Tiistaina töissä ollessa alkoi vatsaani koskea ja olo oli hiukka pahoinvoipa, mutta koska suolistoni on jo vuosia oireillut milloin milläkin tavalla, en ottanut asiaa mitenkään vakavasti. Kuitenkin kotiin tultuani olo huononi ja pientä lämmöntynkääkin mittari näytti kun sitä korvassani piipautin, makasin torkkuen koko illan kunnes lopulta varsin aikaisin kaivauduin vällyjen alle ja nukahdin yöunille.
Aamulla ei aamupala oikein maistunut, kun vatsaoireilun lisäksi inha hartiapistos alkoi kiusata ja kuunneltuani huononevaa oloa soittelin päivystykseen puoli kahdeksan maissa. Kerrottuani oireet ja oloni, sairaanhoitaja kehoitti minua saapumaan päivystykseen heti kahdeksaksi, tuo hartiapistos kun voi olla merkki esim. siitä, että sisuksissa vuotaa jotain ja neste ärsyttää vatsakalvoa tai palleaa ja sehän on sitten vakavempi juttu.

Päivystykseen siis. Kello kahdeksan.
Pääsin nopsasti ilmoittautumaan ja siitä eteenpäin paariodotukseen, kun en oikein jaksanut pystyssä olla, . So far so goo.

Mutta tämän jälkeen…

Verikokeiden ottaja tuli kello yhdeksän jälkeen ja en tiedä johtuiko kiireestä vai mistä, mutta eipä ole toimenpide koskenut niin paljoa vuosiin. Silti, pääasia että kokeet oli otettu, tuloksissa menisi hoitajan mukaan max. kaksi tuntia ja sen ajan kuuntelin e-kirjaa suhtkoht tyytyväisenä. Pitkällään olo lievensi sekä vatsakipua että hartiapistosta.

Lääkäri hilpahti paikalle neljän tunnin kuluttua, kello 12. Hän puristi ruutuvihkoa käsissään ja alkoi kysellä tilannetta – ei ollut sanojensa mukaan saanut selvää esitiedoista ja niinpä kerroin miksi olin paikalle saapunut. Kun sitten mainitsin ilmoittautumisessa mitatun tosi korkean verenpaineen, hän hävisi katsomaan mitä niihin epäselviin esitietoihin oli kirjattu ja palatessaan totesi, että aivan normaalithan ne paineet.
Olin hiukka ihmeissäni – tullessani mittaustulos oli ollut jotain 200/170, kaukana normaalista ja olin ollut aivan kauhuissani. Kotimittauksella lukemat olivat olleet 139/89 ja nekin itselleni todella korkeat ja tämän olin mittaustilanteessa maininnutkin, mutta miksi sairaanhoitaja oli kirjannut omat tulokseni esitietoihin jäi arvoitukseksi!
Seuraavaksi lääkäri tökki muutaman kerran kahdella sormella vatsaani peiton + vaatteiden päältä ja mietti josko kipuilu voisi johtua kuukautiskierron vaiheista, että koskas minulla on seuraavat kuukautiset?
– ööö mie olen 59 vee, että varmaankin seuraavassa elämässä?
Labratuloksista ei maininnut hän sanaakaan ja kesken tutkimusten häneltä tultiin kysymään jotain, jolloin hän jätti minun tutkimukseni kesken ja poistui kiireellisempään tilanteeseen kenties.

Kello 13.
Ohimennessään lääkäri kävi sanomassa, että otetaanpa virtsanäyte ja hän laittaa kipulääkettä, katsotaan auttaako.
Virtsanäyte?  Miksikähän sitä ei voinut heti alkuun ottaa? Ja minähän olin tietty juuri ehtinyt vessassa käydä, että nytpä sitten taas muutama tunti odottelua, että kokeesta jotain näkyisi jos näkyäkseen olisi.

Kello 14.
Pelmahti lääkäri paikalle ja kertoi jutelleensa kollegan kanssa ja katsotaan ultra-äänellä olisiko jotain gynen puolen vaivaa, munasarjakysta tms. Ja että lääkäri tulee just hakemaan ultraan.
No ei tullut heti.

Kello 15.
Soitan kelloa ja pyydän sitä lääkärin lupaamaa kipulääkettä, jota ei lääkäri ole mihinkään kirjannut tai sanonut hoitajan mukaan. Saan kuitenkin 1mg Panadolin.Ultraava lääkäri tulee hakemaan minua ja kysyy että annoithan jo virtsanäytteen.
En antanut, kun ei kukaan tuonut purkkia. Hän käy hakemassa ja antaa ohjeistuksen ja sanoo palaavansa pian.

Kello 16.
Ultraava lääkäri tulee hakemaan tutkimuksiin. Kaivelua, painelua, ultraa, mutta päivystyksen laite on niin huono, että lopulta lääkäri luovuttaa ja sanoo lähettävänsä gynen päivystykseen, missä pelittävät koneet.

Kello 18.20
Hoitaja tulee hakemaan minua gynen päivystykseen. Hän vie minut ensin väärään kerrokseen ja väärälle osastolle, mutta lopulta pääsemme kuitenkin perille.

Gynen päivystyksessä pääsen heti lääkärille, joka on ihana. Jututtaa  ensin rauhassa ja tutkimus on perusteellinen hänen koko ajan selittäessään mitä-missä-milloin ja miksi. Hetken on minulla olo, että lääkärillä on aikaa, halua ja osaamista keskittyä minun vaivoihini. Hän jopa katsoo labratulokseni ja kertoo niiden olevan ok. Kaikki on  myös gynen saralla ok ja lääkäri passittaa minut takaisin päivystykseen suosituksella, että kirurgia konsultoitaisiin josko vaiva olisi suolistoperäinen, CT voisi olla hyvä idea.

Kello 19.30
Paarini parkkeerataan päivystyksen käytävään, pyykkikorien ja roskisten viereen. Kerron hoitajalle gynen terveiset kirurgin konsultaatiosta. Tieto ei ole vielä näkyvissä päätteellä. Hoitaja lähtee kysymään lääkäriltäni.

Kello 20.
Minua hoitava lääkäri ei enää ole paikalla.

Kello 20.15
Olen kiukkuinen, turhautunut, väsynyt, nälkäinen, janoinen, kipeä, alan itkeä. Hoitaja tulee paikalle ja lupaa etsiä lääkärin käsiinsä.

Kello 20.50
Lääkäri ilmestyy ja totean hänelle, että haluan lähteä kotiin. Hän toteaa sen olevan hyvä idea, koska ”täällä ei tänään enää tapahdu mitään”. Kehoittaa syömään särkylääkettä ja tulemaan takaisin jos vaiva pahenee. Antaa 2 päivän sairauslomatodistuksen käteeni.

Kello 21.00
Soitan T:lle ja pyydän hakemaan minut kotiin. Kävelen ulos päivystyksen ovesta.

Ehkä tämä seikkailu vielä jonakin päivänä naurattaa.