Parisuhteilua Imatran valtionhotellissa

Lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan kohti Imatraa. Meillä on tapana juhlistaa erilaisia parisuhteen vuosipäiviä kahdenkeskisillä visiiteillä mukavissa hotelleissa/kylpylöissä ja tällä kertaa kohteena oli Imatran Valtionhotelli. Otin röyhkeästi yhteyttä hotelliin tehtyäni varauksen ja kerroin, että koska joka tapauksessa kirjoitan viipymästäni, niin haluaisivatko he jollain tavalla huomioida näkyvyyttä ja ihanasti saimmekin huoneemme ”ystävähintaan”. Kiitos!

Imatran valtionhotelli valittiin 2017 Suomen kauneimmaksi rakennukseksi arkkitehtitoimisto Innovarchin Suomen 100 kauneinta rakennusta -kilpailussa, eikä se todellakaan saanut voittoaan turhanpäiten. Hotelli on kuin satulinna ja näin ollen kuin tehty ”romanttiselle get-awaylle”.

Olin varannut meille isomman minisviitin, erikoistoiveella, että huoneessamme olisi kylpyamme. Koska omassa kylppärissa ei ammetta löydy, niin kaikki mahdollisuudet päästä sellaiseen lillumaan on otettava käyttöön!

Huoneemme oli tilava, valoisa ja jo muodoltaankin hurmaavan poikkeava nykyaikaisista laatikkohuoneista. Jugend-tyyli on tuotu myös huoneiden väri- ja kuviomaailmaan. Vaikka yksittäisinä elementteinä katsellessa tapetin, lattian, sohvan & nojatuolin sekä päiväpeiton kiemuraisuus olisikin hiukka levoton, niin ihmeellisesti kokonaisuus muotoutuu seesteisen rauhaisaksi ja romanttiseksi (miksi ihmeessä mie viljelen tätä romantiikkaa joka väliin?? Barry Manilow soimaan…).

Parvekkeelta näkymä ”Vuoksen” keskustaan. Aivan! Huoneessa oli pieni parveke! Voin kuvitella kuinka ihana se onkaan kesällä tai elokuun pimeissä illoissa.
Parkissa nököttävä, vihreydessään erottuva rapea Ranskalainen on Dali, luotettava matka-automme. Tämäkin näkymä taas korostaa sitä, miten tylsänvärisiä autoja ihmiset useimmiten ostavat. Maailma on värivaihtoehtoja täynnä – miksi ostaa harmaa/ruskea/hopea/eiminkään värinen, kun voisi ostaa iloisen värisen kulkimen. En ymmärrä.

Kylppäri oli siisti ja valoisa. Näin likinäköisenä tuo kapea taso peilin edessä ilahdutti – pääsin vetämään silmänrajauksia lähietäisyydelle ilman epämukavaa röhnötystä ja akrobatiaa, mihin usein joutuu taipumaan kun nuo tasot ovat 40-50 senttiä leveitä.

KYLPYAMME. Sanoinko jo, että kylpyamme on ihanuus yli kaiken. Kylpyamme. Aaaammmme. Pulipuli. Paljon vaahtoa. Kylpyamme. Mii lav <3

En mahda sille mitään, että minä aina hurmaannun näistä kylppärin pienistä hoitoaine-, shampoo- ja kosteusvoidetuubeista.

Puhumattakaan hammasharjoista ja partakoneista. Vaikka minulla on aina mukana omat hygieniatuotteet ja kosmetiikkaa, niin juuri nämä minituotteet ja hammasharjat tuovat sellaista extraihanuus-fiilistä.

Huoneessa oli vedenkeitin, kaaakaojauhetta, pikakahvia ja teetä. Juoman sai nauttia kauniista Taika-mukeista. Ja tuo toffeesuklaa maistui muuten tosi hyvälle!

Hmm..olkalaukkuni sopii oivallisesti eteiskäytävän värimaailmaan.
Sängyt olivat leveitä ja miellyttävän napakoita. Hotellityynyt ovat minun mieleeni aina liian pulleita, mutta ilman tyynyä nukun usein kotonakin, joten eikun tyyny lattialle (tai oikeastaan taisi päätyä T:n puolelle). Ja hyvin nukutti.

Eteiskäytävän lipastolle astettu posliinikori lintusineen oli oiva säilytyspaikka avainkorteille. Avainkorteille, jotka eivät muuten nollaannu, jos vahingossa sujautat sen liian lähelle kännykkääsi. Ominaisuus, jota kiittelen suuresti. (Nimimerkki X-kertaa uuden kortin kännykkää sietämättömissä hotelleissa hakemaan joutunut majoittuja )

Huoneemme oli kakkoskerroksessa ja hotellin portaikkoja kulki edestakas mielellään. Kaunista. Hotellin yhteydessä on pieni kylpyläosastokin ja pitihän sitä ehtiä sinnekin. Kylpytakki ja tossut kaapista ylle, tukka naapulle ja menoksi. Spa ei ole suuren suuri, mutta kyllä siellä sormenpäänsä ja varpaansa ryppyisiksi sai, kaksi poreallastakin löytyi.
Tilat ja altaiden vedet olivat hiukka vilpoisia, vaikka seinillä olevat lämpötilakyltit (ei lämpömittarit) toisin väittivät, mutta suihkupuolen toimiva sauna (höyrysauna oli epäkunnossa) lämmitti kropan pehmoisilla löylyillään oivallisesti.

