Vuosittaisen ystävätapaamisen majoituskohteeksi Tampereella valikoitui Solo Sokos Hotel Torni, kun sain edullisen majoitustarjouksen bloginäkyvyyttä vastaan hotellipäällikkö Eveliina Jokiselta.

Hotelli sijaitsee lähellä Tampereen rautatieasemaa vanhojen Museoviraston suojelemien veturitallien kupeessa (rautatiehistoria näkyy hauskasti hotellin sisustuksessa ja rakennusratkaisuissa) ja sen huimaava 88,5 metrin korkeuteen kohava profiili on synkässä jylhäydessään minun mielestäni upea, joskin toisenlaisiakin mielipiteitä rakennus saa osakseen. Reitti asemalta hotellille on lyhyt ja selkeä.

Pysähdyin tuulikaapissa ihailemaan seppämestari Jorma Dahlstömin takomaa upeaa veturiseinäreliefiä ja sain kuunnella  teemanmukaista äänimaailmaa samalla – hieman häkellyttävää ekalla kerralla, mutta ei missään nimessä negatiivisessa mielessä! Dahlströmin tekosia löyty hotellista muualtakin, bongasin respan takaa ulkopihalla ainakin hienon Fenix-linnun ja Paja-ravintolan seinällä jammaili rivi taottuja soittajia.
Respan palvelu oli iloista ja pirteää, ilokseni pääsin tekemään check-innin vaikka olinkin paikalla heti puolen päivän jälkeen, eikä minun tarvinnut jättää matkatavaroitani säilytykseen odottelun ajaksi, kuten olin varautunut tekemään.

Minulle oli luvattu pieni hotelliesittely ja respasta lähti oppaakseni Hanna, joka kanssa nousimme hissillä suorilta ylimmän kerroksen Moro Skybaariin, josta näkymät yli Tampereen olivat uskomattomat. Sää oli kirkas ja aurinkoinen ja kaupunki avautui silmien eteen kauas järvien selille asti. Paikka oli päiväsaikaankin tupaten täynnä, tarjolla oli nimittäin keittolounasta 🙂

Kesällä oli Moron katetulla terassilla järjestetty aamujumppia – respassa työskentelevän Helin alan koulutus tuli näin hyödynnetyksi ja voin vain kuvitella kuinka mahtava aamunaloitus aamujumppa kattojen yllä on ollut. Ja toivottavasti on tulevinakin kesinä!

17. kerroksessa sijaitsevat VIP-tilat, joissa hotelliasukkaat voivat vapaasti käydä lukemassa tarjolla olevia lehtiä tai kirjoja, tehdä töitä tai vain viettää aikaansa. Tilaa voi vuokrata myös kokouksiin, ryhmätöihin ja juhliinkin, jolloin sinne ei tietenkään voi sekaan tunkea, jos ei ryhmään kuulu.

Pohjakerroksesta löytyi Jutta Gustafsbergin suunnittelema kuntosali ja myös saunat, jotka molemmat olisivat olleet käytettävissä, mutta tällä kertaa meillä oli viikonlopun teemana hurvittelu ja hyvä ruoka, joten kuntoilu saa odottaa arkipäiviä.

Palasimme ala-aulaan ja pistäydyimme Manserockin tribuutissa, Paja-barissa, jossa aikaa kuluisi vaikka kuinka paljon ihan ilman alkoholin nauttimistakin. Tarjolla on lautapelejä, VINYYLI jukebox ja elektroniikkapelejä (ATARI!), seinillä roikkui myös runsaasti mitä kiinnostavempia ”muistoja” Suomirockin legendoilta. Tarjolla on livemusiikkia ja rentoa meininkiä. Illalla Pajaan oli reuhakka jono, joten taitaa olla paikallistenkin mieleen.
Aulatiloissa toimii myös Grillit-ravintola, joka jäi tällä reissulla testaamatta muuten kuin aamiaisen nauttimisen yhteydessä, koska aamiaishuoneen ja Grillit-ravintolan tilat ovat samat.

CENTIPEDE – oi niitä aikoja…Käytävillä ja huoneissa on esillä tauluja, jotka silmää miellyttäessä voi ostaa itselleen. Aikamoisen laajalle yleisölle pääsevät valitut taiteilijat töitään esittelemään. Which is nice.

Solo Up King -huoneemme sijaitsi 19. kerroksessa ja se oli kulmahuone, joten korkeista ikkunoista avautuivat kauniit maisemat kaukaisuuksiin. Heti sisään astuessani sain nähdä jotain uutta ja mielenkiintoista: 35 neliöisen huoneen pohjaratkaisu on erikoinen – ”kylpyhuone” on osana huonetta ja suihku & WC sijaitsevat omissa tiloissaan!
Kätevää ja toimivaa niin ystävän kuin puolisonkin kanssa, jos ei nyt ihan kaikkea halua jakaa 😉

Vähän zoomaten oltiinkin jo Näsinneulan tykönä 😉

Sivupöydällä Capsulo-keittimen viressä odotti makuhermoja stimuloivaa salmiakki-suklaata henkilökunnan terveisten kera.
Kaikki pienet extrat, olivat ne sitten suklaata, kapselikahvi tai pienet hygienatuotteet saavat ainakin minut hyrisemään ilosta…täällä löytyi niin herkkuja, kahvia kuin kosmetiikkatuotteitakin, joten hyvä etteivät ikkunalasit tärisseet kehräykseltäni!

