustinpatjalla. Muut perheenjäsenet tyytyivät urputtamaan ja pyörimään upottavissa patjoissa. Oma vikansa 😀

Mielenpohjalle jäi hautumaan ajatus majoittumisesta syksymmällä, kun sää olisi kirpeän raikas ja seura vähän urheilullisempaa, että voisi nautiskella pitkistä kävelyretkistä ympäristöön, ihailla takkatulen räiskintää ja valaista tilat kynttilänvalolla… Tosiaankin kynttilöitä oli  tarjolla pitkin poikin huoneistoa ja mm. jacuzzi-hetkeni  vietin kynttilänvalossa led-tähtitaivaan alla.

Majoitushintaan kuului vuodevaatteet ja pyyhkeet. Lähtiessä käytetyt tekstiilit piti irroittaa ja kasata kylppärin lattialle, myös astiat piti pestä astianpesukoneella (laittaa pesuun lähtiessä) ja roskat viedä parkkialueen isoihin roskiin. Muuten siivous kuului  ah, niin edulliseen hintaan (407 euroa).

******

Aatelin Linna/Aateli Castle

Puheenaiheet Matkat Suosittelen