Palapelit – rentouttavaa vai raivostuttavaa?

Muutama vuosi sitten koin herätyksen palapelien suhteen ja silloin ihastelin näpertelyn tuomaa mielenrauhaa ja suoranaista zen-tilaa mihin kootessa pääsi.

Se oli silloin se.

   Mielenrauha on jossain naapuripitäjässä kun yrittää vääntää jotain 1K palan punamustaa hirviötä ilman mallikuvaa (pojan käsitys kivasta joululahjasta) ja niskat huutaa hoosiannaa epäergonomisen työskentelyasennon takia eikä monitehojen kanssa nää yhtään mitään ja ja ja…

Mutta eipähän maalliset murheet päässä pyöri, se on ehdottomasti totta! Kainosti esitin kuitenkin jälkikasvulle pyynnön, että vaikka Hulifer ja Mörkö ovatkin ihania kissaeläimiä, niin unohdetaan mustien kissojen kuvista tehdyt palapelit, jookos?

Joululahjapaina..eikun palapeliä väännettiin parisen viikkoa päivittäin sekä minä että T. ja kun viimeisen palan lopulta paikoilleen sai painaa oli onnistumisen tunne ylitsevuotava.

Vasta tällä viikolla kaivoin hyllystä seuraavan koottavan ja sen sainkin kasaan yhdessä illassa. Ei tämäkään mikään perusversio ollut, mutta selkeästi helpompi kuin jouluinen vääntö.
Puiset palat ovat kaikki erimuotoisia ja niiden sovitteluun en olisi ilman mallikuvaa edes lähtenyt, koska muotopalapelissä varsinaisten ”reunojen” ensin tekeminen on varsin mahdoton tehtävä. Värien mukaan paloja tihrustin ja ilahduin suuresti huomatessani osan paloista olevan eri eläinten muotoisia!
Siinä kuulkaa joululaulun sanojen mukaisesti  vanhakin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään.
-tää orava tekee pesän nyt tuohon ja sit tää kissa miukuu siellä puun juurella. Oho, kilpikonna alkaa kisata tämän pupun kanssa..
T. tuli kysymään, että mitä ihmettä minä juputan siinä pöydän ääressä ja kun tajusi touhuni poistui takavasemmalle päätään pyöritellen.
HÖH!

Kun töissä tuli tämä puuhastelu puheeksi, kertoi kollega innostuneensa myös joululomalla palapeleistä ja suunnitteli uusien ostamista. Hänen palapelinsä ovat minulle kokoamattomia, niin ehdotinkin että toisin näytille omat koottuni ja vaihdetaan päikseen mikäli miellyttää molemminpuolin. Kierrätys kunniaan!
Sinällään outoa, että kerran koottua ei viitsi uudestaan kasata, vaikka miten vaikea olisi se ollut. Eihän palojen asettelua ulkoa pysty oppimaan, niin voisihan sitä samaakin höylätä uudestaan ja uudestaan. Mutta kun ei voi. Omituisia olemme.