Pahasuinen eukko
En kiellä etteikö korvaani särähtäisi v*tut, p**keleet ja muut kotimaisen kielemme voimasanahelmet. Usein mieleni tekee kommentoida täytesanojen runsautta varsinkin kohdatessani teinilaumoja tai kaksi-kolmekymppisten kaveriporukoita – voi sitä voimasanojen viljelyä, mikä ilmassa helisee. Joskus noita *ittuja, kerpeleitä ja muita suttuja tuntuu olevan enemmän puheessa kuin varsinaisia asiasanoja.
Hulluinta tässä moralisoinnissa on kuitenkin se, että minä itse noidun kuin pahin merimies.
Perinteisesti kaikki paha on aina vanhempien syytä ja niin minunkin sanavarastooni päätyneet koristelusanat ovat sinne kertyneet kotikotoa…äitini tykitys saisi kyrmyniskaisimmankin teinin kalpenemaan kateudesta, niin originellisti hän osaa kirosanoja puheessaan viljellä.
Toinen klisee Pojasta polvi paranee (toki tässä tapauksessa Tyttärestä se polvi petrautuu) täyttyy myös minun tapauksessani ja olen osaltani hionut äitini pahasuisuuden aivan uusiin sfääreihin!
Kuinka moninaisen värikkäästi sitä voikaan noitua!
Toki valitettavasti sorrun joskus tylsästi vain välimerkkeilemään vittu sitä ja vittu tätä -maneereihin, mutta yleensä yritän kyllä kuorruttaa kerrontaani hieman värikkäämmillä voimasanoilla, joku on Vatipäinen Limanuljaska tylsän V**tun ääliön sijaan tai iskettyäni varpaan sängynjalkaan (muuten yllättävän usein!) suustani pääsee Pirkkalan perseensuti sen pelkän perinteisen P**keleen sijaan – näin ihan vain muutaman esimerkin mainitakseni.
Joku kytkin minulla pahasuisella eukolla kuitenkin tuntuu päässä olevan, koska töissä ja muissakin virallisemmissa tilanteissa voimasanat eivät niin vapautuneesti puheessani kuki, ei vaikka sitten sen varpaankin tuoliin kolauttaisi. Sivistyksen pintakiilto on kovempi kuin uskoisikaan!
Ihme kyllä sain myös hillittyä kiroiluani kiitettävästi kun omat lapset olivat alttiissa iässä eikä kumpikaan heistä kiroile vielä nykyäänkään, vähän päälle kaksikymppisinä! Joten KYLLÄ! – pahan kierteen voi katkaista (hahahahhhahaha)!
Toisaalta allekirjoitan paksulla oranssilla tussilla ajatelman, jonka ystävän kaksoispojat äidilleen tokaisivat, kun äiti teinejä moitti liiasta kiroilusta:
Vittuilu on välittämistä ja kiroilu kielen rikkautta!
Tällä mennään, kuinkas teillä?