Viime viikolla maljakkoon hakemani Koreanonnenpensaan oksat avasivat pirteän keltaiset kukkansa yllättävän nopeasti, joten minun oli aivan ”pakko” kaivaa pääsiäisboxi kaapista…

Kelloköynnöksen taimi keittiön ikkunalaudalla sai seurakseen pörhäkkään kukon ja hieman heikkopäisen näköisen kanan tipuineen.

Vihreä kukkopoika saa vielä muutaman ajan istuskella ”tyhjän munan” päällä apteekkarin lipaston nurkalla. Lähempänä pääsiäisviikonloppua sisuksiin päätynee, yllätys-yllätys,  suklaanamuja. (kauheeta miten pölyinen tuo takana oleva pullo onkaan!)

Jalallisen kakkutarjottimen voi täyttää muullakin kuin kermakakulla. Rairuoho (itävyys parasta ennen 2010) puskee kuin puskeekin pintaan vaikka harvahkolta näyttääkin. Sumuttelen ruohikkoani ahkerasti ja luotan että se tuosta vielä tuuhettuu.

Mummoenergiaa säihkyvän virkatun pitsiliinan olen saanut joskus teininä tädiltäni ja kiltisti se on kulkenut mukanani, vaikka en todellakaan ole pitsiliinatyyppiä. Mutta ihme kyllä + 30 vuotta sitten virkattu liina on nyt väriltään täydellisen lempivihreäni, joten viimeinkin kaivoin sen vintiltä esiin ja lätkäisin pöydälle. Pääsiäispitsiliina!
Kirpparilta löytämäni hauskat kastelukannukynttilät sopivat tarjottimineen liinan päälle ja ehkäpä niitä innostun polttamaankin vaikka illat jo alkavat ollakin valoisia.

Näin se pääsiäinen hiipii lainattomaan kotiimme, vähitellen…