Pakkasen panema

Mulla olisi aamulla puoli yhdeksältä ollut tapaaminen Työkoutsin kanssa toisella puolen kaupunkia ja aamuvirkkuna pistinkin Italiaiseni moottorinlämmittimen pöhisemään jo heti kuuden jälkeen.

No.

Yöllähän oli pakkanen kilahtanut tuonne pariinkymppiin tässä joenmutkassa ja eihän minun Hienohelmani sellaisesta tykkää, sai sitten lämpöä piuhasta tai ei.
Kun yritin Neitiä startata, niin huomasin kaikkien sähkölaitteiden nollaantuneen ja virta-avaimen kääntöä seurasi vain ylenkatsoinen tuhahdus.
Ei käynnistynyt ei.

Mitäpä minä muuta kuin soittamaan Koutsille, että sorry, nou kän duu tänään meidän miittiiä. Bussilla en olisi ehtinyt paikalle ennen yhteisen aikamme loppumista, joten jutustelimme hetken puhelimessa ja varasimme ensi viikolle uuden ajan.

Labraan oli kuitenkin päästävä, koska Biologisten turvakokeiden kanssa pitää olla tarkkana. Onneksi isäni oli maisemissa ja pakeni ilolla äitini ”pölynpyyhintäpäivää” avukseni ja kuljettajakseni. Veret tulivat putkiin lasketuiksi ja kaupassakin sain samalla reissulla kipaistua.

Kotiuduttuani kaivoin autosta esiin akkulaturin ja pistin pöhisemään ajatuksena illan siivussa pistäytyä hakemassa muutama varastoinilaatikko siivousprojektini selkeyttämiseksi. Mutta  yhtä tyhjän kanssa sekin sähkönkulutus, koska eipä käynnistynyt Hani useamman tunnin akunherättelynkään jälkeen.
Ai miksi?

Se samperin laturi hyytyi sekin viiltävässä pakkassäässä.

Onneksi lähipiirissä on näitä autoharrastajia ja yhdellä puhelinsoitolla sain järjestymään pakkasenkestävän akkulaturin liitettäväksi muruseni hyytyneeseen sydämeen.

Josko aamulla pääsisi liikenteeseen….