Kylpylän jälkeen tasoiteltiin lämpötiloja hetki lepäillen ennenkuin aloitettiin valmistautuminen iltaan. Harmikseni unohdin kihartimen kotiin, joten ulkoasu jäi ”keskeneräiseksi” – tuo kukkamekko kun mielestäni vaatisi kiharat seurakseen, mutta kiharoiden puute ei estänyt puolisoa kehumasta ja imartelemasta oikein urakalla. Eikä ne kädetkään oikein taskuissa pysyneet.

Tälläinen baari hivelee sielua ja silmää. Olen niin kyllästynyt vallalla olevaan valkoistaharmaataminimaalisuuskunniaan sisustustyyliin, että kun joskus pääsen tällaisen runsauden äärelle, en voi muuta kuin huokaista ihastuksesta ja vaipua muhkeaan nojatuoliin. Odottamaan, että rakas puolisoni tuo eteeni lasillisen Vermuth Biancoa tai jotain muuta makuhermoja hyväilevää alkudrinkkiä.

Olimme varanneet hotellin Linnaravintolasta pöydän ja seitsemän maissa siirryimme ravintolan puolelle. Emme valitettavasti päässeet ikkunan viereen nautiskelemaan maisemasta, koska tilan oli varannut isompi seurue. Mutta toisaalta, eipä koski kuohunutkaan juuri nyt.
Ja toisiammehan meidän piti katsella eikä maisemia!

Päätimme jakaa alkupalan, että jaksaisimme nauttia myös jälkiruokaa ja valitsemamme Toast Skagen olikin erinomaisen herkullinen. Niin herkullinen, että suorastaan kaihersi, etten yksin saanut koko herkkua nautiskella…

Tilasin pääruoaksi listalta Spagetti Carbonaran, koska suolistoni on ollut hiukka herkillä innostuttuani viime viikolla syömään runsaasti ohraa, jonka olin unohtanut olevan äärimäisen huonosti sulavaa. No tyhmästä päästä kärsii koko suolisto, näinhän se on.
No.
Olisi pitänyt tilata jotain muuta. Annos kyllä tullessaan näytti hyvälle, mutta…

Spagetti oli pätkitty parin-kolmen sentin mittaiseksi ja annos oli suolaton, mauton ja todella vetinen. Pyysin tarjoilijalta extra parmesania ja yritin sillä sitoa vetisyyttä, lisäsin suolaakin, mutta tekohengitys ei auttanut. Elämäni toiseksi surkein pasta carbonara.

T. tilasi pihvin bataattiransuilla. Bataattiranskikset eivät voi olla huono valinta ja pihvi oli murea ja kypsyysaste osui kohdalleen. Annoksen alkuperäistä kastiketta ei T. voinut allergian vuoksi syödä ja se vaihdettiin ongelmitta toiseen. Jota sitten kaadettiin annoksen päälle oikein runsaalla kädellä.

Jälkiruoka nostatti taas tunnelmaa ruoan osalta. Britakakkuni vei kielen mennessään! Mies valitsi uunijuuston marjoilla ja mustikkasiirapilla, annos maistui sinällään hyvälle, mutta mustikkasiirappi ja juuston hera tekivät jälkiruoasta vetisen.

Päivällisen jälkeen emme lähteneet etsimään sen villinpää menoa vaan siirryimme nauttimaan huoneemme tarjoamista huveista. Kuten vaahtokylvystä ja…

Onneksi huoneessa oli tehokkaat pimennysverhot – huoneemme seinustalla kajotti nimittäin julkisivua valaiseva halogeeni, jonka valoteho oli huippua. Ennen pimennysverhojen käyttöä ehdin kuitenkin pitää pienen varjoteatteriesityksen huoneen kattoon.

Aamupala oli runsas ja kahvi hyvää. Koska en juo kuin max. kaksi kupillista kahvia päivässä, niin niiden laatuvaatimukset ovat korkealla. Tämän aamukahvin join hyvillä mielin.
Ja ajatelkaas – tarjolla oli tuoretta pannukakkua!! Nam.

Puolilta päivin kirjauduimme ulos hotellista ja kiertelimme käsikädessä hiljaisessa maisemassa nauttimassa leppeästä säästä. Vaikka ”lomamme” oli kestänyt vain yhden yön, niin olo oli rentoutunut ja freesi.
Yksi iso asia näissä lomasissa on se, että pääsen taas näkemään puolisosta sen toisenkin puolen, sen Ei-Turjakkeen ja viettämään yhteistä aikaa hänen kanssaan sen arjessa nurjottavan Turjakkeen sijaan. Sama kai se hänellekin – vaihteeksi seurana on iloinen, puhelias ja huomioiva nainen sen kotona likaisesta tiskipöydästä ja villasukista natisevan kiukkuperseen sijaan.

Parille kirpparillekin yritimme siinä kuljeskellessamme, mutta mokomat olivat kiinni. Sunnuntaina kiinni, kun on paras kirpparipäivä?

Outoja nuo Etelä-Karjalaiset!