Keskiviikko alkoi hienosti: vietin kaksi tuntia ”mainosfilmin” kuvauksissa!

Täällä susirajalla toimii Itä-Suomen elokuvakomissio (EFFC) joka on yhteistyötahona ja koordinaattorina kansallisille ja kansainvälisille elokuva- ja televisiotuotannoille. Heidän facebook-sivuilleen tulee ilmoituksia, kun jossain päin maakuntaa tehtävissä produktioissa tarvitaan avustajia, näyttelijöitä, autokuskeja tai jopa cateringin hoitajia.

Olen seurannut sivustoa jo pari vuotta ja muutaman kerran hakenutkin avustajaksi joihinkin kuvauksiin, mutta sitten ovat aikataulut menneet ristiin.
Mutta nyt! Viime viikolla ilmestyi sivustolle haku 40-50 vuotiaasta naisesta, jota tarvittiin rooliin siivousfirman nettisivuille tulevaan videoklippiin!
Okei- mie olen 53vee, mutta eihän se nyt ikinä niin nökönuukaa voi olla ajattelin ja laitoin spostia ilmoituksessa olleeseen osoitteeseen. Sieltäpä tipahti vastaus ja pyyntö tiedoista pituus/paino + kuva. Valitsin vähiten kammottavan otoksen itsestäni  ja liitin sen spostiin enkä edes kaunistellut painoani! Ajattelin, että olisi hauska päästä tuollainen juttu kokeilemaan ja saada vaikka leffaliput palkaksi, niitähän avustajille usein kokemuksen lisäksi annetaan.

Yllätykseni oli suurensuuri, kun sain vastauksen, että rooli on minun ja että palkka siitä on 500 euroa! Ja roolini ei ollutkaan siivoja niinkuin luulin vaan esittäisin palveluesimiestä asiakaskäynnillä. Whoo!

Kuvauspäiväksi varmistui tämä keskiviikko ja aika-arvioksi heitti mainostoimisto 8-12. Omat vaatteet, oma meikki&hiukset.
Eilisillan ohjelmassa oli sitten kaapin pengontaa ja säröilyä siitä MITÄ MIE LAITAN PÄÄLLENI. Ohjeistus oli aika kaikenkattavasti ”arkivaatteet, ei ylilyöntejä”.
Sepäse kun miun arkivaatteet on ehkä vähän eritoista kuin jonkun toisen. Yleensä ehkä juurikin tuota kategoriaa ylilyönti.

Onneksi muistin, että ystävättäreni on joskus muinoin toiminut siivousfirman palveluesimiehenä, joten eikun skypettämään ja pyytämään muotivinkkejä. Ystäväni neuvojen avulla ja kovalla kädellä karsien sain kasaan oikein asiallisen asukokonaisuuden, farkut, oranssi paita ja vaaleanvihreä mokkajakku – kenkiä piti etsimän vähän kauemmin, mutta lopulta vintin uumenista löytyi pari vuotta sitten ostamani siistit mokkanilkkurit. Voilá – palveluesimiehen arkityyppi oli valmis. (ja joo joo, ei tarvitse kenenkään taas imaista hernettä nenuliin, rankasti karikoiden ja yleistäen liioittelen tässä nyt. Rauha päällä maan ja ihmisillä hyvä tahto.)

Kuvauspaikka sijaitsi parinkymmenen minuutin päässä kotoani ja siellä olikin jo pätkän toinen ”näyttelijä” eli Asiakas paikalla siivousfirman omistajan kanssa. Mainostoimiston edustajaa ja kuvaajaa odoteltiin hetki.
Kaikkien ollessa paikalla, juotiin kahvit ja käytiin läpi mitä kuvattaisiin. Porukka vaikutti mukavalle ja varsinkin tämän Asiakkaan kanssa meillä pelasi heti hyvin yhteen. Hänen mukanaan oli kaksi villakoiraa, jotka osaltaan kevensivät tunnelmaa ja poistivat jännitystä.

Siivousfirman omistaja kertoi kuinka palvelukartoitus oikeasti tapahtuu ja me sitten pienissä pätkissä teimme oman versiomme asiasta. Ainoa mitä oikeasti jouduttiin kuvaamaan useampi otto oli minun paikalletuloni, koska Asiakas ei saanut monimutkaista lukkoa alkuun tarpeeksi jouhevasti auki 🙂
Kuvaus tehtiin pienissä pätkissä aihealue kerrallaan ja se meni yllättävän helposti! Saimme alkuun napakat neuvot mitä pitää tulla esille ja sitten saimme toimia oman tahtimme mukaan.

Kaiken kaikkiaan minulta meni kuvauksiin aikaa kaksi tuntia, Asiakas jäi vielä paikalle, koska hänen kanssaan kuvattiin vielä haastattelu.
Hyvästelin porukan ja läksin ajelemaan kotia kohti oikein tyytyväisenä.

Hah, jos samanlaisilla palkkioilla olisi enemmänkin töitä, niin ei tarvitsisi murehtia ”oikean” päivätyön päälle!

Että siitä vaan kaikki ottamaan yhteyttä, minusta on moneksi 😀