Maailman paras kikherne-ruusukaali-fetasalaatti aka Kuinka opin rakastamaan ruusukaalia.
Ei ole montaa ruokaa tai ruoka-ainetta, mistä sanoisin, että yäk, en tykkää, mutta ruusukaali on ollut yksi hyvinkin ykköspaikkaa näistä harvoista hipova. Pidän valkokaalista, punakaalista, kukkakaalista ja mitä niitä kaikkia onkaan,mutta tämä pikkuinen palleroinen lautaselleni ilmestyessä on aiheuttanut kylmiä väreitä ja kurkunpään nykimistä pelkällä olemassaolollaan.
Kuinka nopeasti asiat voivatkaan muuttua!
Tonton-tammikuun myötä olen etsiskellyt kasvisreseptejä, joiden myötä saisi uusia makuelämyksiä ja ehkä löytäisi pysyviäkin suosikkeja ruokarepertuaariin. Koska kikherneet ovat hyvä proteiinin lähde, maistuvat mahtavalle sekä antavat tekstuuria lämpimiin kasvisruokiin, selailin varsinkin erilaisia kikhernereseptejä sitä ”oikeaa” etsiessäni.
Lopulta yhdistelin muutaman mielenkiintoisen ohjeen lämpimään testisalaattiin viikko sitten lauantaina ja täysosuma päjähti heti ensimmäisellä kerralla.
Tätä on ehditty tehdä jo useampaan otteeseen!
Ainekset:
pussillinen ruusukaaleja pilkottuna neljään osaan
pari purkkia kikherneitä valutettuna
punaista ja keltaista paprikaa paloiteltuna
kesäkurpitsaa paloiteltuna
kukkakaalia pakasteena (tai toki voi esikypsentää itsekin)
broccolia pakasteena ( tai toki voi esikypsentää itsekin )
useita sipuleita lohkoina
yhden kynnen valkosipuleita puolitettuina
Fetajuusto
Kikherneet ja ruusukaalit pussiin, mihin loraus oliiviöljyä ja mausteita niin paljon kuin sielu sietää: valkosipulia, suolaa, yrttejä, chiliä…), pari rumpsautusta niin että mausteet ottavat kasviksiin jokapuolelle ja sitten vain uuninpellille 200 asteiseen uuniin n. puoleksi tunniksi paahtumaan.
Puolen tunnin päästä tuuppaa kaveriksi uuniin lohkotut kesäkurpitsat, kukkakaalit, broccolit, sipulit,valkosipulit ja Fetajuusto, suihkaus öljyä niidenkin päälle ja lisää mausteita maun mukaan.
Puolisen tuntia lisää uuniaikaa.
Jos haluat, voit tässä välissä keittää mukaan desin-pari täysjyväpastaa.
Kastike on se mikä tekee salaatista taivaallisen hyvää!
n. desi oliiviöljyä
reilu puoli dl sitruunanmehua (minä tykkään happamesta, niin saattaapi lorahtaa desikin :))
pari rkl dijonsinappia
suolaa, sokeria, pippuria
Uunissa paahtuneet kasvikset + fetajuusto tarjoilukulhoon, pasta sekaan ja kastike päälle, tormakka ainesten sekoitus, hetken ”seisotus” ja ateria on tarjoiluvalmis.
I H A N A A !