Olen totaalisen kyllästynyt ”tyylikkäisiin” ja ”skandinaavisiin”, pelkkää valkoista ja harmaata suosiviin, tylsän vaaleasävyisiin huoneisiin, mitä meille yritetään muodikkaina sisustuslehdissä tyrkyttää, joten Tornin värimaailma teki minut hyvin-hyvin-hyvin iloiseksi. Seinillä leiskui punaista ja mustaa (Pohjois-Karjalan maakuntavärit muuten, näin Joensuun tyttönä ihan vaan mainitsen), mutta meno ei ylly aremmallekaan liian hillittömäksi, kun kalustus on muuten rauhoittavaa.

Sänky on napakka, vuodevaatteet raikkaita ja mikä ihaninta – tyynyvalikoima on oikeasti kaikenkattava! Usein hotelleissa on tarjolla on vain amerikkalaismallisia ylipulleita mölliäisiä ja joudun viskomaan ne lattialle ja nukkumaan tyystin ilman tyynyä, mutta sängyllä odottavasta tyynytriosta löytyi pielus myös minun lituskatyynyjä rakastavalle niskalleni!

Digidigiminä ja jäykkä ruotoni iloitsivat pistorasioista, joita ei tarvinnut etsiä konttaillen pöytien alta tai nurkista – pistorasia pädin ja puhelimen lataukseen  löytyi yöpöydän vierestä ja hiustenkuivaajalle ja -kihartimelle löytyi pistoke seinällä olevan meikkipeilin alta ”kauneuspisteen” (käsienpesuallas, taso ja laatikosto) luota.
Se mitä olisin kaivannut huoneeseen, olisi ollut vähän lisää ripustustilaa. Kaapissa oli hengareita vaatteille, mutta ainakin näin naisporukalle reissatessa, tila kävi ahtaaksi kun kaappiin laitettiin ulkovaatteetkin. Muutama laatikosto oli tarjolla, mutta mekot ja paidat asettuisivat kyllä paremmin ripustettuina, kylpytakista puhumattkaan.

Kahden naisen voimin iltamanööverejä vetäessä tuli huomattua, että vaikka peilejä ja puleerauspaikkoja huoneessa on kiitettävästi, niin valaistus ei ihan yltänyt puitteiden tasolle. Pakkelia kasvoihin vetäessä (mikä muuten on näin keski-ikäisellä naisella vähän monimuotoisempi urakka!) haettiin oikeaa valokohtaa milloin mistäkin. Valot kun eivät täysin kohdanneet peilipintoja. Mutta seinään kiinnitetyssä meikkipeilissä oli onneksi oma valonsa ja sillä päästiin pitkälle. Meikkipeilin korkeus oli kerrankin sopiva vähän pidemmällekin ihmiselle. Yleensä kyykin ja kökkäsen erittäin epämukavissa asennoissa, kun peilit on kiinnitetty 50-luvun keskipituista eläjää ajatellen…
Nyt sain jopa korkkarit jalassa katsella itseäni selkää käyristämättä. Mahtavaa!

Huoneemme oli hyvin hiljainen. Se sijaitsi suoraan hissien edessä, mutta hissimelustakaan ei ollut häiriötä ja liikenteen meluhan ei todellakaan 19. kerrokseen asti kuulu, joten rauhaisaa oli uinua pää littanatyynyllä leväten napakan patjan rentouttaessa selän rasitukset ja kuohkean peiton kattaessa seesteiset unet ilmastoinnin pitäessä huoneen miellyttävän viileänä.

Aamupala Tornissa on paras mitä olen hotelleissa yöpyessäni ikinä syönyt. Kuvittelin parin viikon takaisen hotellivisiitin pitävän järkähtämättä minun top10-listani kärkisijan aina ja ikuisesti, mutta aamiaisen osalta kävi toisin.

Aurinkoinen henkilökunta toivotti tervetulleeksi aamiaiselle ja aamiaisbuffetista herkkuja valitessa päässä pyörikin vain, että voi miksi en jaksa enenpää!

Omalle lautaselle rantautui
täydellisen rapeaa ja suussasulavaa pekonia
kuohkeaa ja maukasta munakokkelia
MUSTAA MAKKARAA & puolukkahilloa
lämpimiä sämpylöitä
kesäisen raikkaita ja freesejä kirsikkatomaatteja ja tuorekurkkuviipaleita
Hunaja- ja vesimeloniviipaleita, ananasviipaleita
Tuoremehu maistui hedelmille eikä vedelle

Lähikuva valkohomejuustosta vakuuttamassa aamiaisen mahtavuudesta. Joskus annodazumal luimme hotelliaamiaisia käsittelevän artikkelin, jossa painotettiin, että hyvän ja ensiluokkaisen aamiaistarjoilun erottaa se, onko tarjolla valkohomejuustoa. Brie maistui todella hyvälle.

Jälkiruokaherkut olivat paitsi kauniita, myös juuri sopivan kokoisia ja ihanan makuisia.

Mahtavan aamiaisen huipennus oli valitsemastani paahdosta valmistettu kannullinen kahvia, joka tarjoiltiin suoraan pöytään. ”Omasta” kannusta kuppiin kaatamani höyryävän kuuma kahvi teki aamupalahetkestä todellista luksusta.

Kävi ihan niinkuin tervetulotoivotuksessa toivotettiinkin.

Kannatti tulla ja nautittiin!